Turun ja Tampereen välille suunnitellaan lähijunaliikenteen asemapaikkaselvitystä.
Varsinais-Suomen liitto ja Pirkanmaan liitto kertovat tiedotteessaan, että junaratayhteyksien parantamista suunnitteleva yhteistyöryhmä kilpailuttaa nyt uusien asemapaikkojen kehittämistä koskevan selvityksen.
Tiedotteen mukaan selvityksessä selvitetään lähijunaliikenteen asemapaikkojen toimenpiteet, kustannukset ja rakentamisen aikataulut. Tavoitteena on saada kuva toteutuksen vaatimuksista ennen kuin varsinainen ratasuunnittelu voidaan käynnistää.
Turun ja Tampereen välillä selvitys tehdään viidestä lähijuna-asemasta. Ne sijaitsevat Turun Urusvuorella, Liedossa, Aurassa, Pöytyän Kyrössä ja Pirkanmaan puolella Urjalassa. Muita potentiaalisia uusia asemapaikkoja ja nykyisten kaukoliikenteen asemien kehittämistarpeita tullaan tarkastelemaan myöhemmässä vaiheessa.