Hyppää sisältöön

Ylä-Lapin myyräkannat kasvussa – huippua odotetaan ensi syksyksi

Luonnonvarakeskuksen syksyn seurantapyynneissä havaittiin varsinkin Käsivarren myyrätilanteen muodostuneen jo melko vahvaksi.

Metsämyyrä lintujen talviruokinnalla.
Käsivarren ja Utsjoen myyräkannat ovat kasvaneet jo viimeiset pari vuotta. Kuvituskuva. Kuva: Yle/ Risto Salovaara
Eeva Kuivas
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylä-Lapin myyräkannat ovat kasvaneet merkittävästi viime kesän aikana, kertoo Luonnonvarakeskus. Sen mukaan syksyn seurantapyynneissä havaittiin varsinkin Käsivarren myyrätilanteen muodostuneen jo melko vahvaksi.

Käsivarren ja Utsjoen myyräkannat ovat Luken mukaan kasvaneet jo viimeiset pari vuotta. Mikäli alkava talvi on pikkujyrsijöille suotuisa, myyräkannan huippuvaihe ennustetaan saavutettavan ensi syksynä.

Valtaosassa Metsä-Lappia myyriä on sen sijaan niukasti. Vaikka alueen myyräkannat ovat pääosin alhaiset, voi myyriä esiintyä paikallisesti hieman runsaammin, Luke kertoo.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme