Hyppää sisältöön

Jätekuljetukset pääosin kunnossa Oulun seudulla – osalla kuitenkin puuttui ajantasainen ote jätehuoltorekisteristä

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus ja Oulun poliisilaitos järjestivät yhteisratsian jätekuljetusten valvomiseksi. Tilanne on parantunut edellisestä valvontaiskusta.

Haurun jätehuollon jäteauto kippaa roskia Oulun Laanilan jätevoimalaan.
Jätekuljetuksia valvotteiin tehostetusti tiistaina 15. marraskuuta. Kuva: Risto Degerman / Yle
Pekka Loukkola
Avaa Yle-sovelluksessa

Jätekuljetusten tehoratsiassa Oulun poliisilaitos ja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus valvoivat jätekuljetuksia erityisesti Ruskon jätekeskuksen alueella sekä muiden jätteenkäsittelylaitosten läheisyydessä Oulussa, Limingassa ja Kempeleessä.

Tarkastukseen sisältyi kuljetuskalustoon, kuljetettavina olleiden jätteiden ja asiaankuuluvien asiapapereiden tarkastaminen. Liikenteessä oli vähemmän kuljettajia, joilla ei ollut minkäänlaista tuntemusta jätelain kohdistamista vaatimuksista jätekuljetuksiin.

Vastaava ratsia pidettiin Oulun alueella viimeksi vuonna 2020. Siihen verrattuna tilanne oli jonkin verran parantunut.

Puutteita kuitenkin löytyi osasta jätekuljetuksia. Yleisin puute liittyi velvollisuuteen pitää mukana ajantasainen ote jätehuoltorekisteristä. Muutamalta yritykseltä puuttui kokonaan merkintä jätehuoltorekisteriin, eivätkä ne näin ollen olleet oikeutettuja toimimaan ammattimaisina jätteen kuljettajina.

Lisäksi ilmeni, että kuljettajilla oli kyydissä jätteitä, joita ei ollut mainittu jätehuoltorekisteriotteessa.

Valvontapäivän aikana viranomaiset tarkastivat yli 50 kuljetusta, joista noin 40 oli jätekuljetuksia. Neljäsosalle jätekuljetuksista annettiin huomautus tai ely-keskuksen kirjallinen kehotus saattaa asiat lain edellyttämään kuntoon.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin 19. marraskuuta kello 23:een asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lueja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme