Hyundain WRC-talli vahvisti perjantaina Esapekka Lapin siirtymisen talliin, jossa hän pääsee ajamaan koko kauden. Lappi ajoi päättyneellä kaudella Toyotalla seitsemän kilpailua. Yle tavoitti Lapin Hyundain tehtailta Saksasta.
– Tarjous tuli ihan puskista. Kun Ott Tänak ilmoitti Espanjan MM-rallin aikana jäävänsä pois Hyundailta, niin tarjous lävähti maanantaina meille. Ilmeisesti Hyundai ei uskonut, että Tänak oikeasti lähtee. Kun koko kautta tarjottiin, kyllä se kummasti houkuttaa, Lappi kertoi.
Kauden aikana autonsa suorituskykyä moittinut Tänak ilmoitti lokakuun lopulla jättävänsä tallin.
– Haasteita on varmasti ja ne on tiedostettu, mutta näen myös paljon mahdollisuuksia.
Lapin lisäksi täyden kauden Hyundailla ajaa Thierry Neuville. Kolmannen auton jakavat kauden aikana Dani Sordo ja Craig Breen.
Citroenilla, Fordilla, Toyotalla ja alempia luokkia myös Skodalla ajanut Lappi on oikea henkilö kertomaan, mitä eroja eri tallien autoilla.
– Minähän olen ammattilainen kertomaan tästä, kun olen käynyt joka tallin läpi. Isoimmat erot tulevat siinä, missä on painopiste ja millainen jousitusgeometria on. Toiset kääntyvät helpommin ja toisessa saattaa perä luistaa. Näitä asioita pitäisi saada itselleen sopiviksi.
Hyundain autoa Lappi ei ole vielä päässyt ajamaan. Ensimmäinen tuntuma tulee kuitenkin nopeasti.
– Eiköhän se tapahdu ensi viikolla. Käyn viikonloppuna kotona. Maanantaina tulen takaisin ja sitten ajetaan useampi päivä testiä.
Lappi vaikuttaa tyytyväiseltä uuteen sopimukseensa.
– Jos saa rakastamansa lajin parissa ajaa täyden sarjan, niin mikäs siinä. Puolison kanssa oli puhuttu jo vuosia sitten, että jos tällainen mahdollisuus tulee, hän on valmis tukemaan.
Mitä Lapilta voidaan odottaa ensi kaudella Hyundain ratissa?
– Tosi hyvä kysymys, kun en ole metriäkään ajanut autolla. Tasaisuutta pitäisi varmasti hakea eikä odottaa kuuta taivaalta ekoissa kisoissa. Kun ajetaan täysi kausi, totta kai pitäisi ajatella, että taistellaan maailmanmestaruudesta, mutta haluan olla realisti.