Hyppää sisältöön

Mikael Mayorille, 18, videopelin tekeminen on ollut unelma – nyt hän pääsee toteuttamaan sen jo lukiossa

Tampereen teknillisen lukion opiskelijat arvostavat sitä, että pelisuunnittelussa pääsee oppimaan tiimissä työskentelyä ja hyödyntämään monia eri taitoja.

Tampereen teknillisen lukion opiskelija Mikael Mayor sanoo, että pelisuunnittelussa tarvittavat tiimitaidot ovat nykyään tärkeitä alalla kuin alalla. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

Suomalaisten pelialan yritysten menestys houkuttelee nuoria hankkimaan alan vaatimia taitoja.

Joukko tamperelaisen lukion opiskelijoita on ottanut haasteen vastaan tosissaan. Tämän lukuvuoden aikana he aikovat tehdä videopelin alusta loppuun itse.

Peliä varten opiskelijat muun muassa käsikirjoittavat, ohjelmoivat, säveltävät ja suunnittelevat ääntä ja grafiikkaa.

Opiskelijoiden mukaan pelissä nähdään luultavasti ainakin merirosvoja ja aikamatkailua. Näillä näkymin siitä tulee kaksiulotteinen peli, jossa siirrytään huoneesta toiseen.

– Seikkailua ja taistelua on varsinkin suunniteltu, kertoo Mikael Mayor, 18.

Peliteollisuus on saavuttanut merkittävän aseman Suomen taloudessa. Keskiviikkona julkaistun suurituloisimpien listan kärjessä keikkui taas monia peliyrityksillään suuria summia tienanneita.

Lisää: Suurituloisimpien kärkeen nousivat peliyrittäjät kymmenien miljoonien tuloilla – Ylen verokone listaa 1 000 suurituloista suomalaista

Pelin runkoversio pian valmis

Tampereen teknillisessä lukiossa opiskelijat ovat jo aiemmin suunnitelleet pelejä pienemmässä mittakaavassa.

Tänä vuonna lukio asetti riman korkeammalle vastauksena opiskelijoilta saatuun palautteeseen. Tarkoituksena on simuloida oikean pelistudion toimintaa.

– Opiskelijat ovat pitäneet tästä ja halunneet pitempää toteutusta, kertoo tietotekniikan opettaja Antti Airaksinen.

Airaksinen sanoo, että monet teknillisen lukion opiskelijat harrastavat myös vapaa-ajalla pelisuunnittelua.

Tietotekniikan opettaja Antti Airaksinen toimii videopeliprojektissa ohjaavana opettajana. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

Opiskelijat ovat tehneet töitä pelin eteen nyt muutaman viikon. Ensimmäinen runkoversio on valmistumassa.

– Runkoversiossa ei ole vielä mitään yksityiskohtia. Tarkoitus on saada hyvä idea ja fiilis pelistä, että sitä voi kehittää eteenpäin, kertoo Leevi Lehto, 18.

Lehto on osallistunut muun muassa pelin käsikirjoittamiseen. Hänen mukaansa tarina on hyvässä, alustavassa vaiheessa.

– Käsikirjoitus on tavallaan viestintää pelaajalle pelistä. Siihen liittyy tarinaa ja pelaajan suuntaamista tiettyyn suuntaan, Lehto sanoo.

Vaikka Leevi Lehto harrastaa pelaamista ja kokeilee nyt pelin tekemistä, hän ei aio suunnata pelialalle. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

Seikkailua ja taistelua

Mikael Mayor on tehnyt jo monenlaista pelin edistämiseksi.

– Olen keskittynyt varsinkin pelaajan liikkeisiin ja mitä pelaaja itse voi tehdä sekä pelaajan tekojen kuvaamiseen ohjelmointitiimille.

– Siellä on tosi hyvä meininki. Kaikki tekevät töitä hyvin. Pystymme tässä yhdistämään eri oppiaineita, sanoo kuvataiteen opettaja Anna Nikkilä.

Opiskelijat suunnittelevat peliä oppitunneilla, mutta paljon myös itsenäisesti tuntien ulkopuolella. Leevi Lehto sanoo, että tiimityön toimimisen kannalta on tärkeää pitää kaikki jatkuvasti ajan tasalla siitä, mitä kukakin on tekemässä.

Tampereen teknillisen lukion kuvataiteen opettaja Anna Nikkilä opettaa videopelin grafiikkojen työstämistä Mikael Mayorille. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

Hyviä kokemuksia ja tiimitaitoja

Mayorille pelien tekeminen on ollut pitkäaikainen unelma. Hänen mielestään pelisuunnittelun tuomat taidot voivat olla avuksi myös muilla aloilla.

– Se, että oppii työskentelemään tiimissä muiden opiskelijoiden kanssa ja monien eri alojen välillä, on kaikilla aloilla erittäin tärkeää.

Tampereen teknillinen lukio aikoo toteuttaa peliprojektin myös tulevina lukuvuosina. Rehtori Petri Murtovaara kertoo, että tarkoitus on laajentaa pelisuunnitteluopintoja väyläopinnoiksi ammattikorkeakouluun yhdessä AhlmanEdu-opiston ja TAMK Games Academyn kanssa.

– Pirkanmaalla on paljon alan yrityksiä, jotka kaipaavat osaavia ja innostuneita nuoria tekijöitä, Murtovaara sanoo.

Suosittelemme sinulle