Jääkiekon naisten EHT-turnaus sai torstaina ikävän särön, kun Tshekin ja Saksan ottelu jouduttiin perumaan. Joukkueiden oli määrä kohdata toisensa Vierumäellä torstai-iltana, mutta Vierumäellä sattunut sähkökatkos esti ottelun pelaamisen.
Naisleijonien GM Tuula Puputti kertoo olleensa Suomen joukkueen kanssa Turussa, missä Naisleijonat kohtasivat torstai-iltapäivänä Ruotsin, kun he saivat asiasta tiedon puhelimitse.
– Saimme soiton, että hallissa valot välkkyvät, asiaa selvitetään. Ensimmäisen arvion mukaan seitsemään mennessä vika saataisiin korjattua. Sovimme, että siirrämme aikataulua ja pyrimme aloittamaan kello 19.30. Lähempänä kello 18 tuli uusi tieto, että kello 23 olisivat sähköt palautuneet. Teimme joukkueiden kanssa päätöksen, että jätämme ottelun pelaamatta.
Tshekin naisten maajoukkueen manageri Tereza Sadilova harmitteli tilannetta Tshekin jääkiekkoliiton sivuilla. Sadilova kuvaili, kuinka pelaajat olivat käyttäneet kännyköidensä taskulamppua poistuessaan hallilta.
– Naiset olivat jo pelimoodissa. Näimme heti, että jotain on vialla, koska sähkö tuli vain varageneraattorin avulla. Ensin he puhuivat kahdesta kolmesta tunnista. Naiset olivat jo tietyssä mielentilassa, joten hyväksyimme korkeintaan kolmen tunnin siirron. Emme tietenkään ole tyytyväisiä tilanteeseen, muttemme voi asialle mitään, Sadilova kuittasi.
Hyökkääjä Tereza Vanisova vaikutti pettyneeltä tilanteeseen. Saksan tavoin joukkueella oli ohjelmassa neljä peliä neljän päivän sisään.
– Olimme valmistautuneet pelaamaan neljä peliä neljässä päivässä. Lämmittelimme, olimme jo pukeneet varusteet päälle ja kaikki oli, kuten normaalisti ennen peliä. Joten emme voi puhua lepopäivästä. Itse olisin mieluummin pelannut.
Naisleijonat pelaa tänään Vierumäellä
Puputin mukaan joukkueet ottivat lopulta tilanteen hyvin.
– Meillä oli tietyllä tavalla hyvä tilanne, sillä olimme joukkueiden kanssa puhuneet, että turnausviikko on todella tiukka. Totta kai he olivat harmissaan, mutta hyvässä hengessä ratkaisuun päädyimme, Puputti sanoo.
Naisleijonat pelaa perjantaina Vierumäellä, missä joukkue kohtaa juurikin Saksan kello 16.00 alkaen. Tshekki pelaa puolestaan Sveitsiä vastaan niin ikään Vierumäellä, toisessa kaukalossa tuntia myöhemmin. Puputin mukaan sähköt palautuivat torstai-iltana yhdeksältä.
– Uskon, että saamme tämän pelipäivän vietyä ihan normaalisti läpi.
Naisleijonien neljästä ottelusta kaksi pelataan Vierumäellä: perjantaisen Saksa-ottelun lisäksi Naisleijonat kohtasi Vierumäellä tiistaina Sveitsin.
Suomessa pelataan samaan aikaan miesten EHT-turnaus, jonka kaikki ottelut yhtä lukuun ottamatta pelataan Turussa. Tshekki ja Ruotsi kohtasivat torstaina Tshekissä.
Torstain ottelun peruuntuminen vaikuttaa turnauksen sarjataulukkoon, sillä Saksalla ja Tshekillä on nyt ottelu vähemmän pelattuna.
– Tämän turnauksen osalta emme saa lopullista pistetaulukkoa. Meillä oli viiden EHT-maan kanssa sovittu, että pelataan kolme samanlaista turnausta, missä jokaiselle joukkueelle tulee neljä ottelua. Tämä ei tule vaikuttamaan joulukuun eikä helmikuun tapahtumiin, Puputti kertoo.
Suomi on pelannut turnauksessa kaksi ottelua: tiistaina se kaatoi Sveitsin 4–0 ja torstaina Turussa Ruotsin 3–1. Päätöspelissä lauantaina Suomi kohtaa Tikkurilassa Tshekin.