Hyppää sisältöön

”Hävetti sanoa, että isä on romukauppias” – kiertotalouden pioneereja pidettiin niin epäilyttävinä, että moni kunta kielsi niiden toiminnan

Romukaupan historia paljastaa, kuinka kuinka suhtautumisemme jätteeseen on muuttunut. Takavuosina romukauppaa hävettiin. Nyt se ymmärretään kiertotalouden pioneeritoiminnaksi.

Tikkurilan Romussa on käynyt varkaita. Ei auttanut, vaikka alue on suojattu kameroilla ja liiketunnistimilla.

– Oli niin ovela porukka, että tiesivät mistä liiketunnistin napsautetaan pois päältä. Aidan yli olivat tulleet, toimitusjohtaja Sini Lökström kertaa noin kuukauden takaista episodia.

Nyt aitaa koristaa natolangaksi kutsuttu jämerä piikkilanka.

Lökströmin mukaan varkaat ovat taas aktivoituneet muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Syynä lienee metallin hinnan nousu.

Tikkurilan Romun kenttä on täynnä erilaisia metallikasoja. Lökström kertoo, että eniten roistoja kiinnostaa arvokas kupari. Juuri sitä oli kadonnut yhtenä yönä myös Tikkurilan Romulta. Tällä kertaa tarina päättyi kuitenkin onnellisesti.

– Koiran ulkoiluttaja löysi varkaiden jemman viereisestä metsästä. Siellä oli monta sataa kiloa kuparia. Yhden yön olivat ahkeroineet painavaa kuparia aidan yli, mutta eivät olleet ehtineet hakea varastoaan pois

Metallin hinnanousu on lisännyt romuvarkauksia, sanoo romukauppias Sini Lökström.

”Rikkaita rosvojahan me on aina oltu”

Tämä ei ole ensimmäinen juttu, jossa romukauppa ja rikollisuus yhdistyvät. Romualan maine on varsinkin takavuosina ollut vähintäänkin värikäs.

– Alalla on aika hurja maine. Vanhoissa Suomi-filmeissäkin gansterit ovat usein romukauppiaita, tutkija Kati Toivanen selittää.

Toivanen on kirjoittanut Romukauppiaiden Liiton historian ja jatkaa aiheen parissa väitöskirjatutkimuksessaan, jossa hän tarkastelee romukauppiaiden merkitystä ja asemaa sotakorvausten ja jälleenrakennuksen vuosina.

Romualan liepeillä on aina liikkunut jobbareita, epävirallisia keräilijöitä, joilta puuttuivat asianmukaiset luvat ja joilla ei ollut kiinteää toimipaikkaa. ”Tarvittiin vain prepaid-puhelin, tyttöystävän transit ja homma lähti käyntiin” Toivanen siteeraa erästä romukauppiasta alalle tulon helppoudesta.

Usein jobbarilta jäi verot maksamatta, eikä tavaran alkuperästäkään ollut välttämättä ollut täyttä varmuutta. Puhuttiin ”Tampereen taudista”, koska jobbareiden arveltiin tulevan erityisesti sieltä. Kati Toivasen mukaan jobbareita oli kuitenkin ympäri Suomen ja heidän määränsä kasvoi aina kun metallin hinta kohosi.

Näistä kiertelevistä keräilijöistä oli vuosikymmenet alalle mainehaittaa. Vasta vuonna 2015 voimaan tullut arvonlisäverouudistus puhdisti alaa jobbareista.

Romukauppiaita on myös tavattu pitää rikkaina. Ja monet olivatkin. Vaikutelmaa kuitenkin lisäsi se, että romukauppaa tehtiin käteisellä rahalla. Huutokaupassa saattoi nähdä romukauppiaita, joiden rintataskut pursusivat setelinippuja. Epäilyttävää, moni ajatteli. Rikkaita rosvojahan me on aina oltu, eräs romukauppias toteaa itseironisesti Kati Toivasen kirjassa.

Romukauppa saattoi sijaita aivan asutuksen keskellä, kuten tämä Helsingissä 1950-luvulla otettu kuva osoittaa. Kuva: Saarinen UA / Kaleva / JOKA / Museovirasto

Ja sitten oli se romukasa. Kun romukaupan pihalle saapuu, näky on ensikertalaisesta häkellyttävä. Iso kenttä on täynnä kymmenmetrisiä metallikasoja, joiden välissä kuorma-autot ja kauhakuormaajat kasaavat ja täyttävät, siirtävät ja runttaavat. Äänimaailma on korvia vihlova. Oma auto kannattaa parkkeerata sille osoitetulle paikalle, ettei se päädy metallileikkuriin.

Tikkurilan Romussa kaikki sujuu ihmeen järjestelmällisesti, mutta aina romukaupan piha ei ole ollut yhtä tiptop. Romukauppoja pidettiin niin epäsiisteinä, etteivät kaikki kunnat suostuneet myöntämään niille toimilupaa.

Kaikki tämä johti siihen, ettei pienen tytön ollut hauskaa kertoa koulussa, mitä hänen isänsä tekee työkseen.

– Hävetti sanoa, että isä on romukauppias. Huijasin vähän ja kerroin, että hän ajaa kuorma-autoa, Sini Lökström kertoo.

Romukauppias vai kierrätysalan ammattilainen?

Romukaupan epäilyttävän maineen taustalta löytyy paljon tietämättömyyttä. Esimerkiksi lainsäätäjä sekoitti romukaupan osto- ja myyntiliikkeisiin. Romukaupassa on kuitenkin kyse jostain muusta.

– Romukauppias keräsi rautaa, lumppua, jätepaperia tai kumia. Se lajiteltiin, hieman jalostetettiin ja toimitettiin teollisuudelle raaka-aineeksi, Kati Toivanen selittää.

Kyse on siis raaka-aineen toimittamisesta.

Romurautaa Vuoksenniskan tehtaalla Imatralla. Kuva: Turo Kartto / SA-kuva

Nykyään romukauppa tarkoittaa erityisesti metallien keräämistä ja myyntiä eteenpäin terästeollisuudelle.

Romukauppa ja metalliteollisuus ovat kulkeneet pitkän matkan yhdessä. Ensimmäiset romukauppiaat aloittelivat jo 1600-luvulla eli samaan aikaan kun Suomeen perustettiin ensimmäiset rautaruukit. Romua tarvittiin silloin ja tarvitaan yhä, sillä neitseellistä materiaalia, rautamalmia, löytyy Suomesta huonosti.

Ammattimaiseksi liiketoiminnaksi romukauppa kehittyi viimeistään 1900-luvun alussa. Yksi vanhimmista, ja samalla alan jättiläinen, on vuonna 1914 perustettu Kuusakoski Oy. Yhtiö aloitti Viipurissa nimellä Karjalan Lumppu ja Romuliike.

Yhtiö on siinä mielessä tyypillinen romukauppa, että sen tuotevalikoimassa oli alkuaikoina myös lumppua. Yhtiö on yhä perheyritys, kuten valtaosa romuliikkeistä. Myös se, että yhtiön juuret ovat Karjalassa ja sen venäjänkielisessä juutalaisvähemmistössä - yhtiön perustaja muutti nimensä Kuschakoffista Kuusakoskeksi - oli tavallista alalla.

– Ensimmäisissä yrittäjissä oli paljon maahanmuuttajia ja etnisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluneita, Kati Toivanen sanoo.

Kuusakosken erottaa muista romuliikkeistä koko: kun valtaosa romukaupoista on pieniä tai keskisuuria yrityksiä, Kuusakoski on lähes puolen miljardin euron liikevaihdolla toimiva suuryritys. Eikä sen nimessä ole enää sanaa romu.

Alalla on käyty keskustelua romu-sanan korvaamisesta jollain muulla. Taustalla ovat jälleen maine- ja brändiasiat. Romu linkittyy jätteeseen, johon liittyy negatiivinen lataus.

– Ja kun olemme väsyneitä, saatamme sanoa, että olemme ihan romuna, tutkija Kati Toivanen muistuttaa.

Romukauppiaat tuskin itse tiedostivat työskentelevänsä ekologisella alalla, tutkija Kati Toivanen sanoo. Kuva: SA-kuva

On pohdittu romu-sanan vaihtamista esimerkiksi kierrätys- tai hyötymateriaaliksi - teollisuudessa onkin käytössä kierrätysteräs-sana. Valtaosa romukauppiaista haluaa kuitenkin olla juuri sitä, romukauppiaita. Suomesta löytyy Kajaanin, Eurajoen, Järvenpään ja Hernesaaren Romu, Romu Keinänen, Romu Mäki ja Romukioski. Ja tietysti Tikkurilan Romu.

– Romukauppias on just se oikea termi, toimitusjohatja Sini Lökström sanoo epäröimättä.

Alalla ajatellaan, että romu-sanan muuttamisen jälkeen ihmiset ymmärtäisivät entistä vähemmän, mistä on kyse. Monen mielestä romu kuvaa sittenkin parhaiten vanhan metallin, raudan, rikkinäisten junanvaunujen tai laivojen kanssa työskentelevää ammattikuntaa.

Aivan kaikki romu ei päädy myyntiin: Tikkurilan Romun jemma eli aarresäilö. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Ensimmäiset romukauppiaat tuskin ajattelivat perustaneensa ekologisen yrityksen

Romukauppias jos kuka on kuitenkin myös kierrätyksen ammattilainen. Ja kaikki kierrätykseen liittyvä on enemmän kuin hip tai pop, se nähdään välttämättömyytenä, jos maapallolla halutaan elää jatkossakin. ”Me saamme maailman riittämään” on Kati Toivasen kirjoittaman Suomen Romukauppiaiden Liiton historiankin pääotsikko.

– Tässä ollaan kiertotalousajattelun ytimessä. Ja näillä periaatteilla on toimittu jo kauan.

Tutkija Kati Toivasen mukaan esimerkiksi paperiteollisuus keräsi jätepaperia jo 1940-luvulla täysin nykyaikaisen tuottajavastuuperiaatteen mukaisesti.

Kyse on siis vanhasta asiasta, jolle on keksitty uusia sanoja. Toiminnan motiivit saattoivat tosin olla hieman toiset kuin nykyään.

– Tuskin jätepaperi- tai romukauppiaat ajattelivat 1900-luvun alkupuolella perustavansa ekologista yritystä. Kyse oli elinkeinosta. Vahingossa syntyi myös ympäristön kannalta kestävää liiketoimintaa.

Historiantutkija Kati Toivanen on kiinnostunut selvittämään nykyään muodikkaan kiertotalouden varhaisvaiheita. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Nykyään romukauppiaat tiedostavat hyvin työnsä ympäristöarvot. Silti homman pitää myös lyödä leiville.

– Alalla ajatellaan, että kierrätys kannattaa, kun se on taloudellisesti kannattavaa. Silloin siihen on motivaatiota ja ongelmiin jaksetaan yrittää etsiä ratkaisuja, Kati Toivanen sanoo.

Esimerkiksi lumpun kierrättäminen oli kannattavaa niin kauan kuin paperi- ja muun muassa kattohuopateollisuus käyttivät sitä raaka-aineenaan. Kun kattohuopa ei enää mennyt entiseen tyyliin kaupaksi, lumpun keräyskin vähitellen hiipui.

Ympäristöarvojen korostuminen on vaikuttanut myönteisesti romukauppiaiden maineeseen.

– Romukauppa ei särähdä enää niin pahasti kuin 1980 ja -90-luvuilla. Ihmiset tajuavat, että tässä ollaan hyvällä asialla, saadaan materiaali kiertämään, Tikkurilan Romun toimitusjohtaja Sini Lökström sanoo.

Parikymppisenä romukauppa särähti myös Lökströmin korvaan. Nuori nainen vannoi, ettei hänestä tule isänsä työn jatkajaa. Lökströmistä piti tulla kukkakauppias. Takana on nyt yli 20 vuotta Tikkurilan Romussa, josta viimeiset kahdeksan vuotta firman johdossa.

– Eikä tylsää ole ollut koskaan.