Hyppää sisältöön

Omenahyveen resepti on vihdoin julkinen

Alun perin kyseessä on oululaislähtöisen lounas- ja henkilöstöravintolayritys Antellin tuote, jota ei ole Oulussa valmistettu vuosiin Antellin lopetettua leipomotoimintansa.

Omenahyveen valmistus Oulussa loppui vuonna 2018. Kuva: Marko Väänänen

Oulun seudulla hyvin tunnetun ja tykätyn leivonnaisen, omenahyveen resepti julkistetaan tänään.

Alun perin kyseessä on oululaislähtöisen lounas- ja henkilöstöravintolayritys Antellin tuote, jota ei ole Oulussa valmistettu vuosiin Antellin lopetettua leipomotoimintansa.

Lue myös: Miten käy omenahyveen? Antellin leipomon sulkeminen herätti kotikaupungissa huolen perinneleivonnaisten kohtalosta

Omenahyveen valmistus siirtyi Kuopioon vuonna 2018.

Nyt yhtä Suomen vanhimmista täytekakkuresepteistä voi viimein kokeilla kotona.

Omenahyveen historia juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolelle. Marenkikuoreen leivotun omenakakun resepti on valittu myös ensimmäiseksi julkaistavaksi reseptiksi kulttuuripääkaupunkivuoden Oulu2026-ruokakirjaan.

Omenahyve eli Katri Antellin äppelpai

noin 10:lle

RAAKA-AINEET

POHJA

100 g voita
50 g hienosokeria
25 g kananmunaa
150 g vehnäjauhoja
1 g suolaa

KREEMI

50 g kuohukermaa
50 g maitoa
25 g keltuaisia
25 g hienosokeria
1 g vaniljasokeria
8 g maissitärkkelystä
70 g margariinia

OMENAPALA 5 kpl omenoita
150 g vettä
150 g hienosokeria

MARENKI

85 g valkuaista
165 g hienosokeria

LISÄKSI PÄÄLLE
15 g omenamarmeladia

VALMISTUS

POHJA

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen sekoittaen. Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään. Lisää taikinaan. Älä vaivaa liikaa. Pyörittele taikinasta pallo, peitä tuorekelmulla ja anna levätä jääkaapissa 2 h.

Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli taikinoista tasakokoiset ja -paksuiset pyöreät pohjat. Paista pohjat kiertoilmauunissa 210°C:ssa n.10 min uunin tehosta riippuen.

KREEMI

Mittaa kaikki raaka-aineet kattilaan margariinia lukuun ottamatta. Keitä hiljaisella lämmöllä, kunnes vaniljakiisseli alkaa paksuuntumaan. Älä kypsennä liikaa jotteivät keltuaiset kypsy liikaa. Lisää kuutioitu margariini vaniljakiisselin joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Anna valmiin kreemin levätä yön yli jääkaapissa.

Vaahdota kreemi seuraavana päivänä.

OMENAPALA

Kuori omenat. Leikkaa omenasta karkeaa kuutiota.

Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa. Lisää omenakuutiot ja hauduta miedolla lämmöllä noin 5min. Anna haudutettujen omenakuutioiden olla yön yli jääkaapissa. Valuta omenat ennen käyttöä.

MARENKI

Vaahdota valkuaiset kevyesti. Lisää sokerit pikkuhiljaa vaahdon joukkoon, samalla koko ajan vatkaten. Vaahdota, kunnes marenkimassa on napakkaa ja siihen jää teräviä huippuja.

KAKUN KOKOAMINEN

Annostele ensimmäisen kakkupohjan päälle puolet omenoista. Lisää päälle puolet kreemistä. Lisää päälle toinen kakkupohja ja täytä samalla tavalla. Lisää viimeinen kakkupohja kanneksi. Voitele kauttaaltaan omenamarmeladilla.

Levitä ohut kerros marenkia kakun päälle sekä reunoille. Pursota marenki kauniiksi ruusukkeiksi kakun päälle.

Paista kakkua 210°C-asteisessa uunissa 1–2 min uunin tehosta riippuen.

TARJOILU

Tarjoile Omenahyve vaniljakastikkeen kera.

Juttua korjattu 22.11. kello 12.15 marengin paistolämpötilan osalta 220°C-asteesta 210°C-asteeseen.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 23. marraskuuta kello 23 asti.

Suosittelemme sinulle