Hyppää sisältöön

Matkustaja-alus Baltic Princessin kyydistä pudonneen etsinnät lopetettu – yksi henkilö putosi Ahvenanmereen aamuyöllä

Tapauksen silminnäkijän mukaan mereen joutunut henkilö olisi kiipeillyt laivan rakenteissa. Etsinnät lopetettiin noin kello 11 perjantaina aamupäivällä.

Baltic Princess-risteilyalus
Baltic Princess. Arkistokuva. Kuva: Peter Petrelius / Yle
Eino Kossila,
Olli-Pekka Toivanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhden henkilön epäillään joutuneen mereen matkustaja-alus Baltic Princessiltä Ahvenanmerellä, kertoo Länsi-Suomen merivartiosto Twitterissä.

Onnettomuuden vuoksi merellä käynnistettiin aamulla laajat etsinnät, joihin osallistuivat Maarianhaminan merivartioston partiovene ja päivystävä meripelastushelikopteri ja läheinen merivartioston vartiolaiva.

Laivalla on ollut Turun yliopiston kauppatieteen opiskelijoiden järjestämä risteily.

Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan Ylelle, että epäilty mereen joutuminen on tapahtunut torstain ja perjantain välisenä yönä kolmen aikaan. Silminnäkijä on ilmoittanut asiasta henkilökunnalle ja kadonnutta etsittiin aluksi laivalta.

Meripelastusjohtaja Jim Kvarnström kertoo, että silminnäkijän mukaan mereen joutunut henkilö olisi kiipeillyt laivan rakenteissa, mutta tästä ei ole toistaiseksi saatu vahvistusta.

– Tällä hetkellä emme tiedä onko henkilö pudonnut vai hypännyt. Silminnäkijän mukaan pudonnut henkilö olisi kiipeillyt laivan peräosan rakenteilla ja joutunut veteen. Tämän tarkempia tietoja ei ole, Kvarnström kertoo.

Aktiiviset etsinnät lopetettu

Meripelastuskeskus sai tiedon tapahtumasta aamuseitsemältä. Kvarnström kertoi Ylelle puoliltapäivin että aktiiviset etsinnät on lopetettu tuloksettomina noin kello yhdeltätoista.

Henkilöä ei ole myöskään löydetty laivalta, ja Kvarnströmin mukaan on todennäköistä, että tämä on joutunut mereen.

Etsinnät Ahvenanmerellä on lopetettu, kertoo meripelastusjohtaja Jim Kvarnström

Vartiolaiva Uisko on tulossa katoamisalueelle. Alus ei kuitenkaan aktiivisesti etsi pudonnutta henkilöä.

Kadonneen henkilöllisyys on tiedossa ja poliisi jatkaa asiasta tiedottamista.

Uutista päivitetty klo 12: lisätty tieto etsintöjen päättymisestä.

Suosittelemme