Helsingin Astanga Joogakoulu aikoo myydä Sipoon Gumbostrandissa sijaitsevan niin sanotun Lemminkäisen temppelin maa-alueet.
Yle kertoi paikasta viimeksi syyskuussa. Edesmenneen mystikko Ior Bockin mukaan tontilla sijaitsevan kallion sisään olisi piilotettu muinaissuomalainen Lemminkäisen temppeli ja reitti valtavan aarteen luo.
Bockin kansainväliset seuraajat aloittivat temppelin kaivaukset Kyypelivuoreksi kutsulla kalliolla vuonna 1987. Pitkistä etsinnöistä huolimatta temppeliä ei ole löytynyt.
Joogakoulun toimitusjohtaja Juha Javanainen kertoo, että yritys osti maa-alueen vuonna 2000, kun Ior Bockin omaisuus pakkohuutokaupattiin.
Javanaisen mukaan joogakoulu joutuu nyt myymään maa-alueen, koska yritys ajautui talousvaikeuksiin koronapandemian aikana.
– Ei me sitä haluttaisi myydä. Viimeinen vaihtoehto selvitä meidän veloista on laittaa Lemminkäisen temppeli myyntiin, Javanainen kertoo.
Lemminkäisen temppelin kaivauksia hallinnoivan Tempelberg-yhdistyksen puheenjohtaja Johan Rikberg kertoo, että maanomistajan päätös laittaa maa-alue myyntiin aiheutti shokkitilan kaivausporukassa.
Rikbergin mukaan he pohtivat, voisiko maan lunastaa jonkinlaisella joukkorahoituksella. Huutokaupan tiukka aikataulu kuitenkin tekee tästä lähes mahdotonta.
Rikberg kertoo, että he odottavat nyt jännityksellä, millainen mahdollinen uusi omistaja alueelle tulee ja miten yhdistys pääsee jatkamaan kaivauksia.
Välittäjä: Alue kiinnostaa ulkomaalaisia
Lemminkäisen temppelin maa-alueeseen kuuluu kaksi rakentamatonta tonttia.
Pienempi tontti on noin puolen hehtaarin ja isompi vajaan puolentoista hehtaarin kokoinen. Yhteensä niissä on kolme rakennuspaikkaa.
Maa-alue on tarkoitus myydä yhtenä kokonaisuutena. Huutokaupassa lähtöhinta on alustavasti 150 000 euroa.
Kohteen myynnistä vastaava kiinteistönvälittäjä ja Asuntokaruselli Oy:n yrittäjä Timo Kanerva pitää kohdetta ainutlaatuisena ja kiehtovana, koska siihen liittyy uskomuksia ja taruja.
– Ulkomailla on aika paljon kiinnostusta tähän. En pitäisi mahdottomana, että sieltä käsin mahdollisia huutajia lähtisi mukaan leikkiin, Kanerva sanoo.
Uusi omistaja saisi päättää, voivatko temppelin etsijät jatkaa työtään ja saako yleisö tulla luolaan vai ei.
Joogakoulu toivoo, että ostajaehdokkaiden joukossa olisi tahoja, jotka mahdollistaisivat Lemminkäisen temppelin kaivausten jatkamisen.
Javanaisen mukaan joogakoulu pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä korkeimman huudon.
Luolasta löytyi vanha kirves
Lokakuussa Tempelberg-yhdistys teki yllättävän löydön Kyypelivuoreen louhitun luolan pohjalta. Puheenjohtaja Johan Rikberg kertoo, että kirves löytyi, kun he olivat pumppamassa luolaa tyhjäksi vedestä kaivauskauden päätteeksi.
Löydön teki ruotsalainen Marcus Lundqvist. Kirves on jätetty Museoviraston huostaan.
Rikbergin mukaan Museoviraston edustaja on alustavasti arvioinut, että kirveen terä saattaisi olla peräisin 1100-luvulta. Löydön tarkempaan iän määrittämiseen voi mennä jopa vuosia, koska analyysiin on pitkä jono.
Lemminkäisen temppelin etsintään vuosikymmenten ajan osallistunut Javanainen pitää löytöä fantastisena.
Hän toteaa, että tuntuu todella hämmentävältä ja ikävältä luopua maa-alueesta juuri nyt, kun sieltä on tehty kaivausten ensimmäinen arkeologinen löytö.
Javanainen tunsi Ior Bockin henkilökohtaisesti.
– Ior ei ollut uskovainen. Mutta hän uskoi kohtaloon. Olen vakuuttunut, että tämän tarinan puitteissa kohtalolla on aina sormensa pelissä, Javanainen sanoo.
Hän kertoo, että pieni yhdysvaltalainen tuotantoyhtiö on laatinut käsikirjoitusta Lemminkäisen temppelin etsintöjä käsittelevää dokumenttisarjaa varten.
Javanaisen mukaan dokumenttiprojekti haluaisi neuvotella maa-alueen ostajan kanssa, että kohteessa voisi tehdä kaivauksia ja kuvauksia jonkin aikaa. Siten sarjasta voisi toteuttaa ainakin yhden tuotantokauden.
Suuret suoratoistopalvelut ovat Javanaisen mukaan osoittaneet kiinnostusta aihetta kohtaan.
Lisäksi tämän vuoden kesällä Lemminkäisen temppelin etsinnöistä on kuvattu alustavasti myös toista dokumenttisarjaa. Sitä puuhaavat eurooppalaiset tahot.
Javanaisen mukaan nyt kun Lemminkäisen temppelin alue on menossa myyntiin, nämä kaksi kilpailevaa dokumenttiprojektia suunnittelevat jonkinlaista yhteistyötä.
Seuraavana kohteena Kajaanin linna?
Mystikko Ior Bock kertoi tarinoita myös Snappertunan uhrilehdon ja Kajaanin linnan kultakätköistä.
Johan Rikberg toteaa, että Bockin saagaan liittyvät etsinnät eivät välttämättä loppuisi, vaikka Kyypelivuoren mahdollinen uusi omistaja kieltäisi Lemminkäisen temppelin kaivaukset Sipoossa.
Rikbergin mukaan kaivausporukka on jo aiemmin suunnitellut lähtemistä Kajaaniin etsimään kätköä teknisten laitteiden avulla.
Lemminkäisen temppelin alueen myynnistä kertoi perjantaina myös Sipoon Sanomat.
Voit keskustella aiheesta 13.11. klo 23 asti.