Hyppää sisältöön

Hallitusten sisäiset riidat ovat usein lävähtäneet julkisuuteen loppukaudesta – näin tutkijat arvioivat Marinin hallituksen loppukautta

Tutkijoiden mukaan kannatuspinteessä olevat hallituspuolueet pyrkivät usein loppukaudesta nostamaan esille asioita, jotka ovat tärkeitä niiden ydinkannattajille. Irtiotot johtavat hallituksessa usein riitoihin.

Kalevi Sorsan (sd.) hallitus joutui kriisiin vuonna 1982, kun SKDL lähti hallituksesta. Hallituseron syynä oli puolustushallinnon lisärahoitus. Kuva: Kalle Kultala.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen loppukausi on sujunut riitaisissa merkeissä. Ensin hallituspuolueet ottivat yhteen EU-komission luonnon ennallistamisasetuksesta ja myöhemmin riita paisui koskemaan saamelaiskäräjiä ja muita riidanalaisia esityksiä.

Marinin hallitus ei kuitenkaan ole ensimmäinen, jossa riidat nousevat loppukaudesta julkisuuteen. Usein toistettu esimerkki ovat Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallitukset, joiden puolueet äänestivät loppukaudesta omia esityksiään vastaan eduskunnassa.

Tätä ennen Kataisen ja Stubbin hallituksista olivat eronneet vihreät ja vasemmistoliitto. Vihreät ei hyväksynyt hallituksen myöntämää uutta lupaa Fennovoiman ydinvoimalan rakentamiselle ja vasemmistoliitto kritisoi hallituksen leikkauksia sosiaaliturvaan.

Historiasta löytyy myös muita esimerkkejä loppukauden riidoista. Kristillisdemokraatit lähtivät Esko Ahon (kesk.) hallituksesta EU:ta koskevan erimielisyyden vuoksi vuonna 1994, Suomen maaseudun puolue erosi Harri Holkerin (kok.) hallituksesta kansaneläkekiistan vuoksi vuonna 1990 ja vasemmistoliiton edeltäjä SKDL sulki Kalevi Sorsan (sd.) hallituksen ovet takanaan puolustusbudjettia koskevan riidan takia vuonna 1982.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus natisi liitoksistaan hallituskauden lopussa. Vihreät erosi hallituksesta Fennovoima-päätöksen takia ja myöhemmin vasemmistoliitto lähti sosiaaliturvaa koskevien leikkausten takia.

Suomessa näyttää siis syntyneen tapa, jossa jokin puolueista tekee irtiottoja hallituksen yhteisestä linjasta ennen eduskuntavaaleja. Perinteisesti motiiviksi on epäilty puolueen heikkoa kannatusta ja halua kirkastaa puolueen linjaa äänestäjille.

Politiikkaa vuosikymmeniä tutkinut ja seurannut emeritusprofessori Heikki Paloheimo kuitenkin toteaa, että Marinin hallituksen tilanne poikkeaa aiempien hallitusten riidoista.

– Tavallisesti hallitusta kohtaan koettu tyytymättömyys on kohdistunut voimakkaasti pääministeripuolueeseen. Nyt tilanne on siinä mielessä poikkeuksellinen, että SDP:n kannatus on samalla tasolla kuin eduskuntavaaleissa 2019, Paloheimo sanoo.

Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa SDP.n kannatus oli puoli prosenttiyksikköä korkeammalla tasolla kuin viime eduskuntavaaleissa.

Hallituspuolueista kannatusalhoon on joutunut keskusta, jonka kannatusluvut mataavat historiallisen matalissa lukemissa.

Hallituksen suosion laskulle on pitkät perinteet

Hallituspuolueiden yhteenlasketun suosion laskulle on olemassa pitkät perinteet. Emeritusprofessori Paloheimo sanoo, että hallituspuolueiden suosio on laskenut eduskuntavaaleissa aina 1980-luvulta lähtien.

– Jos jonkin hallituspuolueen kannatus laskee runsaasti, se synnyttää vaikeuksia päätöksenteossa. Kannatusta menettänyt puolue pyrkii nostamaan profiiliaan, mikä lisää jännitteitä hallituspuolueiden välillä, Paloheimo sanoo.

Paine irtiottoihin nousee hyvin inhimillisistä lähtökohdista. Suurin osa istuvista kansanedustajista haluaa jatkaa työtään eduskunnassa, mutta puolueen heikon kannatuksen vuoksi se on vaarassa.

Pääministeri Esko Ahon (kesk.) hallitus vannoi virkavalan vuonna 1991. Loppukaudesta Suomen kristillisen liiton (SKL) kehitysyhteistyöministeri Toimi Kankaanniemi erosi hallituksesta, koska hän ei saanut oikeutta äänestää EU-sopimuksen allekirjoitusvaltuuksia vastaan. Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Se, että kannatuksen lasku osuu pääministeripuolue SDP:n sijasta valtiovarainministeripuolue keskustaan, tekee Paloheimon mukaan tilanteesta epävakaan.

– Pääministerillä on aina vahva intressi pitää hallituksensa koossa, ja pääministerit ovat usein korostaneet omalle puolueelle tarvetta tehdä kompromisseja. Sitten taas muille hallituspuolueille on ominaista profiilin nostaminen heikossa kannatustilanteessa, Paloheimo sanoo.

Politiikassa on yleisesti viljelty sanontaa, jonka mukaan pääministeripuolueen suurin saavutus on hallituksen pitäminen koossa.

Ongelmallista nykyhallitukselle on se, että keskusta on hallituksen toiseksi suurin puolue. Keskustan lähteminen hallituksesta tarkoittaisi suurella todennäköisyydellä myös Marinin hallituksen eroamista, koska se menettäisi enemmistön eduskunnassa.

Esimerkiksi Kataisen ja Stubbin hallituksessa tilanne oli toinen. Hallitus pystyi jatkamaan taivaltaan, koska vasemmistoliiton ja vihreiden erot eivät syöneet sen enemmistöä eduskunnassa.

Säännössä on myös poikkeuksia

Poliittisesta historiasta löytyy myös esimerkkejä hallituksista, jotka ovat saaneet pidettyä riidat sisällään vaalikauden loppuun saakka.

Emeritusprofessori Paloheimo ja Helsingin yliopiston yliopistotutkija Jenni Karimäki nostavat esille 1990-luvun ja 2000-luvun alun.

– Jos ajatellaan 1990-lukua ja 2000-luvun alkua, niin yhteistyötä helpotti silloin se, että hallituksessa oli aina kaksi suurta ja monia pieniä puolueita. Näissä hallituksissa kahden suurimman puolueen yhteistyö määritteli, kuinka toimintakykyinen hallitus oli, Karimäki sanoo.

Paloheimo nostaa lyhyen tuumailun jälkeen Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen esiin esimerkeiksi siitä, miten hallitus pysyi yhtenäisen näköisenä eduskuntavaaleihin asti.

– Lipponen piti jämäkkää komentoa yksituumaisuuden aikaansaamiseksi. Lipponen piti hallitukset koossa tavalla, jossa hän ymmärsi, että jokaisen hallituspuolueen pitää saada vietyä eteenpäin omalta kannaltaan tärkeitä asioita. Se tarkoitti sitä, että pääministerin ja hänen puolueensa oli joustettava monissa asioissa, Paloheimo sanoo.

Myös keskusta on saanut paljon tavoitteitaan läpi tämän hallituskauden aikana. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä listasi pian hallituksen muodostamisen jälkeen (siirryt toiseen palveluun), että keskusta pystyi torjumaan muun muassa metsähakkuiden rajoittamisen ja biopolttoaineiden käyttöönottamisen. Tämän lisäksi rahoitusta lisättiin maaseudun elinkeinoille.

Matti Ahde (sd.), Harri Holkeri (kok.), Ilkka Suominen (kok.) ja Erkki Liikanen (sd.) hallitusneuvotteluissa vuonna 1987. SMP erosi hallituksesta loppukaudesta vuonna 1990. Syynä oli kiista kansaneläkkeistä. Kuva: Kalle Kultala

Keskustan tavoitteiden läpimeneminen ei sinänsä ole ihme. Väistyneellä pääministerillä Antti Rinteellä (sd.) oli täysi työ houkutella keskusta hallitukseen puolueen heikon vaalimenestyksen vuoksi.

Pääministeripuolueen joustamisen rajat näyttävät nyt tulleen vastaan esityksessä saamelaiskäräjistä. Esitys viedään eduskuntaan, vaikka keskusta vastusti sitä hallituksessa.

- Meillä on yleisperiaatteena ollut se, että hallitus pyrkii neuvottelemaan keskenään, kunnes esitykset voidaan antaa yksimielisinä eduskunnalle. Sitten on olemassa poikkeusasiat, jotka liittyvät uskonnolliseen moraaliin, alkoholiasioihin ja sukupuolimoraaliin, Paloheimo sanoo.

Ihmisten lisäksi asiat riitelevät

Marinin hallituksen riitainen loppukausi kärjistyi torstaina siihen, että se alkoi kuopata riitaisia lakiesityksiä.

Keskustan toiveesta kaatui muun muassa esitys arvonnousuverosta, ja vasemmistopuolueet puolestaan saivat kaadettua työttömyysturvan euroistamisen sekä kokeilun alueellisesta opintolainahyvityksestä. Tämä näytti olevan ainoa tapa, jolla hallitus pysyi kasassa.

Helsingin yliopiston yliopistotutkija Jenni Karimäki näkee tietyn logiikan siinä, millaisia esityksiä hallituksessa loppukaudesta joko kaadetaan tai nostetaan pinnalle.

– Jos puolueen kannatus on heikkoa, niin puolueelle leimallisten asioiden korostamisella yritetään puhutella ydinkannattajakuntaa. Minun on esimerkiksi vaikea kuvitella, että keskusta pyrkii houkuttelemaan saamelaiskäräjäesitystä viivyttämällä liikkuvia äänestäjiä puolelleen.

Toisin sanoen hallituskauden lopussa puolueet nostavat harvoin uusia asioita esille.

Alexander Stubbin (kok.) hallituksessa kokoomus ja SDP ottivat yhteen TVO:n ydinvoimahakemuksesta. Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) kiikutti yleisistuntoon lupahakemuksen, vaikka se oli kiistanalainen. Lopulta hallitus tyrmäsi sen.

Riitojen kasautumiselle ennen vaaleja on tällä kertaa myös poikkeuksellisia syitä. Hallituksen on pitänyt useasti kasata rivinsä, kun kriisit ovat tulleet eteen yllättäen ja pyytämättä.

– Marinin hallituksen alkukaudella koronakriisi niittasi kaikkia puolueita yhteen. Oppositiokaan ei lähtenyt haastamaan hallitusta, koska puolueet pyrkivät löytämään ratkaisuja koronan kuriinsaamiseksi, Paloheimo sanoo.

Myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Nato-hakemuksen jättäminen tiivistivät hallituspuolueiden rivejä. Nyt kriisit ovat jääneet ainakin sen verran taka-alalle, että hallituksella on tilaa riidellä keskenään.

Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit keskustella siitä 20.11.2022 kello 23 asti.

Suosittelemme sinulle