Hyppää sisältöön

Laulunopettaja Aleksi Parviainen näyttää monta tyyliä laulaa metallia – hevilaulun vivahteet ulottuvat mörinästä korkeaan falsettiin

Hevibändit kattavat Suomen Hangosta Utsjoelle. Hevin yhteisöllisyys yllätti tutkijan. Hevilaulua voi oppia ja kehittää kuten muutakin laulamista.

Hevilaulu on hallitsematonta alkuvoimaa, mutta sitäkin voi opetella. Jos soundi on väärä tai äänenkorkeus ei riitä, apua saa opettajalta, kertoo Aleksi Parviainen.

Mustiin sonnustautunut laulunopettaja Aleksi Parviainen ottaa syystuulet vastaan rennosti t-paidassa. Hän kertoo torjuneensa tällä tavoin kaamosmasennusoireita jo vuosien ajan. Laulunopettajana työskentelevä Parviainen on yksi harvoista, jotka opettavat kaikkea klassisesta heviin.

Hevilaulua opetetaan samalla tavalla kuin muutakin laulamista.

Kokeilemalla ja toistamalla, ei se sen ihmeellisempää ole. Tapoja on yhtä monta, kun on oppilaita ja opettajia, Parviainen sanoo.

Laulutekniikasta puhuminen ei innosta Parviaista. Hän puhuu otollisesta aikaikkunasta.

– Laulamisen lihakset ovat ihmisen sisällä, jonne ei näe. Siksi mielikuvilla on iso merkitys. Oppilaalle pitää antaa aikaa. Kun oppilas itse ymmärtää, mitä haetaan, syntyy aikaikkuna, jossa voi antaa lisää impulsseja. Oivalluksen jälkeen ikkuna menee kiinni, kun oppilas ryhtyy työstämään uutta asiaa, hän kuvaa.

Kohti tavoitekorkeutta

Heviapua haetaan esimerkiksi silloin, kun ääneen ei löydy haettua soundia, äänen korkeus on väärä, ääni ei kestä tai haluttuun korkeuteen osutaan ikään kuin tuurilla, kertoo Aleksi Parviainen.

Psykofyysisessä kokonaisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Ääni voi estyä joko henkisestä tai fyysisestä syystä.

– Henkisestä jännityksestä tulee fyysinen este ja fyysisestä esteestä tulee henkinen.

Muutkin kuin hevilaulajat kokevat korkealta laulamisen vaikeaksi. Laulaja alkaa piipittää ja ääni häipyy hiipuen takavasemmalle.

– Mitä jos ei piipittäisi vaan antaisi vain mennä? Korkealle meneminen on hankalaa siksi, että lihakset ja kudokset eivät ole tottuneet siihen. Se vaatii vain treeniä, sanoo Parviainen.

Häpeän tunne on iso este laulun kehittymiselle, kun pitäisi uskaltaa kuulostaa huonolta.

– Tunteen tuoma este täytyy poistaa itkemällä tai nauramalla. Molemmat poistavat jännitystä, sanoo Parviainen ja nauraa makeasti päälle.

Hevillä ei häviä

Hevi on suomalaisen musiikkiteollisuuden vientituotteista suurin. Osuus on hieman pienentynyt 1990-luvun menestysvuosista, mutta silti hevin osuus musiikkiviennistä on yhä merkittävä.

Sibelius-Akatemian professori Toni-Matti Karjalainen sanoo metallimusiikin olevan edelleen suurin genre albumimyynnin ja konserttimäärien perusteella.

– Hevi on 1980-luvulta lähtien ollut erittäin suosittua. Hevibändit kattavat tasaisesti koko maan, hän sanoo.

Ulkomailla ja mediassa suomalainen hevimusiikki kuvataan usein luonnon, pitkän pimeän vuodenajan ja synkkyyden kautta.

Se on metsäkansan tuottamaa hevimusiikkia.

– Maailman onnellisin kansa tuottaa synkkyydestä kumpuavaa heviä. Hevi on ilmaisuvoimaista, itseilmaisun muoto, Karjalainen pohtii.

Laulunopettaja Aleksi Parviainen näkee hevissä, iskelmämusiikissa ja kansanmusiikissa samaa tunnelmaa.

– Molli on Suomen duuri, sanoo Parviainen.

Hevilaulaminen puhdistaa

Äänimaailmaltaan kaukana luonnosta oleva hevimusiikki juurevoituu luontoon ja kansanperinteeseen laulun kautta. Laulussa on jotain hallitsematonta. Siinä on alkuvoimaa.

– Laulu on tasapainottava voima, joka kytkee sen tarinallisesti luontoon, kuvaa Toni-Matti Karjalainen.

Moni artisti kokeekin olevansa osa runonlaulajien jatkumoa, jossa suomalaista perimää viedään eteenpäin, sanoo Karjalainen.

Professori Toni-Matti Karjalainen päätyi tutkimaan musiikkia monen mutkan kautta. Kansainvälinen tutkijayhteistyö on laajentanut myös omaa kuvaa hevimusiikista.

– Hevi on globaalisti ja kansainvälisesti hyvin yhteisöllistä. Se on yksi yli 50-vuotiaan musiikkityylin ehdottomista voimavaroista, hän toteaa.

Suosittelemme sinulle