Hyppää sisältöön

Hyönteistuhohakkuiden määrä yli kolminkertaistui Suomessa – asiantuntijan mukaan iäkkäitä kuusikoita pidettävä silmällä entistä tarkemmin

Suomen metsäkeskuksen mukaan metsänomistajien kannattaa varautua kirjanpainajatuhojen kasvuun riskialueilla.

Viime kesien pitkäaikaiset helteet ovat vauhdittaneet kuusikoita tuhoavan kirjanpainajakuoriaisen kannan kasvua. Kuva: Petri Karvinen / Yle

Kirjanpainajatuhojen määrä on kasvanut Suomen metsissä, kertoo Suomen metsäkeskus. Kirjanpainaja on kuusien pahin tuholainen, jonka kanta kasvaa kesien lämmetessä.

Marraskuun alkuun mennessä ilmoituksia hyönteistuhohakkuista on tullut Metsäkeskukseen yhteensä noin 3 400 hehtaarin alalta. Edelliseen vuoteen verrattuna määrä on yli kolminkertainen.

Eniten hakkuuilmoituksia on tullut Kaakkois-Suomesta Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta sekä Uudeltamaalta. Ilmoitusten määrä on noussut myös Keski-Suomessa ja Etelä- ja Pohjois-Savossa.

Kirjanpainajien lisäksi hakkuissa on kyse myös muiden tuhohyönteisten kuten kuusentähtikirjaajan aiheuttamista vahingoista.

Kuusikoiden tarkkailu kerran kesässä ei enää riitä

Suomen metsäkeskuksen mukaan metsänomistajien kannattaa varautua kirjanpainajatuhojen kasvuun riskialueilla.

Metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntijan Juho Kokkonen muistuttaa, että omissa metsissä olevia iäkkäitä kuusikoita tulisi tarkkailla säännöllisesti. Hänen mukaansa ei enää riitä, että hyönteistuhoja etsitään vain kerran kesässä tai syksyssä.

– Alkavia hyönteistuhoja ja mahdollisia riskipaikkoja on opittava tunnistamaan ajoissa. Jos havaitsee merkkejä tuhoista, tulisi toimia nopeasti, etteivät tuhot pääsisi leviämään metsissä. Apua ja neuvoja saa metsäammattilaisilta, Kokkonen sanoo.

Metsäkeskuksen mukaan viime kesien pitkäaikaiset helteet ovat vauhdittaneet kuusikoita tuhoavan kirjanpainajakuoriaisen kannan kasvua.

Tänä vuonna kirjanpainajan ensimmäinen sukupolvi kehittyi entistä aikaisemmin alku- ja keskikesän aikana. Todennäköistä on, että kirjanpainajan toinen sukupolvi ehti aikuistua ja pudottautua maahan talvehtimaan monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.

Aiheesta myös:

Suomen metsien suurin tuholainen on saatu kuriin lakimuutoksella – vaatimus puiden raivaamisesta hillinnyt kirjanpainajan leviämistä jo ensimmäisenä kesänä

Suosittelemme sinulle