Hyppää sisältöön

Pasilan poliisitalon katolla syttyi tulipalo

Aamuyöllä syttynyt palo saatiin nopeasti hallintaan, eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja.

Pasilan poliisitalo sijaitsee Länsi-Pasilassa Helsingissä. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Pasilan poliisitalon katolla syttyi tulipalo keskiviikkona noin kolmen aikaan aamuyöllä.

– Tulipalo mahdollisesti johtui harjoitustilanteesta, jossa testattiin varavoiman ja sähkökatkon aikaista toimintaa, kertoo Helsingin poliisin yleisjohtaja, komisario Petri Juvonen.

Poliisitalon ympärille oli palon aikana kertynyt runsaasti poliiseja ja ympäröiviä katuja oli osittain suljettu. Aamukuudelta liikenne kulki ympärillä jo normaalisti.

Kyse oli liikenteen ohjaamisesta sammutustöiden aikana, sillä niitä varten kadulle levitettiin nostolava.

Ulkoista turvallisuusuhkaa tilanteessa ei missään vaiheessa ollut, kertoo Juvonen.

Palo saatiin rajattua katolle, eikä se ehtinyt levitä muualle poliisitalon rakenteisiin, sanoo Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen palomestari Sami Lappalainen.

Noin kello viiden aikaan tulipalo oli saatu jo hallintaan. Henkilövahinkoja palosta ei aiheutunut.

Suosittelemme sinulle