Hyppää sisältöön

Black Pantherin odotettu jatko-osa sai ensi-iltansa: rakastetun päänäyttelijän kuolema ennen kuvauksia on ollut elokuvan teossa läsnä

Elokuvan markkinoinnissa on hyödynnetty vihjauksia alkuperäisen sankarin manttelinperijästä sekä pitkältä tauolta palaavan Rihannan upouutta kappaletta.

Elokuvan mainoksissa on esiintynyt uusi Black Panther, jonka kasvot on pidetty salassa. Kuva: Courtesy of Marvel Studios

Marvel Cinematic Universe-elokuvasarjaan kuuluva Black Panther: Wakanda Forever on yksi vuoden odotetuimmista elokuvista, jolle on asetettu suuret odotukset.

Elokuva on jatkoa vuoden 2018 Black Pantherille, joka oli paitsi kassamenestys, myös kulttuuri-ilmiö. Toisaalta elokuvan päätähti, jonka suoritusta pidetään yhtenä tärkeimmistä syistä elokuvan menestykselle, kuoli ennen jatko-osan kuvauksia.

Miten uusi elokuva tulee vastaamaan näihin haasteisiin?

Wakanda Forever sai Suomen ensi-iltansa keskiviikkona. Yhdysvalloissa elokuva tuli laajaan levitykseen perjantaina.

Poikkeuksellinen supersankari

Vuonna 1966 Marvelin sarjakuvissa esitelty Black Panther oli ensimmäinen valtavirtasarjakuvissa esiintynyt afrikkalaistaustainen supersankari. Hahmo teki ensiesiintymisensä valkokankaalla vuonna 2016 sivuhahmona Captain America: Civil War-elokuvassa.

Oman elokuvansa Black Panther sai kaksi vuotta myöhemmin. Tarinassa nimikkohahmo, kuvitteellisen afrikkalaisen Wakandan kuningaskunnan T'Chalia kasvaa rooliinsa valtakuntansa puolustajaksi ja hallitsijaksi.

Elokuva oli sekä yleisö- että arvostelumenestys tienaten maailmanlaajuisesti noin 1, 35 miljardia dollaria. Se oli harvinainen esimerkki suuren budjetin elokuvasta, jonka ohjaaja ja valtaosa päänäyttelijöistä oli mustia.

Elokuva oli myös ensimmäinen parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden saanut sarjakuvafilmatisointi.

Black Pantheria esitti yhdysvaltalainen näyttelijä Chadwick Boseman, jonka rooli nosti tähdeksi ja kulttuuri-ikoniksi.

Bosemanin kerrottiin neuvottelevan kahdesta jatko-osasta kuukausi Black Pantherin ensi-illan jälkeen. Myös ensimmäisen elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Ryan Cooglerin sekä keskeisten näyttelijöiden osallistuminen jatko-osiin vahvistettiin vähin erin.

Elokuussa 2019 tuottaja Kevin Feige kertoi, että jatko-osan käsikirjoituksen luonnosversio oli valmis. Ensi-iltapäiväksi ilmoitettiin 6.5.2022.

Black Panther teki esittäjästään Chadwick Bosemanista (1976-2020) tähden. Kuva: Copyright © 2019 BACKGRID, Inc./All Over Press

Päätähden kuolema muutti kaiken

Jatko-osan valmistelu sai odottamattoman käänteen, kun 43-vuotias Boseman menehtyi paksusuolen syöpään elokuussa 2020. Tieto näyttelijän kuolemasta julkaistiin tämän Twitter-tilillä seuraavana päivänä.

Boseman oli saanut diagnoosin jo vuonna 2016, mutta ei koskaan kertonut asiasta julkisesti. Edes Black Pantherin tekijät eivät tiennet Bosemanin sairaudesta. Elokuvan kuvausten oli tuolloin tarkoitus alkaa seuraavana kesänä.

Viimeisen esiintymisensä Black Pantherina Boseman teki Avengers: Infity War-elokuvassa vuonna 2019. Lisäksi hän ehti äänittää repliikkinsä *What If...*lyhytanimaatioihin, jotka julkaistiin vuosi näyttelijän kuoleman jälkeen.

Spekulaatiot jatko-osasta kiihtyivät. Yhdeksi vaihtoehdoksi arveltiin, että Bosemanin tilalle valittaisiin uusi näyttelijä. Näin oli tehty Marvel-universumissa jo Iron Manin jatko-osassa, jossa keskeistä roolia esittäneen Terence Howardin korvasi palkkakiistojen vuoksi Don Cheadle.

Joulukuussa 2020 tuottaja Feige kuitenkin vahvisti, että Bosemania ei korvattaisi, eikä tämän hahmo esiintyisi muullakaan tavoin seuraavassa elokuvassa.

Maaliskuussa 2021 Coogler kertoi kirjoittavansa vielä käsikirjoitusta uusiksi. Hän oli kuitenkin pystynyt sisällyttämään uuteen versioon elementtejä, jotka olivat mukana jo Bosemanin kuolemaa edeltäneessä versiossa.

Toukokuussa 2021 elokuvan alaotsikoksi vahvistettiin Wakanda Forever (Wakanda ikuisesti). Kuvaukset alkoivat kesäkuun lopulla.

Koronapandemia ja tästä johtuneet rajoitukset aiheuttivat ongelmia kuvauksissa. Moni kuvausryhmän jäsenistä sai koronatartunnan ja yhdessä vaiheessa näytti siltä, että pääosaa esittävä Letitia Wright ei pääsisi osallistumaan kuvauksiin puuttuvien rokotusten takia.

Kuvausten kerrottiin päättyneen maaliskuun 2022 lopussa. Uudeksi Yhdysvaltain ensi-iltapäiväksi oli vahvistettu 11.11.

Kuka on uusi Black Panther?

Alkuperäisen Black Pantherin ja Bosemanin poissaolo on leimannut elokuvan markkinointia. Hahmon kuolema vahvistettiin jatko-osan virallisessa juoniselosteessa viime heinäkuun lopussa.

Selosteen mukaan ensimmäisestä elokuvasta tutut hahmot joutuvat taisteluun suojellaakseen Wakandan kuningaskuntaa T'Chalian kuoleman jälkeen.

Elokuvassa esitellään myös vedenalainen kuningaskunta Talokan ja sen hallitsija Namor, jota esittää näyttelijä Tenoch Huerta.

Edellisen elokuvan näyttelijöistä jatko-osaan on palannut muun muassa Angela Bassett (keskellä). Kuva: Marvel Studios

Mainoksissa on vilahtanut myös uusi Black Pantheriksi pukeutunut hahmo. Hahmon henkilöllisyyttä ei vahvistettu etukäteen, mutta tämän vihjattiin olevan Leticia Wrightin esittämä Shuri, joka nähtiin jo ensimmäisessä elokuvassa.

Näyttelijän roolin kerrottiin kasvaneen jatko-osassa Bosemanin kuoleman johdosta, mikä tuki ajatusta, että hahmo ottaisi Black Pantherin paikan. Sama juonenkäänne on tapahtunut myös sarjakuvissa.

Ääniraidalla soi paluun tekevä huippuartisti

Ensimmäisen Black Pantherin alkuperäismusiikin säveltämisessä keskeisessä roolissa oli yhdysvaltalainen rap-muusikko Kendrick Lamar. Lamar sävelsi kappaleita ja auttoi löytämään elokuvaan afroamerikkalaisia ja afrikkalaisia muusikoita.

Jatko-osan markkinoinnissa on valjastettu avuksi r'nb-muusikko Rihanna, joka esittää elokuvan tunnuskappaleen Lift Me Up. Kyseessä on samalla miljoonia myyneen laulajan ensimmäinen uusi kappale kuuden vuoden julkaisutauon jälkeen.

Rihanna esittää elokuvan tunnuskappaleen. Kuva: All Over Press / Splash News

Chadwick Bosemanin muistolle omistettu Lift Me Up nousi julkaisuviikollaan Yhdysvaltain Billboard-listan toiselle sijalle ja keräsi yli 26 miljoonaa kuuntelukertaa.

Kriitikoilta kappale on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Sitä on pidetty sekä potentiaalisena Oscar-ehdokkaana että latteana esityksenä, joka ei täytä Rihannan paluuseen kohdistuneita odotuksia.

Elokuvalle povataan taloudellista menestystä

Elokuvan on ennakoitu tuottavan noin 170-200 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain markkinoilla ensi-iltaviikonloppuna. Kokonaistuotoiksi Yhdysvalloissa on arvioitu 435-543 miljoonaa dollaria.

Ensi-ilta Lontoossa. Vasemmalta oikealle: Martin Freeman, Florence Kasumba, Danai Gurira, Letitia Wright, ohjaaja Ryan Coogler, Lupita Nyong'o ja Tenoch Huerta. Kuva: Anthony Harvey / Shutterstock / All Over Press

Kritiikeissä elokuvaan on suhtauduttu pääsääntöisesti hyvin. Rotten Tomatoes-sivuston mukaan elokuvan yli 220 arvostelusta 86 prosenttia oli perjantaihin mennessä positiivisia.

Suomessa elokuva on saanut tuoreeltaan noin kolmen tähden arvioita. Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) elokuvaa kiitetään sen naisvaltaisesta pääosakaartista, joka erottaa sen edukseen. Episodi t (siirryt toiseen palveluun)oteaa elokuvan jopa ylittävän odotukset ja olevan yksi ”lähivuosien vahvimmista Marvel-seikkailuista”.

On odotettavissa, että Marvel-elokuvat kiinnostavat yleisöä vielä Suomessakin. Esimerkiksi heinäkuussa ensi-iltaan tullut Thor: Love and Thunder sai teattereissa noin 138 000 katsojaa, vaikka saikin kriitikoilta vaihtelevia arvioita.

Lue lisää:

Kesä oli hiljainen, mutta nyt mielenkiintoista elokuvaa tulvii valkokankaille – listasimme syksyn tärkeimmät ensi-illat

Spider-Man-elokuvalle ennätystulos lippuluukuilla: ylitti ensimmäisenä korona-ajan elokuvana miljardin dollarin rajapyykin

Suosittelemme sinulle