Hyppää sisältöön

The Manhattan Transfer kuuli keikkajärjestäjän konkurssista kesken kiertueen – maailmantähtien konsertti Tampereella saatiin silti pelastettua

RH Entertainmentsin konkurssi-ilmoitus osui keskelle The Manhattan Transferin juhlakiertuetta. Yhtye nousee Tampereella lavalle sovitusti, mutta muut esiintymiset ovat yhä vaakalaudalla.

The Manhattan Transferin Cheryl Bentyne, Trist Curless, Janis Siegel ja Alan Paul esiintyvät Tampereella maanantaina. Kuva: Anna Sirén / Yle

Tunnetun lauluyhtyeen The Manhattan Transferin laulajanelikko istuu lauantai-iltana Tampere-talon neuvotteluhuoneessa. Kiertuekalenterin mukaan heidän kuuluisi olla kaupungissa vasta pari päivää myöhemmin, mutta keikkajärjestäjä RH Entertainmentsin perjantainen konkurssi-ilmoitus muutti suunnitelmat.

Yhtye kuuli yllättävät uutiset valmistautuessaan esiintymään Oulussa.

– Olimme tekemässä soundcheckiä kun saimme tiedon, että valitettavasti emme saa esiintyä. Olimme todella pettyneitä, Alan Paul kuvailee.

Oulun konsertin lisäksi peruuntui keikka Kuopiossa, joten kvartetti matkusti suoraan Tampereelle. Täällä maanantain konserttia ei ole peruttu, sillä Tampere-talo toimii konserttisalien vuokraajan roolinsa lisäksi myös promoottorina ja pystyi sopimaan konsertin järjestämisestä pesänhoitajan kanssa.

Suunnitelmien muuttuminen tarkoitti yllättävää työmäärää myös Tampere-talon väelle.

– Useampi ihminen on työskennellyt esimerkiksi hotellihuoneiden, kuljetuksen ja pianonvirityksen järjestämiseksi ja toisaalta keikan saamiseksi takaisin lipunmyyntijärjestelmään, Tampere-talon johtaja Paulina Ahokas kuvailee.

The Manhattan Transfer juhlistaa nyt käynnissä olevalla kiertueella 50-vuotista taivaltaan. Vuosikymmenten varrelle on mahtunut peruutettuja esiintymisiä, mutta tällä kertaa syy oli poikkeuksellinen.

– Usein peruuntumiset johtuvat sairastumisista, sähkökatkoista tai vaikkapa hankalasta säästä, joka estää ihmisiä pääsemästä paikalle. Olemme kohdanneet monsuuneja ja lumimyrskyjä. Nyt peruuntuminen kuvaa aikaamme. Asiat eivät ole palautuneet ennalleen [pandemian jäljiltä], vaikka meillä onkin illuusio normaalista, kuvailee Trist Curless.

Yhtyeellä itsellään ei ole kiertueen lopuista esiintymisistä sen enempää tietoa kuin yleisölläkään. Keikkojen varmistumista odotellessa edessä on luppoaikaa Tampereella.

– Aiomme ehdottomasti viettää paljon aikaa saunoen, ja myös Muumimuseossa on tarkoitus käydä, Janis Siegel nauraa.

Suosittelemme sinulle