Hyppää sisältöön

Verotiedot: Keski-Suomen kansanedustajista kovatulosimpia olivat viime vuonna Toimi Kankaanniemi ja Jouni Kotiaho

Keskisuomalaiset kansaedustajat eivät ole verotietojen mukaan koko maan kansaedustajien tulokärjessä. Kaikista kansanedustajista kovatuloisin oli viime vuonna keskustan Juha Sipilä.

Toimi Kankaanniemi valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1987. Arkistokuva. Kuva: Pekka Tynell / YLE
Heli Kaski,
STT

Keskisuomalaisista kansanedustajista eniten ansaitsivat viime vuoden verotietojen perusteella perussuomalaiset Toimi Kankaanniemi ja Jouni Kotiaho. Kankaanniemen verotettavat tulot olivat yhteensä noin 142 000 euroa ja Kotiahon noin 120 000 euroa.

Keskisuomalaisedustajista kolmanneksi eniten ansaitsi tiede- ja kulttuuriministerinä toimiva, keskustan Petri Honkonen. Honkosen tulot olivat noin 92 000 euroa.

Verotietojen valossa kymmenestä keskisuomalaisesta kansanedustajasta vähiten tuloja oli keskustan Joonas Köntällä vajaa 80 000 euroa ja vasemmistoliiton Juho Kautolla vajaa 82 000 euroa.

Kovimmat ansiotulot oli Toimi Kankaanniemellä ja suurimmat pääomatulot Jouni Kotiaholla.

Keski-Suomen kymmenestä kansanedustajasta seitsemällä ei ollut viime vuonna lainkaan pääomatuloja.

Keskisuomalaiset kansanedustajat eivät keiku kaikkien kansaedustajien tulokärjessä.

Kovatuloisin keskisuomalaisedustaja Toimi Kankaanniemi oli kansanedustajien tulolistauksessa sijalla 38.

Kaikista istuvista kansanedustajista ansaitsi viime vuonna eniten keskustan Juha Sipilä.

Näin Keski-Suomen kansanedustajat ansaitsivat vuoden 2021 verotietojen mukaan:

Kankaanniemi Toimi (ps.) ansiotulot 141 001,44 euroa, pääomatulot 1 668,45 euroa, yhteensä 142 669,89 euroa

Kotiaho Jouni (ps.) ansiotulot 95 529,90 euroa, pääomatulot 24 585,60 euroa, yhteensä 120 115,50 euroa

Honkonen Petri (kesk.) ansiotulot 92 227,50 euroa, pääomatulot 0 euroa, yhteensä 92 227,50 euroa

Mäkinen Riitta (sd.) ansiotulot 92 217,72 euroa, pääomatulot 0 euroa, yhteensä 92 217,72 euroa

Wallinheimo Sinuhe (kok.) ansiotulot 91 949,79 euroa, pääomatulot 0 euroa, yhteensä 91 949,79 euroa

Rantanen Piritta (sd.) ansiotulot 89 644,55 euroa, pääomatulot 0 euroa, yhteensä 89 644,55 euroa

Kalmari Anne (kesk.) ansiotulot 86 912,25 euroa, pääomatulot 0 euroa, yhteensä 86 912,25 euroa

Forsgrén Bella (vihr.) ansiotulot 82 535,52 euroa, 0 euroa, yhteensä 82 535,52 euroa

Kautto Juho (vas.) ansiotulot 79 751,07 euroa, pääomatulot 2 072,93 euroa, yhteensä 81 824,00 euroa

Könttä Joonas (kesk.) ansiotulot 79 231,41 euroa, pääomatulot 0 euroa, yhteensä 79 231,41 euroa

Lue myös:

Jarno Heikkinen on Keski-Suomen suurituloisin – katso maakunnan ja koko maan tulokuninkaalliset ja eniten veroja maksaneet Ylen verokoneesta

Suomalaiset myivät viime vuonna osakkeita, asuntoja ja yrityksiä – seurauksena kaikkien aikojen ennätys pääomatulojen verokertymässä

Suosittelemme sinulle