Hyppää sisältöön

Köyhyyden hinta

Lapsiperheköyhyydellä on monia vaikutuksia lapsen arkeen. Kyselyn mukaan noin joka neljäs pienituloisen perheen lapsi on joutunut lopettamaan harrastuksen.

Teksti :Tanja Kröger
Kuvat ja videot :Sami Takkinen

Köyhyys koskettaa yhä useampaa lapsiperhettä. Suomessa elää köyhyydessä nyt arviolta noin 130 000 lasta, kun vuosi sitten lukema oli lähempänä sataa tuhatta.

Vähävaraisuudella on monia vaikutuksia lapsen arkeen. Pienituloisuus eriarvoistaa ja syrjäyttää. Pelastakaa lapset ry:n Lapsen ääni 2022 -kyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan pienituloisten perheiden lapsista 23 prosenttia on joutunut lopettamaan harrastuksen.

Vasemmalla äiti Petra Heide ja oikealla Minni Heide. Minnin sylissä on hänen pikkusiskonsa, 10 kuukauden ikäinen Stella. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Tässä jutussa 16-vuotias kuopiolainen Minni Heide ja hänen äitinsä Petra Heide kertovat, millaisia vaikutuksia köyhyydellä on ollut esimerkiksi harrastamiseen heidän perheessään.

Minni Heide: Kun kaverit laskettelivat, minä olin pulkkamäessä

Köyhyys on näkynyt elämässäni pienestä asti. Perheellä on ollut kyllä varaa perustarpeisiin, kuten ruokaan, mutta kaikki ylimääräinen on jäänyt pois.

Kun kaverit pyysivät minua lähtemään ala-asteella Hoploppiin tai Superparkkiin, en päässyt heidän mukaansa. Keilaaminen oli myös aika kallista. Tuntui pahalta, kun kaverit kyselivät, lähdenkö leffaan. Ulkopuolisuuden tunne oli jatkuvaa.

Ala- ja yläkoulussa oli talviliikuntapäivät, jolloin vaihtoehtoina oli laskettelu, luistelu ja pulkkamäki. Olin pulkkamäessä aina silloin, kun ei ollut varaa mennä laskettelemaan. Ymmärrän, ettei se ollut mahdollista rahan takia, mutta kyllä se ärsytti. Kaverit menivät laskettelemaan. Omat sisarukset olivat pulkkamäessä.

Tiedän, että on muitakin sellaisia lapsia, jotka eivät pääse esimerkiksi laskettelemaan, vaikka haluaisivat. Suksivuokrien kanssa siihen menee rahaa kymmeniä euroja. Jos koulussa puhuttaisiin, että ei ole varaa, niin ehkä ihmiset ja kaverit ymmärtäisivät tätä paremmin. Voisi myös miettiä sitä, että voisiko koululla olla jokin ilmainen juttu.

Minulla on viisi sisarusta ja olen meistä vanhin. Perheeni kanssa kävimme lapsena puistoissa, koska se oli ilmaista. Emme tehneet ulkomaanmatkoja, mutta matkustimme kyllä ympäri Suomen. Se riitti minulle. Pelastakaa lapset ry:n kautta olemme saaneet esimerkiksi Linnanmäelle liput. Meillä ei olisi ollut niihin muuten varaa.

– Olen nyt isompana tiedostanut sen, että vanhempani eivät ole syyllisiä köyhyyteen. En myöskään ole traumatisoitunut köyhyydestä, Minni Heide sanoo. Kuva: Sami Takkinen / Yle

En ole saanut koskaan viikkorahaa. Arjessani se näkyi niin, että jos sain lapsena syntymäpäivilläni rahaa, en osannut säästää sitä. En silti koe, että se olisi ollut vanhempieni vika, että käytin rahat heti.

– Olen musikaalinen, Minni Heide kertoo ja soittaa pianoa Kuopiossa taidelukio Lumitin tiloissa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Musiikkiharrastus minulla on onneksi ollut pienestä asti. Olin musiikkiluokalla yläkoulussa ja opiskelen nyt lukiossa musiikkilinjalla. Saan lukiossa ilmaisia laulu- ja pianotunteja. Soitan konservatoriossa kitaraa. Vanhemmat maksavat soittoharrastuksen.

– Minulle on ollut pienestä asti selvää, ettei raha kasva puussa. Sen eteen pitää tehdä töitä, Minni Heide kertoo. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Muutin reilu vuosi sitten yksin asumaan ja minulla menee hyvin. Käyn koulun ohella töissä. Ostan omat ruokani ja minulla on myös rahaa käydä elokuvissa, jos haluan. Arkeeni lapsuuden köyhyys vaikuttaa kuitenkin yhä siten, että minun on vaikea ottaa kavereilta esimerkiksi ruokaa vastaan. Siitä tulee minulle vaikea olo. Kun rupesin tekemään töitä, opin ensimmäistä kertaa, kuinka voin säästää ja suunnitella rahankäyttöäni.

Minusta on typerää, että köyhyyttä peitellään. Rahasta on onneksi perheessäni puhuttu avoimesti. Jo kouluiässä minulle tehtiin selväksi, ettei perheessä ole varaa. Isä on aina sanonut, että ei pidä ostaa mitään ylimääräistä. Se on helpottanut kauppareissujani, koska silloin en osta mitään turhaa. Muistan joka kerta kaupassa iskän sanat.

Äiti Petra Heide, 36: Olemme tehneet taikatemppuja

Teen maailman tärkeintä työtä eli hoidan muiden lapsia päiväkodissa. Mieheni on töissä, ja minä olen nyt hoitovapaalla vauvan kanssa. Koska tulomme ovat pienet, olemme joutuneet hakemaan toimeentulotukea. Meillä tuli vanhaan asuntoon putkiremontti ja meidän piti muuttaa toiseen asuntoon, jonka vuokra on enemmän kuin aikaisemmassa. Nyt joudumme elämään säästöliekillä. Kaupassa etsin punalaputettuja tuotteita ja ostan edullisinta.

– Itselläni pitäisi töissä olla kunnolliset ulkoiluvaatteet, mutta olen ollut collegehousuissa ulkona, sanoo Petra Heide. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Jotta lapsemme voisivat harrastaa, olemme joutuneet tekemään ”taikatemppuja.” Olemme saaneet tukea musiikki- ja partioharrastukseen. Miehen kanssa jätämme omat menot vähemmälle. En osta kosmetiikkaa enkä käy ravintoloissa. Musiikki on tärkeä asia. Olemme hakeneet konservatoriomaksuihin tukiohjelmista apua.

Kuitenkin ex tempore -jutut jäävät lapsilta usein pois. Olemme joutuneet sanomaan lapsillemme monesti ei. 11-vuotias poika on helposti asioista innostuva. Hän halusi harrastaa jääkiekkoa, mutta meidän oli pakko sanoa hänelle, ettei se onnistu. Jos musiikki maksaa, niin jääkiekko maksaa kymmenkertaisesti. Ravintolaan lapset pääsevät hyvin harvoin. Hyvä jos elokuvissa käydään kerran vuodessa. On muuten todella paljon kalliimpaa ostaa herkut Finnkinon myymälästä kuin kaupasta.

Lapset ovat erilaisia, eikä harrastaminen ole aina halpaa. Lapselle voi kyllä sanoa, että mene leikkipuistoon, mutta ei se ole sama asia kuin parkour-harrastus. Eikä luistelu lähikaukalossa vastaa ohjattua jääkiekkoharrastusta. Monesti kaverit ja ryhmäpeli ovat tärkeitä asioita.

Petra Heide näyttää Instagram-kuvaa, jossa Minni Heide soittaa 10-vuotiaana lahjaksi saamaansa poikkihuilua.

Tiedän, että Minni on joutunut lapsena kokemaan ulkopuolisuutta köyhyyden vuoksi. Se näkyy jo siinä, että musiikkiluokalle hakeutui paljon paremmin toimeentulevien perheiden lapsia. Talven liikuntapäivinä hän halusi lasketella. Pulkkamäki oli ilmainen, mutta laskettelu maksoi 30 euroa. Ei lapsi ymmärrä, miksi ei voi mennä sinne. Ongelma on siinä, että laskettelu osuu juuri siihen aikaan, kun perheemme toipuu vielä taloudellisesti joulusta.

Olen sitä mieltä, että musta huumori auttaa kaikkeen. Näin se on ollut perheessämme myös köyhyydestä puhuttaessa. Jos kaikesta ajattelee negatiivisesti, se vie voimia itseltä. Jonkun lapsen merkkitakki oli varastettu koulussa. Silloin nauroimme lapseni kanssa, että ”onneksi sinulla on kulunut takki, niin sitä ei ainakaan varasta kukaan.”

– Joulukuun ylimääräinen lapsilisä on meille pelastus. Sillä voimme hankkia lapsille lahjoja, mutta ei sekään korjaa tätä rahatilannetta, sanoo Petra Heide.

Äitinä tuntuu epäreilulta, että joutuu sanomaan lapselle ei. Pohdin joskus, onko oikein sanoa, että meillä ei ole rahaa. Vai pitäisikö vain niellä se, että olen ”tyhmä äiti”, joka kieltää asioita. Olemme vanhempina sanoneet lapsille avoimesti, että käykää koulut ja hankkikaa hyvät ammatit. Miettikää oikeasti, mitä haluatte isona tehdä.

Aiheesta enemmän: