Hyppää sisältöön

Jyväskylä Sinfonia konsertoi yhä useammin ilman kapellimestaria – orkesteri jakaa johtamisvastuuta jousikvartetille

Jyväskylä Sinfonia luopui perinteisestä kapellimestarimallista ja testaa jaettua johtamista. Tästä syksystä alkaen taiteellista vastuuta jaetaan päävierailijalle eli jousikvartetti Meta4:lle.

Antti Tikkasen (vas.), Minna Pensolan, Atte Kilpeläisen ja Tomas Djupsjöbackan soitto kulkee miltei telepaattisesti.

Jyväskylä Sinfonialla on meneillään uudistumisen vuodet. Tiettävästi ensimmäistä kertaa minkään orkesterin johdossa toimii jousikvartetti. Samalla orkesterin muusikoiden rooli ja vastuu kehityksestä kasvavat. Yli kahdeksan vuotta kapellimestarina toiminut Ville Matvejeff jatkaa taiteellisena neuvonantajana.

Jyväskylä Sinfonialla on vuodessa 120 työtehtävää. Niistä 25 on täysipainoisia sinfoniakonsertteja. Uudessa mallissa Meta4 tuottaa ja johtaa neljä konserttia vuodessa kevääseen 2024 saakka. Muissa konserteissa orkesteria johtavat vierailevat kapellimestarit.

Meta4-kvartetin muodostavat Minna Pensola, Antti Tikkanen, Atte Kilpeläinen ja Tomas Djupsjöbacka.

– Neljä ihmistä pystyy kommunikoimaan moneen eri suuntaan samaan aikaan ja pitämään huolta monesta eri osasta, pohtii sellisti Djupsjöbacka.

Uusi malli tuo esiin myös musiikillisesti erilaisia näkökulmia.

– Kun joku on jotain mieltä asiasta ja joku lisää toisen mielipiteen, niin saadaan moninaista voimaa.

Djupsjöbacka myöntää, että aluksi juttu menee ihan sekaisin, kun tahtipuikko ei heilukaan edessä.

– Mutta kun ymmärretään, että nyt pitääkin toimia muilla tavoilla, niin synkkaa oikein hyvin.

Jyväskylä Sinfonia harjoittelee aivan kaupungin keskustassa, entisessä tennishallissa liikerakennuksen ullakolla. Meta4 ja orkesteri ovat pitäneet siellä ensimmäiset yhteiset harjoituksensa, ja alttoviulisti Atte Kilpeläinen kehuu niiden sujuneen suorastaan fantastisen hyvin.

– Meillä on kehittynyt oma kielenkäyttö ja kun ei olla Jyväskylässä ihan ensimmäistä kertaa, niin täällä osataan jo ennakoida, että mitä mahdollisesti tapahtuu.

Neljän tunnin harjoitukset takana ja kvartetti huokuu tyytyväisyyttä. Kuva: Isto Matias Janhunen / Yle

Silmämunaindeksi kertoo paljon orkesterista

Viulisti Minna Pensolalla on oma, hieman erikoinen tapa seurata orkestereiden vastaanottokykyä harjoituksissa ja konserteissa.

– Tykkään käyttää silmämunaindeksiä eli kuinka paljon valkuaisia orkesterista katsoo takaisin, kun nostan oman katseeni ja sanon jotakin.

Jyväskylän orkesterin indeksin Pensola arvioi korkeaksi.

– Se on todella palkitsevaa, kun meitä on paljon samassa tilassa ja työskennellään isojen äänenvoimakkuuksien keskellä pitkää päivää.

Viulisti Antti Tikkasen mukaan usein ihmetellään, että nelikko ei katsokaan toisiaan soiton aikana.

– Mehän mennään lähes telepaattisella tasolla.

Jyväskylä Sinfonia ja Meta4-kvartetti ovat konsertoineet yhdessä parinkymmenen vuoden ajan. Sinfonian intendentti Emma Anttilan mukaan nelikko on kehittänyt työskentelytapansa varsin pitkälle.

– Tässä jaetun johtajuuden mallissa tehdään yhteistä taiteellista työtä niin, että jokainen orkesterilainen saa aidosti ison vastuun lopputuloksesta.

Sinfonialla muutto edessä

Sinfonia hyvästelee Kolmikulman harjoitussalin ja Kaupunginteatterin konserttisalin vuonna 2023, kun Alvar Aallon suunnittelema teatteri menee remonttiin.

Vuoden 2024 tammikuussa Jyväskylä Sinfonia avaa kauden Paviljongissa Wilhelm-salissa. Konserttikäyttöä varten sali remontoidaan perusteellisesti. Sinne rakennetaan muun muassa akustiikaltaan parempi puinen lava ja seiniin akustiikkaheijasteet.

– Pääsemme harjoittelemaan ja konsertoimaan samassa tilassa ja se on taiteelliselle kehitykselle tärkeää, iloitsee Anttila.

Samalla orkesteri saa yhden harjoituspäivän lisää, kun konserttipäivä vaihtuu keskiviikosta torstaille.

Paviljongin salista Jyväskylä Sinfonia ei halua kuitenkaan ikuista kotipesää.

– Tämä on välietappi ja askel kohti akustisesti soivaa salia, missä orkesterimusiikin on paras olla.

Suosittelemme sinulle