Hyppää sisältöön

Ison äänimäärän aluevaaleissa saanut Juha Berg eroaa keskustan ryhmästä: ”Äänestäjäni ovat kokeneet keskustan toiminnan epädemokraattiseksi”

Juha Berg ilmoitti maanantaina eroavansa keskustan ryhmästä aluevaltuustossa. Hän perustelee päätöstä sillä, että häntä ei isosta äänimäärästä huolimatta valittu aluehallitukseen.

Kätilö Juha Berg sai aluevaaleissa toiseksi eniten ääniä keskustan Peräpohjolan piirin ehdokkaista. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Lapin aluevaaleissa lähes tuhat ääntä saanut Juha Berg eroaa keskustan valtuustoryhmästä. Hän perustelee päätöstään sillä, että isosta äänimäärästä huolimatta häntä ei valittu aluehallitukseen.

– Äänestäjäni ovat kokeneet keskustan toiminnan epädemokraattiseksi, epäoikeudenmukaiseksi, vääryydeksi ja oikeusmurhaksi, Berg kertoo.

Berg sai aluevaaleissa 977 ääntä, mikä on neljänneksi eniten kaikista keskustan ehdokkaista Lapissa ja toiseksi eniten keskustan Peräpohjolan piirin ehdokkaista.

Aluehallitukseen keskustan Peräpohjolan piiri sai kolme paikkaa. Peräpohjolasta hallituspaikan saivat Tapani Melaluoto (1 054 ääntä), Tommi Lepojärvi (814 ääntä) ja Outi Keinänen (424 ääntä).

Kätilönä työskentelevä Berg korostaa, että hänen päätöksensä ei syntynyt hetken mielijohteesta.

– Olen harkinnut tätä reilut yhdeksän kuukautta, hän kertoo.

Berg sanoo liittyvänsä sitoutumattomien ryhmään.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle