Jääkiekkouransa vuonna 2019 lopettanut Riikka Sallinen on nimetty jääkiekon kunniagalleriaan, Hockey Hall of Fameen. Hän on kaikkien aikojen ensimmäinen kunniagalleriaan valittu eurooppalainen naispelaaja ja kaikkiaan yhdeksäs nainen.
Suomalaispelaajista Hockey Hall of Fameen on aiemmin liitetty mittavat NHL-urat pelanneet Jari Kurri ja Teemu Selänne.
Sallinen, 49, pelasi Suomen naisten maajoukkueessa peräti neljällä vuosikymmenellä, vuoden 1989 EM-kisoista lähtien. Hän saavutti Naisleijonissa useita MM-mitaleja ja kaksi olympiapronssia.
Sallinen lopetti uransa ensimmäisen kerran jo vuonna 2003, mutta palasi huippu-urheilun pariin kymmenen vuotta myöhemmin. Hänen pitkäjänteisyyttään hämmästeltiin myös NHL Networkin studiossa.
– On uskomatonta, että hän pelasi tauon jälkeen vielä kaksissa olympialaisissa. Hänen CV:nsä on vaikuttava, kommentaattori John Torchetti hehkutti.
Amerikkalaisessa jalkapallossa ja koripallossa on nähty taukoja, mutta näin pitkät tauot ovat huippu-urheilussa poikkeuksellisia, toteaa juontaja Jamison Coyle.
– Edes Tom Brady tai Michael Jordan eivät pitäneet niin pitkää taukoa, Coyle sanoi.
Ruotsissa asuva ja fysioterapeuttina työskentelevä Sallinen ei osallistunut Torontossa järjestettäviin juhlallisuuksiin. Sallinen kertoi Yle Urheilulle, että päätti jättää tilaisuuden väliin koronatilanteen vuoksi.
– Kunniagalleriaan kuuluu mahtavia pelaajia, joita olen seurannut ja yrittänyt olla yhtä hyvä kuin he. On joitakin kunniagalleriaan valittuja pelaajia, joita vastaan olen pelannut. Nyt olen yksi heistä. Olen todella kiitollinen ja otettu siitä, että minut valittiin Hall of Fameen, Sallinen kertoi NHL:n sivuilla.
Jyväskyläläislähtöinen Sallinen todisti peliurallaan naisten jääkiekon maailmanlaajuista kehitystä. Hän johdatti Suomen joukkueen pronssille sekä historian ensimmäisissä MM-kisoissa vuonna 1990 että ensimmäisessä olympiaturnauksessa 1998. Naganon olympialaisissa hän voitti myös pistepörssin.
– Kun olin pieni, en edes osannut unelmoida MM-kisoista tai olympialaisista, koska naisten jääkiekossa niitä ei ollut. Yhtäkkiä olinkin siellä ja pelasin maailman parhaita, Kanadaa ja Yhdysvaltoja, vastaan. Se oli hienoa, Sallinen muistelee.
Pyeongchangin olympialaisissa 2018 Sallisesta tuli kaikkien aikojen vanhin jääkiekon olympiamitalisti 44-vuotiaana. Vuotta myöhemmin, MM-kotikisoissa keväällä 2019 saavutettu MM-hopea huipensi Sallisen menestyksekkään uran.
253 maaottelua pelannut Sallinen on naisten maajoukkueen historian tehokkain pelaaja pistein 138+177=315.
Hockey Hall of Fame sai täydennystä maanantai-iltana myös Vancouver Canucksia ja Ruotsin maajoukkuetta tähdittäneistä Henrik Sedinistä ja Daniel Sedinistä. Kunniagalleriaan valittiin myös ruotsalaissuuruus Daniel Alfredsson, kanadalaismaalivahti Roberto Luongo ja jääkiekkovaikuttaja Herb Carnegie, joka liitettiin kunniagalleriaan postuumisti.