Hyppää sisältöön
Mielipide
Juhlat

Laura Hallamaan kolumni: Kriisitalven joululahjavinkit

Kriisitalvena ystävälle voi antaa joululahjaksi purkkihernekeittoa ja lapselle taskulampun, kirjoittaa Hallamaa.

Laura HallamaaVapaa toimittaja

Jouluun on enää vajaa kuukausi. Konvehdit nököttävät kaupoissa, joululaulut soivat pian eetterissä ja lahjapohdinta on alkanut.

Inflaation jyllätessä neljäsosa suomalaisista arvioi käyttävänsä (siirryt toiseen palveluun) tänä vuonna joululahjoihin vähemmän rahaa kuin tyypillisesti.

Keskiluokkaisen roinapaljouden keskellä moni toivoo lahjaksi tarpeellisia asioita. Suomalaisia on pitkin vuotta kehotettu varautumaan milloin mihinkin, sillä ankeus voi laskeutua päällemme milloin tahansa.

Koska paljon puhuttu kriisitalvi on tulossa, voi lähimmäistä muistaa lahjalla, jolle tulee käyttöä kylmänä ja sähköttömänä päivänä, ydinsodan varjon häilyessä yllämme.

Seuraavaksi esittelen liudan kriisitalven lahjavinkkejä, joilla läheistään voi ilahduttaa ja samalla turvata hänen selustansa kriisin koittaessa.

Kannellinen ämpäri räjäyttää kenen tahansa tajunnan, sillä sellaisia ei tiettävästi edes jaeta missään ilmaiseksi.

Vanhempasi tekivät aikanaan kanssasi parhaansa, joten heille kannattaa antaa vain parasta: esimerkiksi ämpärillinen maailman parasta hanavettä.

Vesikatkon varalle jokaisessa kotitaloudessa olisi hyvä olla säilössä edes muutama litra juomakelpoista vettä. Keskimäärin vuorokauden toimintoihin menee ämpärillinen vettä henkeä kohden. Vesipisteillä ravaamista varten taloudessa kannattaa olla kanistereita tai kannellisia ämpäreitä.

Tämä lahja tulee varmasti käyttöön, vaikka vesikatkoa ei tulisi ja ämpäreitä löytyisi nurkista ennestäänkin. Suomalaiset tunnetusti pitävät ämpäreistä. Jos ei pidä ämpäristä, on luultavasti kasvanut sellaisessa. Ämpärissä voi esimerkiksi porisuttaa vappusiman ja kasvattaa perunoita (siirryt toiseen palveluun).

Kannellinen ämpäri räjäyttää kenen tahansa tajunnan, sillä sellaisia ei tiettävästi edes jaeta missään ilmaiseksi.

Kotoa pitäisi siis löytyä vettä ja ruokaa 72 tunnin selviytymisrupeamaa varten, eli niin kutsuttu kotivara.

Ystävä ilahtuukin varmasti purkkihernekeitosta, nuudeleista tai näkkileivästä, koska ei välttämättä ole itse keksinyt moisia tarvikkeita kaappinsa perälle hamstrata.

Myös perinteisemmät jouluherkut kuten hillot ja suklaat säilyvät pitkään, mutta ainakin allekirjoittanut onnistuu tuhoamaan ne välipäivien aikana. Sama purkkihernekeitto sen sijaan on säilynyt kaapissa kotivarana jo vuoden päivät.

Taskulamppu on sukupuolineutraali ja sähkökatkon yllättäessä käytännöllinen lahja, jolla voi viestiä ja viihdyttää itseään lähes yhtä monipuolisesti kuin älypuhelimella.

Lapsille kannattaa tänäkin vuonna antaa välkkyvää teknologiaa. Taskulamppu on sukupuolineutraali ja sähkökatkon yllättäessä käytännöllinen lahja, jolla voi viestiä ja viihdyttää itseään lähes yhtä monipuolisesti kuin älypuhelimella.

Sähkökatkon aikana kodin sisälämpötila voi laskea. Nyt onkin aika kostaa ne pistelevät villahousut, jotka sait sukulaistädiltä 90-luvulla.

Perinteiset lahjat, kuten villasukat, pipot ja käsineet ovat kriisitalvenakin ihania. Käsistään käteviä kannustan kuitenkin neulomaan mielikuvituksellisempia villa-asuja.

Takavuosien hittilahja oli aikuisten collegehaalari. Suomalaiseen sielunmaisemaan sopii paremmin kokovartalovillahaalari. Trendikkään haalarista saa käyttämällä merinovillaa, josta tehtyjä paitoja on hehkutettu ominaisuuksiensa vuoksi jopa älyvaatteiksi.

Sopii hyvin aikaan, jolloin älyä arvostetaan kaikkialla muualla paitsi päässä.

Rakasta puolisoaan voi muistaa muhkealla peitolla. Rohkea tarjoaa peiton alle seuraansa, sillä ihminen tuottaa parin hehkulampun verran (siirryt toiseen palveluun) lämpöä.

Joulurauhan takaamiseksi on kuitenkin hyvä sopia yhteiset pelisäännöt siihen, heilutetaanko peittoa ja mihin suuntaan. Varsinkin, jos toisella on tapana päästellä peiton alla kaasuja ja vapautella niitä muiden kiusaksi ympäri huonetta.

Joskus joululahjan saajalla tuntuu olevan jo kaikkea. Kriisitalvena on kuitenkin kaksi lahjaa, jotka kelpaavat varmasti jokaiselle.

Seteli lämmittää mieltä aina. Suomen pankki muistutti käteisen tarpeellisuudesta syksyllä. Ja onhan se noloa, jos maksujärjestelmähäiriö iskee juuri silloin, kun pitäisi maksaa taksi tapaninpäivän tansseihin.

Toinen takuuvarma lahja on joditabletti. Yhdestä purkista riittää lahjaksi kymmenelle, sillä koko purkkia kukaan ei yksin vetele kumminkaan.

Kriisitöntä joulunodotusta kaikille!

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, jonka joulun kohokohta on, kun riisipuuro ei palakaan pohjaan. Silloin kokee selviävänsä mistä tahansa.

Lähteenä kolumnissa on käytetty 72tuntia.fi-sivustoa (siirryt toiseen palveluun), josta löytyy koostettuna varautumisohjeet.

Kolumnista voi keskustella 29.11. klo 23.00 saakka.

Suosittelemme sinulle