Lappilainen matkailuyrittäjä muistaa karvaasti, kuinka korona iski elinkeinoon.
Rovaniemen läheisyydessä sijaitseva Skyfire Village oli valmiina aloittamaan keväällä 2020, mutta sitten tuli sulku.
– Rakennustyöt loppuivat ja olimme valmiita ottamaan asiakkaita vastaan. Sitten tuli pandemia, asiakkaat menetettiin ja uusia varauksia ei tullut. Emme siis päässeet lainkaan markkinoille, yrittäjä Essi Hannunkivi muistelee.
Kaikesta huolimatta Hannunkivellä riitti uskoa matkailun uuteen nousuun. Yrityksessä tehtiin investointeja, ja nyt pieni iglukylä metsän siimeksessä on jälleen valmis ottamaan vieraita vastaan.
Samalla Lapin talvikaudesta odotetaan ennätyksellistä.
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen sanoo, että vauhti kiihtyy päivä päivältä.
– Kävijämäärät ja varaukset viittaavat siihen, että vuoden 2019 ennätysvuosi mennään kohisten ohi.
Business Laplandin tilastojen mukaan vuonna 2019 Lapissa rekisteröitiin 3,1 miljoonaa yöpymistä.
Hotellivarauksia on tehty vilkkaasti
Rovaniemeläinen hotelliyrittäjä Mikael Gröhn sanoo, että Arctic Light hotellin ja Cityhotellin varauskanta on paras, mitä ikinä on nähty.
Myös Suomen suurimman yksityisen hotelliketjun, Lapland Hotelsin toimitusjohtajan Ari Vuorentaustan mukaan varauksia on tehty paljon ja joulukuu näyttää hyvältä.
Kustannustason nousu aiheuttaa tosin harmia, toteaa Vuorentausta.
– Liikevaihdollisesti joulukuu näyttää hyvältä, mutta kannattavuutta syö kustannusten nousu. Hinnat on sovittu isojen asiakkaiden kanssa jo ennen nykyistä kriisiä.
Saman ilmiön kustannusten noususta tunnistaa kehitysjohtaja Susanne Hulbekkmo Santa's Hotel-ketjusta.
– Silti olen todella tyytyväinen hyvään varaustilanteeseen. Matkailun tila näyttää nyt hyvältä, ja onhan tätä odotettukin, Hulbekkmo sanoo.
Reittilennot ovat tämän joulun hitti
Aiemmin Rovaniemen joululennot ovat painottuneet tilauslentoihin, jolloin Lapissa on vain piipahdettu. Nyt mukaan ovat tulleet suorat reittilennot, joita on tänä vuonna tarjolla enemmän kuin koskaan.
Rovaniemen lentokentälle tulee joulukuussa reittilentoja yhdeksästä eri kohteesta Euroopasta ja yksi lento Turkista. Lentokentän päällikkö Johan Juujärvi sanoo, että tulossa on vilkas joulukuu.
– Esimerkiksi Lontoosta tulee kuusi lentoa viikossa. Reittilentojen lisäksi tulee kymmeniä tilauslentoja, ja matkailijoita tuovat myös Finnair ja Norwegian.
Myös Enontekiölle saapuu enemmän lentoja kuin koskaan aiemmin, kaikkiaan lähes sata tilauslentoa. Suurin osa lennoista tulee Isosta-Britanniasta, mutta myös Keski-Euroopasta ja Irlannista on muutama lento.
Lentoaseman toimitusjohtaja Marko Halla uskoo, että tulevana kautena lentomatkustajia on ennätysmäärä, jopa yli 30 000.
Matkailijaryhmät ovat entistä monipuolisempia
Vuonna 2019 enemmistö kansainvälisistä matkailijoista oli kotoisin Kiinasta. Nyt suurimpana ryhmänä ovat eurooppalaiset sekä matkailijat Etelä-Aasiasta, Yhdysvalloista ja Australiasta.
Joulupukin kammarin päätontun Minttu Kariniemi-Aulan mukaan tänä talvena mikään kansallisuus ei nouse muiden edelle.
– On ollut kiinnostava huomata, kuinka vieraita virtaa nyt joka puolelta maailmaa.
Matkailun hyvä vire näyttää jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Vuoteen 2023 ennustetaan noin 17 prosentin kasvua tähän vuoteen verrattuna. Luvut pohjautuvat Visit Rovaniemen hallituksen ennusteeseen.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 17.11.2022 kello 23 asti. Napauta jutun jälkeen Keskustele-painiketta.
Lisää aiheesta:
Venäläisten viisumien rajoittamisella ei ole isoa vaikutusta Lapin matkailuun