Hyppää sisältöön

Tampereen sähkölaitos lähetti asiakkailleen ensimmäiset jättilaskut – asiakkuusjohtaja: ”Tämä on hankala tilanne meille kaikille”

Koko vuoden sähkölaskuja tasaava arviolaskutus oli elokuussa käytössä vain prosentilla Tampereen sähkölaitoksen asiakkaista. Sähkön hinnan nousu ei ole juuri lisännyt arviolaskutuksen kysyntää.

Sähkön hinnan nousu tuntuu nyt erityisesti sähkölämmitteisen omakotitaloasujan lompakossa. Kuvituskuva yhdestä Tampereen sähkölaitoksen vastikään lähettämästä laskusta. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Sanni Isomäki

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tampereen sähkölaitos ilmoitti asiakkailleen elokuussa nostavansa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintaa tuntuvasti. Tuolloin hinta pomppasi 33 senttiin kilowattitunnilta.

Monen asiakkaan postiluukusta on jo kolahtanut ensimmäinen iso sähkölasku. Energiakriisi ja sen tuoma sähkön hinnan nousu konkretisoituvatkin viimeistään nyt, kun lämmityskausi on alkanut.

Esimerkiksi vanhassa omakotitalossa asuvan tamperelaisasiakkaan kuukauden sähkölasku oli sähkönsiirron kanssa 527 euroa, vaikka sähkön kulutuksesta oli jo monin tavoin säästetty.

Tampereen sähkölaitoksen asiakkuusjohtaja Mikko Erma kertoo, että toistaiseksi voimassa olevia sähkösopimusasiakkaita on kymmeniä tuhansia. Heistä prosentuaalisesti suurin osa on kerrostaloasukkaita, joilla sähkönkulutus ei ole valtavan suurta.

– Toisessa ääripäässä ovat sitten nämä asiakkaat, joilla on suora sähkölämmitys ja pahimmillaan myös vanha, falskaava talo. Mutta he ovat lukumääräisesti selkeä vähemmistö.

Arviolasku käytössä vain harvalla

Monia voi huolestuttaa se, että sähkölaskut ovat jo nyt huomattavan suuria ja talvi on vasta edessä. Silloin kotitalouksien kulutuksen voi odottaa nousevan entisestään.

Sähköyhtiöt ovat kehittäneet erilaisia tapoja tarjota maksuaikajoustoa isojen laskujen varalle.

Esimerkiksi Tampereen sähkölaitoksella on käytössä arviolasku, joka tasaa koko vuoden sähkölaskuja. Siinä vuosittainen kulutus on jaettu tasaisesti kaikille kuukausille, jolloin pakkaskuukausien isot laskut tasoittuvat vuoden mittaan. Vuodenvaihteessa tulee tosin tasauslasku, jos sähköä on kulunut enemmän kuin arviolaskuissa on maksettu.

Elokuussa arviolaskutus oli käytössä vain noin prosentilla Tampereen sähkölaitoksen asiakkaista. Suurta ryntäystä ei ole nähtävissä nytkään – ainakaan vielä.

Lämmityskausi on vasta alkamaisillaan, ja Erma uskookin arviolaskun kysynnän kasvavan talvikuukausia kohti mentäessä.

– Tässä ollaan vähän vielä etuajassa, eli tilanne ei ole vielä kaikessa karuudessaan iskenyt, hän arvioi.

Tampereen sähkölaitoksen asiakkuusjohtaja Mikko Erma uskoo, että nykyisestä kriisistä voidaan oppia paljon. ”Varmasti ihmiset alkavat aidosti tarkkailemaan sähkön kulutustaan ja kiinnostumaan energiasta. Nyt mietitään myös sitä, miten Suomesta voisi tulla sähkön suhteen omavarainen. Ne ovat ihan hyviä asioita miettiä.” Kuva: Matias Väänänen / Yle

Verohelpotuksen kriteerit vielä epäselviä

Mikko Erma arvioi epäselvyyttä arviolaskutuksen käyttöönottoon tuovan myös hallituksen päätös sähkön arvonlisäveron alentamisesta. Alentamisella hallitus aikoo helpottaa korkeiden sähkölaskujen kanssa kamppailevien kansalaisten elämää alentamalla arvonlisäveroa 24 prosentista 10 prosenttiin joulu-huhtikuun ajaksi.

Se, miten arvonlisäveron alennus näkyisi arviolaskutusasiakkailla, on Erman mukaan vielä pimennossa.

– Saako vähennyksen laskun päiväyksen mukaan vai tietyiltä kuukausilta riippumatta siitä, milloin lasku maksetaan? Tähän ei ole verottajalta vielä tullut mitään yksityiskohtaista ohjeistusta. Voi olla, että moni arviolaskutusta harkitseva haluaa ensin nähdä, miten tuki maksetaan.

Ei se meidänkään intressi ole, että ihmiset ajautuvat maksuvaikeuksiin.

Mikko Erma

Jos oma talous ei tahdo kestää postiluukusta tipahtanutta laskua, Erma neuvoo ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun mahdollisimman pian.

– Tiedän, että kaikilla sähköyhtiöillä on asiakaspalvelut nyt todella ruuhkaisia. Ei siis kannata jättää yhteydenottoa laskun eräpäivän viime hetkille.

Asiakaspalvelun kanssa on mahdollista sopia laskun maksusuunnitelmasta, arviolaskutuksesta tai esimerkiksi eräpäivän siirrosta.

– Tämä on hankala tilanne meille kaikille. Ei se meidänkään intressi ole, että ihmiset ajautuvat maksuvaikeuksiin.

Aiheesta enemmän:

Sähköyhtiöt tarjoavat asiakkaille erilaisia tapoja selvitä jättimaksuistaan – katso, olisiko näistä sinulle apua

”Alkaa olla kohtuuttoman kallista”, sanoo omakotitalon asukas – viranomainen tutkii sähköyhtiöiden hinnoittelua

Millaisia ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 9.11. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle