Venäläinen ydinpolttoaine olisi mahdollista korvata eurooppalaisella polttoaineella. Tämä veisi kuitenkin aikaa.
Asia nousi keskusteluun viikonloppuna, kun Lappeenrannan lentoaseman kautta kuljetettiin venäläistä ydinpolttoainetta. Ydinpolttoaine ei ole tällä hetkellä EU:n pakotelistalla, joten sitä voidaan kuljettaa Eurooppaan.
Venäläinen ydinpolttoaine lennätettiin lauantaina Lappeenrannasta ulkomaille. Venäläistä ydinpolttoainetta käytetään kuitenkin myös Suomessa.
Pitkät sopimukset
Fortumin ydinvoimalaitos Loviisassa käyttää pelkästään venäläistä ydinpolttoainetta. Fortumilla on sopimus venäläisen Tvelin kanssa nykyisten käyttölupien ajan eli vuosiin 2027–2030 saakka.
Sen sijaan Olkiluodon ydinvoimalaitoksen käyttämät polttoaine-elementit valmistetaan ja kootaan Saksassa, Espanjassa ja Ruotsissa.
Tvel on toimittanut ydinpolttoainetta Loviisaan noin 15 vuoden ajan. Sitä ennen polttoaine tuli Britanniasta.
Fortumin mukaan venäläinen polttoaine olisi mahdollista tarvittaessa korvata länsimaisella polttoaineella.
– Se ei tietenkään ole mikään läpihuutojuttu tai helppo muutos. Tällä hetkellä Loviisan tyyppisiin ydinvoimaloihin (VVER-440) ei valmisteta lännessä polttoainetta, toisin kuin muihin venäläisvalmisteisiin laitoksiin, sanoo Mark Autio, joka vastaa Fortumin mediasuhteista Suomessa.
Fortum jätti maaliskuussa Loviisan voimalaitoksen käyttöiän pidentämishakemuksen vuoteen 2050 saakka. Uuden käyttöluvan hakemisen yhteydessä yhtiö on aloittanut vaihtoehtoisen polttoainetoimittajan selvittämisen Loviisan ydinvoimalaitokseen.
Poliittinen valinta
Venäläisen ydinpolttoaineen markkinaosuus maailmalla on noin 20–30 prosenttia, arvioi LUT-yliopiston ydinvoimatekniikan professori Juhani Hyvärinen. Mikäli hankinta Venäjältä lopetettaisiin kokonaan, lisäisi se muualla tuotetun ydinpolttoaineen kysyntää. Tämä voisi mahdollisesti nostaa polttoaineen hintaa markkinoilla.
Teknisesti siirtymä Euroopasta tuotuun ydinpolttoaineeseen olisi melko yksinkertaista, sanoo Hyvärinen.
– Uraania sinänsä riittää, ja ydinpolttoainetta nyt käytössä oleviin reaktoreihin ihan varmasti saa järkevällä hinnalla tulevaisuudessakin, Hyvärinen sanoo.
Hyvärisen mukaan polttoaineiden valmistaminen ja toimittaminen on hidasta. Siksi sopimusten sopimusten purkaminenkin voi viedä aikaa.
– Arvioisin, että niissä voi mennä kuukausia tai vuosi, Juhani Hyvärinen sanoo.
Fortumin mukaan polttoainetoimittajan vaihtaminen on useamman vuoden hanke kaikkine testauksineen ja viranomaishyväksyntöineen.
Professori Hyvärinen ei ota kantaa siihen, pitäisikö Venäjän ydinpolttoaine laittaa EU:n pakotelistalle.
– Se on poliittinen valinta. Tätä on jonkin verran kysytty, ja olen ottanut tavakseni vastata kuin pääministeri, että on moraalisesti oikein lopettaa sotiminen, vetäytyä tunnustettujen rajojen taakse ja ruveta korjaamaan vahinkoja.
Ulkoministeriöstä kerrotaan Ylelle, että ydinpolttoaineen päätyminen pakotelistalle vaatisi EU:n yksimielisen päätöksen. Ministeriö ei kerro aikataulusta tai aiheesta käydyn keskustelun sisällöstä EU:ssa julkisuuteen.
Lue myös: