Hämeenlinnassa valmistaudutaan jo pian alkavaan hiihtokauteen. Ensimmäiseksi otettiin Ahveniston moottoriradalle varastoitu säilölumi esiin peitteiden alta.
Eristepeitteiden suojiin laitettiin huhtikuussa noin 6 000 kuutiota lunta. Varastoinnin jäljiltä jäänyt lumi, noin 3000 kuutiota, levitetään ensilumen latujen pohjaksi heti, kun sää sen sallii. Säilölumikasa avattiin keskiviikkoaamuna 16. marraskuuta.
Kuuntele alta ulkoliikuntamestari Tomi Nurmen haastattelu. Toimittajana on Harri Oksanen.
Hämeenlinnan kaupungilta kerrotaan, että lumen tykitys alkaa mahdollisesti ensi viikolla eli viikon 47 alussa. Lumen tykitys vaatii vähintään muutaman asteen pakkasen. Tällä hetkellä sääennusteet lupaavat pikkupakkasta, joten tykkilumen teko alkanee suunnitellusti.
Ahveniston moottoriradalle kunnostetaan hiihtäjille kolmen kilometrin pituinen lenkki.
Hiihtokauden tunnelmiin päästään myös Lammilla, sillä kaupungin tavoitteena on aloittaa tykkilumetus Konnarilla samaan aikaan Ahveniston tykityksen kanssa.
Viime vuonna Ahvenistolla päästiin hiihtämään marras-joulukuun vaihteessa. Tämän vuoden tähtäin on joulukuun alussa.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.