Presidentti Donald Trump, koripalloilija LeBron James, New Yorkin osavaltion ex-pormestari Rudy Giuliani ja Nintendo-yirtys.
Siinä vain muutama Twitter-tili, jonka sosiaalisen median alusta on ajanut alas torstaina.
Kyse ei ole oikeiden henkilöiden tai yritysten tileistä, vaan oikeita henkilöitä ja yrityksiä jäljittelevistä ”verifioiduista” valetileistä, joiden määrä kasvoi huomattavasti Twitterin tekemän uudistuksen jälkeen, kertoo amerikkalainen CNN.
Muutos ei johtanut toivottuun lopputulokseen
Miljardööriyrittäjä Elon Musk ilmoitti marraskuun alussa varmennettujen Twitter-tilien muuttuvan maksullisiksi.
Aiemmin julkisuuden henkilöt ja yritykset ovat voineet saada Twitter-tilinsä varmennettua ilmaiseksi.
Käyttäjänimen vieressä oleva sininen symboli on kertonut, että twiittaaja on todistetusti se joka väittää olevansa. Varmennuksen on saanut täyttämällä hakemuksen.
Uudistuksen myötä varmennuksen voi osta käytännössä kuka vain.
Uudistus siis vaikeuttaa todellisten Twitter-tilien erottelun valetileistä entisestään.
Esimerkiksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez totesi, että nyt kuka vain voi käydä hänen nimellään keskustelua median kanssa.
Musk sanoi aiemmin olevansa tietoinen, että valetilien haltijat voisivat hyödyntää uudistusta.
Musk lupasi, että valetilien haltioille asetettaisiin porttikielto Twitteriin. Musk myös vakuutti, että porttikiellot olisivat äärimmäisen harvinaisia.
Amerikkalainen CNN kertoi tänään, että useat Twitter-käyttäjät ilmoittivat luoneensa helposti varmennettuja huijaritilejä ostamalla sinisen symbolin.
CNN ei ole pystynyt vahvistamaan väitteitä.
Median mukaan Twitter on ajanut alas ainakin yhden Yhdysvaltain presidenttiä jäljittelevän sinisellä symbolilla varustetun tilin.
Twitter perui uudistuksensa
Twitter lanseerasi torstaina hetkellisesti uuden ominaisuuden, joka erotteli viralliset tahot ja aidot julkisuuden henkilöt muista käyttäjistä.
Ominaisuuden oli määrä paikata puutetta, joka syntyi entisen sinimerkin muuttuessa maksulliseksi ominaisuudeksi.
Ominaisuus näkyi käyttäjätilin nimen alla harmaana merkintänä virallisesta tilistä. Ominaisuus katosi vain tunteja myöhemmin. Musk vahvisti poistaneensa sen käytöstä.
Lähde: AFP