Hyppää sisältöön

Vuoden perhe- ja pariterapeutiksi on valittu Mia Kurtti Länsi-Pohjasta

Kouluttajapsykoterapeutti Mia Kurtti on ollut aktiivinen Länsi-Pohjan perheterapiakoulutustyössä ja toimii kouluttajana myös Länsi- Pohjan perhe- ja verkostoterapeuttisessa koulutuksessa.

Tunnustuksen jakaneen yhdistyksen mukaan mielenterveystyöhön, erityisesti perhekeskeiseen, dialogiseen ajattelutapaan liittyvät ihmisoikeuskysymykset sekä niiden merkitys ennakkoluuloihin ja asenteisiin ovat olleet Mialle sydämen asioita. Kuva: Suomen perhe- ja pariterapiayhdistys ry

Suomen perhe- ja pariterapiayhdistys on valinnut vuoden perhe- ja pariterapeutiksi kouluttajapsykoterapeutti Mia Kurtin.

Tunnustuksen jakaneen yhdistyksen mukaan Kurtti on työskennellyt Länsi-Pohjassa lasten-, nuorten- ja aikuispsykiatriassa perheiden ja verkostojen kanssa sekä tehnyt tunnetuksi ympäri maailmaa avoimen dialogin periaatteita.

Yhdistys mainitsee palkintoperusteissa, että Kurtti tunnetaan työyhteisössään rohkeana naisena, joka uskaltaa nostaa pöydälle hankaliakin keskustelunaiheita tai pulmia, jotka liittyvät palveluiden tuottamiseen ja ihmisten kohtaamiseen kriiseissä.

Yhdistyksen mukaan ilman Kurtin sinnikästä työpanosta ja pitkäjänteistä työtä avoimen dialogin malli ei olisi päätynyt WHO:n mielenterveyspalvelujen ihmisoikeuksia kunnioittavalle palveluiden järjestämisen suosituslistalle.

Mia Kurtti on peruskoulutukseltaan sairaanhoitaja. Perheterapeutiksi hän valmistui Länsi-Pohjan omassa koulutuksessa vuonna 2013 ja perhe- ja pariterapian kouluttajakoulutuksesta hän on valmistunut Lontoossa vuonna 2017.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle