Hyppää sisältöön

Akaan joulumurhasta tuomio: 36-vuotiaalle miehelle elinkautinen murhasta ja hautarauhan rikkomisesta – kuvasi uhria ja lähetti videon eteenpäin

Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa jouluyönä Akaan Toijalassa. Uhri ja tuomittu tunsivat toisensa.

Tampereen oikeustalo
Käräjäoikeudessa tuomittu mies pidettiin edelleen vangittuna. Kuva: Jani Aarnio / Yle
Pasi Punkari
Avaa Yle-sovelluksessa

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa Akaan Toijalassa jouluna tapahtuneesta henkirikoksesta.

Vuonna 1986 syntynyt Petri Heikki Kalevi Viitaniemi tuomittiin murhasta ja hautarauhan rikkomisesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tuomittu joutuu maksamaan lisäksi uhrin omaisille korvauksia yhteensä noin 24 000 euroa.

Teko tapahtui yksityisasunnossa jouluaaton ja joulupäivän aamun välisenä aikana vuonna 2021. Uhri ja tuomittu tunsivat toisensa.

Erikoiseksi henkirikoksen tekee, että syytetty lähetti ennen tekoa yhdelle henkilölle viestejä liittyen snuff-elokuvaan.

Tällä tarkoitetaan elokuvan lajityyppiä, jossa elokuvassa esitettävä murhaaminen on kuvattaessa tehty todellisuudessa. Tällaisia elokuvia ei tiettävästi ole oikeasti koskaan tehty, mutta lajityypistä itsestään on tehty elokuvia.

Syyttäjän mukaan syytetty kuvasi uhrin kuolemaan johtaneesta väkivallasta kolme videota ja lähetti yhden videoista yhdelle henkilölle. Hän oli kommentoinut videossa samalla tilannetta. Syytetty kuvasi uhria myös tämän kuoleman jälkeen.

Käräjäoikeus määräsi tuomitun pidettäväksi edelleen vangittuna. Hänet passitetaan Turun vankilaan suorittamaan rangaistustaan.

Tuomio on lainvoimainen.

Artikkelia päivitetty 25.11. klo 15.06: Tuomio oli tullut lainvoimaiseksi.

Enemmän aiheesta:

Miehelle vaaditaan elinkautista murhasta: syytteen mukaan kuvasi väkivallasta videoita ja vetosi kiisteltyyn elokuvan lajityyppiin Akaassa

Suosittelemme sinulle