Hyppää sisältöön

Taru Mänttäri yritti tulla raskaaksi ja hakeutui vuoden jälkeen lapsettomuushoitoon – sitten hänelle soitettiin, että painoa on liikaa

Julkisella puolella lapsettomuushoitoja ei aloiteta ennen kuin painoindeksi on alle 35. Asiantuntijalääkärit ovat erimielisiä rajan ehdottomuudesta.

Taru Mänttäri yllättyi lapsettomuushoitojen painovaatimusten ehdottomuudesta.
Emilia Korpela

Lääkärit ovat erimielisiä lapsettomuushoitojen painoindeksirajasta.

Ylipaino on yksi merkittävä syy lapsettomuudelle, mutta myös toiveet lapsettomuushoidoista voivat kariutua painon takia.

Julkisella puolella hedelmöityshoitoja ei tipu, jos painoindeksi (BMI) on 35 tai enemmän. Se määritellään vaikean lihavuuden rajaksi. Kolmekymppisistä naisista 7,5 prosentilla painoindeksi on 35 tai enemmän.

Useat asiantuntijat ovat kritisoineet painoindeksiä huonoksi mittatikuksi.

Ylen 8 minuuttia ohjelmassa ravitsemusterapeutti Anette Palssa totesi, että pelkkä painolukema ei kerro terveydestä juuri mitään. Helsingin Sanomissa kanadalainen emeritusprofessori Arya Sharma kertoi, kuinka painoindeksiä ei pitäisi käyttää terveyden mittarina, vaan apuvälineenä mahdollisten terveysongelmien löytämiseen (siirryt toiseen palveluun) (uutinen maksumuurin takana).

Lahtelaisen Taru Mänttärin, 38, tie lapsettomuushoitoihin oli tyssätä jo ennen keskustelua lääkärin kanssa.

Hoidon saaminen vaati tiukkaa laihdutuskuuria

Vuoden yrittämisen jälkeen raskaustesti ei vieläkään ollut positiivinen. Silloin Mänttäri varasi ajan terveyskeskuslääkäriltä saadakseen lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle.

Terveyskeskuksesta soitettiin, ettei hänen kannata tulla vastaanotolle, koska he eivät tee lähetettä hänen painonsa vuoksi.

Mänttäri yllättyi painorajan ehdottomuudesta. Hänestä on kohtuutonta, että hoitoja rajataan vain yhden lukeman perusteella.

Mänttärille jäi tunne, ettei häntä kohdattu lääkärin vastaanotolla. Lääkäri suositteli hänelle hiit-treeniä, vaikka Mänttäri kertoi liikuntaharrastuksistaan. Mänttärin mielestä painosta ja sen riskeistä saa puhua, mutta terveyttä pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisesti eikä vain paino edellä. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Mänttäri on aiemmin kärsinyt vuosia syömishäiriöstä. Ammattilaisten avulla hän pääsi eroon epäterveestä ruokasuhteesta ja laihduttamiskierteestä. Nyt hän joutui ostamaan kotiinsa vaa'an.

– Asiantuntijat eivät suosittele tiukkaa laihduttamista, mutta painoni ei putoa kevyillä menetelmillä. Jouduin vetämään ruokavalioni aika tiukalle. Näen, että tällaisen laihduttamisen riskit ovat suurempia kuin mitä ylipaino aiheuttaa.

Lopulta Mänttäri pääsi alle asetetun painorajan ja sai lähetteen lapsettomuushoitoihin.

– Lähetteen saaminen tuntui kivalta, mutta laihtuminen ei aiheuttanut onnistumisen tunnetta samalla tavalla kuin syömishäiriön aikana. Minut oli pakotettu siihen. Laihduttaminen muistutti maailmasta, josta olin päässyt eroon.

Julkisella puolella hoitoja rajataan riskien, tehokkuuden ja tasa-arvon vuoksi

Riskit ovat yksi perustelu sille, ettei lapsettomuushoitoja anneta julkisella puolella vaikeasti lihaville. Samalla tavalla myös useisiin leikkauksiin on painoindeksiraja riskien vuoksi.

Hoitoja ei tehdä myöskään niiden tehottomuuden vuoksi.

– Esimerkiksi koeputkihoidoissa normaalipainoisilla alle 40-vuotiailla raskauden todennäköisyys on yli 40 prosenttia, mutta jos painoindeksi on yli 35, todennäköisyys putoaa alle 15 prosentin, kertoo Kanta-Hämeen keskussairaalan naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sanna Hänninen.

HUSin lisääntymislääketieteen yksikön vastuulääkäri Hanna Savolainen-Peltonen näkee, että hoitoja joudutaan kohdistamaan rajallisten resurssien vuoksi heille, joilla hoito voi tuottaa todennäköisesti tuloksia.

Savolainen-Peltosen mielestä painoindeksi ei ole terveyden mittarina ihanteellisin, mutta tutkimustietoa muiden mittareiden käytöstä lapsettomuuspotilaiden arviointiin ei ole.

– Lapsettomuushoitojen painoraja ei ole matala. Naisilla suuri lihasmassa ei selitä sitä, ettei painoindeksi ole alle 35.

Painoindeksi voi varoittaa riskeistä, joita ei voi huomata vielä tutkimuksissa. Osalla nuorista synnyttäjistä lihavuuden aiheuttamat terveyshaitat näkyvät vasta raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen.

Lisäksi julkinen puoli haluaa pitää kiinni potilaiden tasa-arvosta. Painoindeksirajasta ei jousteta siksi kiloakaan. BMI on yhdenvertainen tapa rajata hoitoja, koska se ei riipu lääkärin tulkinnasta.

Mutta voiko lihavuuden aiheuttamia riskejä mitata muilla keinoin?

Paino ei kerro terveydentilasta

Kaikilla yksityisillä lapsettomuusklinikoilla hoitoa ei rajata ehdottomasti painon mukaan. Esimerkiksi Felicitas Mehiläisellä hoitopäätökset tehdään tutkimusten perusteella.

Klinikan naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tarja Olkinuoran mielestä äidin ja vauvan hyvinvointiin eivät vaikuta pelkästään painokilot vaan kehon aineenvaihdunnan olosuhteet. Painoindeksin tarkastelun lisäksi kannattaisi tutkia insuliiniresistenssin astetta.

– Meillä on ylipainoisia ihmisiä, joiden metabolinen tilanne on varsin hyvä, toisilla vähempikin ylipaino on metabolisesti tosi epäedullinen. Yhdestä numerosta ei voi päätellä kaikkea.

Myös Felicitas ohjaa asiakasta pudottamaan painoa, jos hoitojen onnistuminen on epätodennäköistä. Olkinuoran mielestä tutkimukset ovat tärkeitä, koska ilman hoitoja insuliiniresistenssistä kärsivien on hyvin vaikea pudottaa painoa.

– Sairaalloisen lihavalle ei pidä tehdä suin päin hoitoja. Ei kannata hakata päätä seinään tekemällä huonoissa olosuhteissa kalliita hoitoja.

Pihlajanlinna Dextra Lapsettomuusklinikan vastaava lääkäri Niklas Simberg muistuttaa, että myös yksityisiä toimijoita sitoo hedelmöityshoitolaki. Lain mukaan lääkärin täytyy arvioida voiko lapselle tarjota tasapainoisen kasvun ja kehityksen.

– Tämä on vaikea ongelma. Myös ikä vaikuttaa hedelmällisyyteen. Ei voi aina sanoa, että tervetuloa takaisin parin vuoden päästä, kun olet laihduttanut, jos potilas on silloin jo yli neljäkymmentä.

Lääkäri on kertonut Taru Mänttärille ylipainon aiheuttamista riskeistä. Mänttärin mielestä jokaisen pitäisi saada itse päättää omasta kehostaan ja siitä, haluaako hoitoja riskeistä huolimatta. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Julkisen ja yksityisen puolen lääkärit painottavat, että jo 5–10 prosentin painonpudotus voi parantaa raskaaksi tulemisen mahdollisuuksia. Usein raskaus on alkanut painon pudottua ilman hoitoja.

Sairaanhoitopiireillä on kuitenkin usein liian vähän resursseja laihduttamisen tukemiseen. Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen kokoamien tietojen (siirryt toiseen palveluun) perusteella lähes kaksi miljoonaa suomalaista asuu kunnissa, joiden perusterveydenhuollossa ei ole lainkaan ravitsemusterapeuttien vakansseja.

Painosta muistuttaminen on jatkunut läpi hoitojen

Taru Mänttäri on saanut syksyn aikana hedelmöityshoitoja. Toistaiseksi hoidot eivät ole onnistuneet.

Hoitojen aikana painosta muistuttaminen ei ole loppunut.

Jos viimeinen hoitokerta ei onnistu, täytyy kokeilla muita hedelmöityskeinoja. Siihen tarvitaan lähete, jonka saadakseen Mänttäri joutuu taas laihduttamaan hiukan.

Mänttärin toive on, että jokainen lapsesta haaveileva saisi hoitoa painosta riippumatta.

– Joillakin yksityisen tutkimuksissa on selvinnyt, että syy lapsettomuuteen on ollut miehessä. Sitä ennen on oletettu, että syy on lihavassa ihmisessä. Toivon, että jokainen saisi apua lapsettomuuteen.

Uutiseen on haastateltu myös Turun yliopiston sisätautien emeritusprofessori Risto Kaajaa sekä Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilää.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 29.11.2022 klo 23:een asti.

Aiheesta lisää:

Ylilääkäri lopettaisi painoindeksin laskemisen ja terveyssaarnat

Laihduttamista voi suositella vain harvoille, eikä salaatti ole välttämättä terveellinen – katso tästä asiantuntijoiden listaamat myytit ruuasta

Miksi en laihdu, vaikka mitä teen? Lääkärit paljastavat miksi toiselle laihtuminen on helpompaa kuin toiselle

Suosittelemme sinulle