Twitterin uuden omistajan Elon Muskin ympärillä kuohuu jälleen.
Työntekijöitä on alkanut lähteä sosiaalisen median yhtiön palveluksesta sen jälkeen, kun Musk esitti heille uhkavaatimuksen torstaina. Musk on vaatinut Twitterin työntekijöitä valitsemaan, työskentelevätkö he äärimmäisen kovasti ja tekevät pitkää päivää vai lähtevät pois yhtiöstä.
Lähtijöiden tarkkaa määrää ei vielä tiedetä, mutta uutistoimisto Reutersin mukaan satojen arvioidaan jättävän yhtiön.
Reutersin lähteeltään saaman tiedon mukaan Twitterin sisäisessä chatissa yli 500 työntekijää olisi kirjoittanut jäähyväisviestejä työtovereilleen.
Uutistoimisto AFP on nähnyt sisäisen muistion, jonka Musk on lähettänyt työntekijöille keskiviikkona. Siinä Musk kirjoittaa, että mennäkseen eteenpäin ja rakentaakseen Twitter 2.0:n yhä kovenevan kilpailun keskellä on twitteriläisten oltava ”äärimmäisen kovia” (extremely hardcore).
– Tämä tarkoittaa pitkiä työpäiviä kovalla intensiteetillä. Vain poikkeuksellinen suoritus hyväksytään, hän jatkaa.
Henkilökuntaa pyydettiin ilmaisemaan sitoumuksensa ”uuteen Twitteriin” torstai-iltaan mennessä verkkolinkin kautta. Muutoin he menettävät työnsä.
Osa on jo valintansa tehnyt. Työntekijät ovat hyvästelleet toisiaan myös julkisesti Twitterissä ja vitsailleet hardcore-sanalla.
Musk osti Twitterin 44 miljardilla dollarilla viime kuussa ja on ehtinyt aiheuttaa hämmennystä kerta toisensa jälkeen. Hän on jo antanut potkut puolelle yhtiön 7 500 työntekijästä ja erottanut hallituksen, estänyt etätyön tekemisen ja pidentänyt työntekijöiden työpäivää.
Myöskään Twitterin käyttöön ottama uusi maksullisen varmennusjärjestelmä toiminut odotetusti, vaan valetilien määrä alustalla moninkertaistui.
Uutistoimisto AFP kuvailee Twitterin tilannetta ”kaaokseksi”. Myös osa mainostajista on jättänyt alustan.
Musk: ”Parhaat ihmiset ovat jäämässä”
Musk kirjoitti Twitteriin, ettei hän ole kovin huolissaan irtisanoutumisista, sillä ”parhaat ihmiset ovat jäämässä”. Hänen mukaansa Twitterin käyttö olisi myös saavuttanut kaikkien aikojen parhaat lukemat.
Musk on tiettävästi keskustellut joidenkin avaintyöntekijöiden kanssa vakuuttaakseen, että heidän kannattaa jäädä.
Uutistoimisto Reuters kertoo Twitterin työntekijöille Blind-sovelluksella tehdystä kyselystä. Sovellus sallii työntekijöiden jakaa tietoa anonyymisti keskenään.
Kyselyn mukaan 180 vastaajasta yli 40 prosenttia on valinnut lähtevänsä. Neljäsosa sanoi jäävänsä vastahakoisesti. Seitsemän prosenttia valitsi vastausvaihtoehdon ”aion jäädä”.
Toisessa samalla sovelluksella tehdyssä kyselyssä työntekijöitä pyydettiin arvioimaan, moniko työntekijä lähtee. Yli puolet vastaajista uskoo, että ainakin 50 prosenttia lähtisi.
Osa pelkää, mitä tapahtuu, jos insinöörejä lähtee yhtiöstä sankoin joukoin. Insinöörit vastaavat esimerkiksi vikojen korjaamisesta ja estävät käyttökatkoja.
– Jos Twitter kaatuu, monilla alueilla ei ole enää ketään, joka sen voisi korjata, kertoo eräs lähde Reutersille.
Twitterin kerrottiin jonkin aikaa sitten pyytäneen takaisin osaa jo aiemmin erottamistaan työntekijöistä.
Twitter on tiettävästi ilmoittanut työntekijöilleen, että se sulkee toimitilansa ja estää pääsyn kulkukortilla tiloihin maanantaihin saakka. Lähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että vartijat ovat poistaneet työntekijöitä toimistolta torstai-iltana.
AFP, Reuters
* Herättääkö Twitterin tulevaisuus ajatuksia? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 19. marraskuuta 2022 kello 23:een saakka.
Lisää aiheesta:
Analyysi: Elon Muskilla ei ole visiota Twitterille ja se näkyy kaaoksena ja jopa konkurssivihjailuna