Hyppää sisältöön

Ilman täyttää torvien törähtely ja fagotin tumma ääni, kun koko luokka soittaa yhdessä – luokkaorkestereita on Suomessa harvassa koulussa

Riihimäkeläisellä koululla aloitti syksyllä jo toinen puhallinorkesteri. Luokkakavereiden kanssa musisointi lisää luokan yhteisöllisyyttä ja innostaa lapsia harvinaisten instrumenttien pariin.

Neljäsluokkalainen Onerva Yli-Karhula ja hänen luokkatoverinsa kertovat omista soittimistaan. Video: Kati Turtola / Yle

Viitisenkymmentä neljäs- ja viidesluokkalaista virittelee puhallinsoittimiaan Riihimäen Eteläisen koulun jumppasalissa. Ilmatila täyttyy töräyksistä ja puhalteluista.

– Tämä on ihana viikon alku. Energiaa ja tekemistä on täällä tosi paljon, sanoo Riihimäen musiikkiopiston vararehtori Minna Kajander.

Riihimäen Eteläisen koululla aloitti syksyllä toimintansa toinen puhallinorkesteri, jossa ovat mukana kaikki 5 C-luokan oppilaat. Musiikkiopiston opettajat pitävät orkesterin soittotunnit kouluaikana ja lapset ovat saaneet soittimet lainaan musiikkiopistolta. Ensimmäinen luokkaorkesteri aloitti soittoharjoitukset kuluvan vuoden helmikuussa.

– Iloisin yllätys on, että esimerkiksi fagottiin tai pasuunaan on ollut tosi paljon innokkaita kokeilijoita, sanoo Kajander.

Luokkaorkestereita on Suomessa Suomen musiikkioppilaitosten liiton puheenjohtaja Sanna Saarisen mukaan vain alle kymmenellä paikkakunnalla. Vastaavanlaista toimintaa on Riihimäen lisäksi muun muassa Kuopiossa, Kotkan ja Haminan seudulla sekä Tampereella.

Orkesterissa soittaminen lisää yhteisöllisyyttä

Neljäsluokkalainen Onerva Yli-Karhula on soittanut fagottia nyt vajaan vuoden. Hän esittelee instrumenttiaan tottuneesti.

– Tämä on välillä haastava, koska tässä on vaikeita sormituksia. Fagotti vie myöskin paljon tilaa kotona, kun tämä on näin iso soitin, sanoo Yli-Karhula.

Riihimäkeläiskoulun nelos- ja viitosluokkien omat puhallinorkesterit ovat innostaneet musiikin pariin myös niitä lapsia, jotka eivät välttämättä muuten aloittaisi soittoharrastusta. Musiikkioppilaitosten liiton Sanna Saarinen pitää luokkaorkesteritoiminnan yhtenä etuna yhteisöllisyyden lisääntymistä. Samaa sanoo Riihimäen musiikkiopiston vararehtori Minna Kajander.

– On kaveriporukka ympärillä. Oma luokka, jossa kaikki soittaa jotakin.

Onerva Yli-Karhula puhaltaa rivissä muiden fagotistien kanssa soittimeensa ja jammailee välisoittojen aikana. Orkesterissa soittaminen on mukavaa myös siksi, että se antaa anteeksi pienet virheet.

– Jos itsellä menee vähän väärin, ja on saman soittimen soittajia muitakin, niin oma virhe ei tunnu niin paljon koko musiikissa, sanoo Yli-Karhula.

Riihimäellä luokkaorkesterilaisten musiikkiharrastus voi jatkua. Viidennen luokan jälkeen soittajat voivat hakeutua joko musiikkiopistoon opiskelemaan lisää tai soittamaan seudun orkestereihin.

Lue myös:

Ensikosketus jousisoittimeen ja heti orkesterin jäseneksi – näin soittaa untuvikkojen Tempo-orkesteri

Suunnitteletko lapsellesi musiikkiharrastusta? Muista ainakin nämä asiat: Kehu lasta oikealla tavalla ja osallistu, mutta älä tyrkytä

Suosittelemme sinulle