Kyyjärvellä ammutusta hirvestä on löydetty TSE-tautia. Ruokavirasto on vahvistanut diagnoosin keskiviikkona. Tapauksen takia pohjoisessa Keski-Suomessa usean riistanhoitoyhdistyksen alueella yli vuoden ikäisten hirvien päät on lähetettävä Ruokavirastoon.
Riistapäällikkö Olli Kursula Suomen riistakeskuksesta sanoo, että aikuisten hirvien päät on tärkeää kerätä talteen jo tulevan viikonlopun jahdista.
– Tavoitteena on saada tutkittavaksi sata päätä. Tässä vaiheessa jahtikautta se tarkoittanee, että kaikkien loppukauden aikana ammuttavien aikuisten hirvien päät tulisi saada näytteeksi, sanoo Kursula.
Kursula on pyytänyt Ruokavirastoa toimittamaan näytteenotto-ohjeet pikaisesti. Keski-Suomessa näytteiden kerääminen koskee ainakin Karstulan–Kyyjärven, Kannonkosken–Kivijärven, Pylkönmäen ja Saarijärven riistanhoitoyhdistyksiä ja Pohjanmaan puolelta Alajärven, Lehtimäen–Soinin ja Perhon riistanhoitoyhdistyksiä.
– Riistanhoitoyhdistysten pitää nopeasti organisoida alueelle keräyspiste, josta kaikki näytteet kuljetaan joka viikko tutkittavaksi, todennäköisesti Kuopioon, sanoo Kursula.
TSE-tauti on aivorappeuma ja sen tunnetuin muoto on hullun lehmän tauti. Hirvien TSE-tautien ei tiedetä koskaan tarttuneen ihmisiin. Tautia on löydetty Suomesta aiemmin kaksi kertaa: syksyllä 2020 Laukaassa ja vuonna 2018 Kuhmossa. Molemmilla alueilla kerättiin näytteitä, mutta muita tautitapauksia ei löydetty.
Kyyjärvellä ammutun naarashirven pää toimitettiin tutkittavaksi, koska se oli käyttäytynyt poikkeavasti.
Aikaisemmin löydetyissä TSE-tapauksissa kyse on ollut sisäsyntyisestä aivosairaudesta, joka ei tartu eläimestä toiseen. Ruokavirasto jatkaa Kyyjärvellä ammutun hirven tutkimuksia.
Lue myös:
Ruokavirasto: Keski-Suomessa Laukaassa hirvestä on löytynyt harvinaista aivotautia