Hyppää sisältöön

Hyvinvointiauto Reissu-Ellun kyydissä viedään sairaanhoitajan tai pankin palveluita maaseudulle – Reviiri laajenee Pieksämäen ja Savonlinnan seuduille

Ammattiopisto Esedun hankkeena toimivalle autolle tulee maaseudulla vakituista asiakaskuntaa hoitamaan asioita ja juttusille.

Kuvassa valkoinen pakettiauto, joka toimii Etelä-Savossa hyvinvointiautona. Kyljessä lukee vihreällä "Reissu-Ellu" eli auton nimi. Kuva on otettu keväällä.
Reissu-Ellu on reilun parin vuoden aikana tavoittanut noin 2 500 asiakasta. Kuva: Teija Räihä / Esedu
Vilma Ruokoski,
Sari Ursin

Etelä-Savon kyliä kiertävän terveys- ja hyvinvointiauto Reissu-Ellun reitti laajenee ensi vuonna Mikkelin lähialueilta myös Pieksämäelle ja Savonlinnaan.

Jatkossa auton palveluita suunnataan kaikenikäisille sekä vapaa-ajan asukkaille. Tähän saakka auton toiminta on kohdistettu ikääntyville.

Auto tarjoaa Etelä-Savon syrjäseuduilla terveysneuvontaa ja -ohjausta, perusmittauksia sekä psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia tukevia toimintatuokioita.

Mukana on ollut vaihtelevasti eri ammattilaisia kuten sairaanhoitaja, muistihoitaja tai elintapaohjaaja.

Pavelujen kirjoa voidaan Reissu-Ellun projektiasiantuntija Satu Tynkkysen ja hankepäällikkö Teija Räihän mukaan laajentaa monipuolisesti. Hahmotelmissa on ottaa joskus Reissu-Ellun kyytiin esimerkiksi pankin tai sähköyhtiön asiantuntija.

– He voisivat viedä tietoa haja-asutusalueille, Tynkkynen sanoo.

Auto toimii myös ammattiopiston opiskelijoien oppimisympäristönä, eli esimerkiksi lähihoitaja- tai jalkahoitajaopiskelijat ovat mukana oppimassa asioita tulevasta ammatistaan.

– Ikinä ei tiedä, millaisten kysymysten äärellään ollaan. Opiskelijat oppivat heittäytymistä ja vastuun ottamista, Räihä sanoo.

Reissu-Ellun asiakas saattaa saada esimerkiksi apua pohdintaan, onko johonkin vaivaan tarvetta varata lääkäriaikaa.

ReissuEllun käyntejä odotetaan kylillä ja se antaa opiskelijoille arvokkaan työssäoppimismahdollisuuden

Viime syksynä Reissu-Ellun toiminnassa toteutettiin kysely, jossa kävi ilmi vapaa-ajan asukkaiden toive päivystyspalveluista ja sairaanhoitajan palveluista.

– Perusmittauksia, mitä hoitajan vastaanotolla voidaan tehdä. Haavanhoidot, tikkien poistot, pienet toimenpiteet, Tynkkynen kuvailee.

Hankepäällikkö Teija Räihä nostaa yhtenä ihmisryhmänä esiin myös maahanmuuttajat, jotka voisivat hyötyä kiertävän auton palveluista.

Hyvinvointiauton toiminta alkoi keväällä 2020, ja se perustuu erimittaisiin hankkeisiin. Tällä hetkellä auton toiminta on varmaa vuoden 2024 loppuun asti, ja Reissu-Ellun tavoite on toimia hyvinvointialueella muiden palveluiden lisänä.

Suosittelemme