Hyppää sisältöön

Kokenut purjehtija Ari Huusela kertoo, miten hätätilanteita harjoitellaan – tällainen varustus Tapio Lehtisellä on pelastuslautalla

Tapio Lehtinen on pelastuslautalla Intian valtamerellä. Myös Ari Huusela on kiertänyt yksin maapallon. Hän tietää, että pelastautumista on harjoiteltu.

Kilpapurjehtija Tapio Lehtinen istuu purjevene Galianan keulassa ja katselee maihin.
Tapio Lehtinen kuvattuna kesällä 2022. Kuva: Mimmi Nietula / Yle
Sakari Lund,
Ossi Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Golden Globe -kilpailussa purjehtiva yksinpurjehtija Tapio Lehtinen pelastautui pelastuslautalle perjantaina Intian valtamerellä.

Lehtinen oli lähettänyt hätäviestin manuaalisesti veneestään Intian valtamereltä perjantaiaamuna kello 8.54 Suomen aikaa. Kisajärjestäjät eivät sen jälkeen saaneet tuntikausiin yhteyttä Lehtiseen satelliittipuhelimella.

Myöhemmin tuli tieto, että Lehtinen on kunnossa ja pelastuslautalla. Hänen Asteria-veneensä on uponnut.

Lehtinen, 64, starttasi 4. syyskuuta maailman haastavimmaksi yksinpurjehduskilpailuksi kutsuttuun Golden Globeen. Se purjehditaan soolona maapallon ympäri ilman pysähdyksiä tai modernia teknologiaa.

Tapio Lehtisen hätäsignaali 18.11.2022.
Tapio Lehtisen veneen uppoamispaikka on noin 720 kilometriä kaakkoon Etelä-Afrikan rannikolta. Kuva: Jaakko Torvi / Yle

Toinen suomalaispurjehtija Ari Huusela osallistui vuonna 2020 Vendee Globe -kilpailuun. Myös siinä purjehditaan yksin maailman ympäri, mutta siinä moderni teknologia on käytössä. Huusela on tänään seurannut järkyttyneenä uutisia Lehtisen tilanteesta.

– Haluan toivottaa voimia Tapiolle ja Tapion läheisille. Tämä on minullekin järkyttävä tilanne. Pystyn hyvin eläytymään siihen, millaisissa olosuhteissa Tapio on ja mitä hän miettii, Huusela sanoi Yle Urheilulle.

Vaikka Huusela oli omassa kilpailussaan merellä modernimmalla kalustolla, hän tietää, mitä tarvikkeita Lehtisellä on käytössään.

– Samoja hätälähettimiä ja pelastautumispukuja on minullakin ollut käytössä. Kokeneena purjehtijana ja supertaitavana kaverina hän varmasti tuolta selviää. Pelastusviranomaiset osaavat hommansa noilla alueilla.

Lehtisen vene upposi viidessä minuutissa.

– Viisi minuuttia riittää pelastautumiseen, kun siihen on valmistauduttu ja sitä on harjoiteltu. Minulla oli lista, jossa oli tärkeimmät tavarat. Ykkösenä on pelastautumispakkaus ja pelastautumispuku päällä, silloin on jo hyvät mahdollisuudet selvitä ja odotella avun saapumista, Huusela kertoi.

Suomalainen yksinpurjehtija Ari Huusela Ariel II -aluksensa kannella elokuussa 2019.
Ari Huusela on kokenut purjehtija ja Tapio Lehtisen hyvä ystävä. Kuva: Laura Hyyti / Yle

Pelastautumispakkaukseen kuuluu Huuselan mukaan esimerkiksi satelliittipuhelin tai vastaava, paikannuslähetin, hätäraketteja, ensiapupakkaus, hätämuonaa ja vettä. Pelastautumista myös harjoitellaan.

– Ennen tuollaista kilpailua pitää käydä survival-kurssi, jossa käydään läpi valtamerellä pelastautumista. Tapiokin on käynyt Lohjalla meripelastussimulaattorissa, joka on hyvä paikka harjoitella. Siellä oli tuulta, aaltoa, pimeää ja sadetta, ja pystyi esimerkiksi harjoittelemaan, miten lautan kääntäminen onnistuu, Huusela kertoi.

Lehtinen on pelastuslautalla ilman silmälaseja, mikä tekee viestien lukemisen ja lähettämisen vaikeammaksi. Lähimpänä Lehtistä olevat kilpailijat ovat matkalla suomalaisen luokse.

– Laivoja on aika vähän Intian valtamerellä, mutta porukkaa on menossa Tapion luo. Veikkaan, että puolen vuorokauden sisällä Tapio on rahtilaivan kyydissä.

Huusela ja Lehtinen kuuluvat harvinaiseen ihmisryhmään.

– Olemme molemmat kiertäneet maapallon yksin pysähtymättä. Harvojen kanssa pystyy vaihtamaan kokemuksia siitä. Kun olin merellä, meillä oli puhelinyhteys käytettävissä, puhuin Tapion kanssa ja sain itselleni voimaa. Nyt toivon Tapiolle samaa, Huusela päätti.

Suosittelemme sinulle