Hyppää sisältöön

Maatilan piharakennus paloi kokonaan Mäntsälässä – pelastuslaitos julkaisi kuvan

Palava rakennus on pelastuslaitoksen tietojen mukaan vanha navettarakennus.

Tulipalo ei ole vaarassa levitä ympäristöön. Kuva: Heli Kaski / Yle
Don Lehtinen

Mäntsälässä Hallavaarantien ja Hämeentien risteyksen lähettyvillä on syttynyt tiistaiaamuna rakennuspalo, joka ehti levitä täyden palon vaiheeseen.

Pelastuslaitos sai tiedon tulipalosta kello viiden aikaan aamulla, ja puoli kahdeksan aikaan aamulla se ilmoitti, että noin 300 neliömetrin kokoinen maatilan piharakennus on palanut täysin.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan kyseessä on ilmeisesti vanha navettarakennus. Pelastuslaitos rajaa paloa, jotta se ei leviä ympäröivään metsään. Tällä hetkellä vaaraa leviämisestä ei pelastuslaitoksen tilannekeskuksen mukaan ole.

Tulipalo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Syttymissyy ei ole tiedossa.

Paikalle on lähetetty kymmenkunta pelastusyksikköä sekä Keski-Uudenmaan että Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan palon sammuttaminen kestää vielä useita tunteja.

Suosittelemme sinulle