Hyppää sisältöön

Pikkujouluja vietetään viimevuotista isommissa porukoissa, mutta rahan käyttö on varovaista – ”Piikki auki -meiningit ovat vähentyneet”

Ravintoloiden varaustilanne on edellisvuotta parempi, kertovat pohjalaisravintolat. Hintojen nousu ja työvoimapula heittävät kuitenkin varjonsa pikkujoulukauteen.

Tänä vuonna ravintoloissa juhlitaan suuremmilla porukoilla. Pohjalaisravintoloista arvellaan, että varauksia tehdään viimevuotista aiemmin ja niitä perutaan vähemmän. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Pikkujoulukaudesta on tulossa viime vuotta vilkkaampi.

Ravintoloiden varaustilanne on hyvä, paikoin edellisvuotta parempi, kerrotaan pohjalaismaakuntien ravintoloista.

Esimerkiksi Kokkolan Sokos Hotel Kaarlessa pikkujoulujen määrä ei ole lisääntynyt, mutta juhlien vierasjoukko on nyt suurempi. Pietarsaaren kaupunginhotellissa varaukset ovat puolestaan aikaistuneet, eikä isoimmille ryhmille löydy varauskalenterista enää tilaa.

Myös Ylivieskassa tiedossa on kiireinen juhlakausi.

Ylivieskan ravintola Pikkuveljen osakas Jarkko Jaakkola kertoo varhaisimpien varausten tulleen jo edellisvuoden puolella.

– Kiirus kausi taas tulossa.

– Viime vuonna tilanne oli jo hyvä, mutta kyllä näyttää, että tälle vuotta se vielä kasvaa, Jaakkola sanoo.

Seinäjoella varauksia on parhaimmillaan tehty jopa 270 hengen porukoille.

Hotel Sorsanpesän hotellinjohtaja Juha Tiainen toteaa tilanteen näyttävän tällä hetkellä hyvältä.

– Olemme palanneet samaan kysyntätasoon kuin ennen koronaa, hän sanoo.

Nyt uskalletaan juhlia

Koronapandemia näkyy juhlinnassa edelleen, mutta aikaisempaa vähemmän. Osa juhlista halutaan esimerkiksi pitää erillisessä, omalle ryhmälle varatussa tilassa.

Sokos Hotel Kaarlen hotellinjohtaja Jaki Silvennoinen on huomannut henkilömäärien pikkujoulutilauksissa tänä vuonna kasvaneen.

Viime vuonna Silvennoisen mukaan juhlia myös peruttiin tämänvuotista tiuhempaan tahtiin.

– Vaikka korona edelleen pyörii, niin siitä peikosta olemme päässeet irti sillä tavalla, että ihmiset uskaltaa lähteä juhlimaan isommalla porukalla.

Sokos Hotel Kaarlen hotellinjohtaja Jaki Silvennoinen uskoo, että tänä vuonna uskalletaan juhlia aiempaa rajoituksetta. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Vaasassa Laivaravintola Farosin toimitusjohtaja Michael Ekmanin mukaan varaukset ovat tulleet paremmalla varoitusajalla kuin koronavuosina.

Lisäksi viime hetken peruutuksia on ollut aiempaa vähemmän.

Suurin osa Farosin varauksista on työseurueita ja yrityksiä.

– Viikonloput ovat käytännössä loppuunmyytyjä. Kiireisimpiä viikonloppuja ovat tuleva ja kaksi seuraavaa, Ekman sanoo.

Hotel Sorsanpesän hotellinjohtaja Tiainen uskoo, että juhlinta on tänä vuonna selkeästi edellistä vapaampaa.

– Epävarmuus on poistunut, ja asiakkaamme ovat todella odottaneet yhteisiä juhlia, hän sanoo.

Lisää: Moni juhlii pikkujouluja firman piikkiin aiempaa leveämmin – yhteisöllisyyteen halutaan panostaa välivuosien jälkeen

Kustannusten nousu suurin huolenaihe

Suurin epävarmuustekijä tulevaa pikkujoulukautta kohti on tällä hetkellä Tiaisen mukaan kustannusten nousu.

Kokkolan Sokos Hotel Kaarlesta kerrotaan, että esimerkiksi ruokailun hinnannousu on vuoden takaiseen verrattuna kahdeksan prosentin luokkaa.

– Ihmisillä vähemmän rahaa käytettävissä, kun elinkustannukset nousevat, Tiainen sanoo.

Sokos Hotel Kaarlen hotellinjohtaja Silvennoisen mukaan yritykset ovat panostaneet henkilöstön virkistämiseen tänä vuonna aiempaa enemmän.

Kustannusten suhteen ollaan silti varovaisia.

– Sellaiset piikki auki koko illan -meiningit ovat vähenemään päin, Silvennoinen toteaa.

Pikkuveljen osakas Jaakkola toteaa hintojen nousun karsivan osan asiakkaista pois, mutta ne, jotka todella haluavat juhlia, hyväksyvät myös korkeat hinnat.

Se, kuinka paljon rahaa lopulta juhliin törsätään, riippuu paljolti asiakkaasta. Jaakkolan mukaan rahankäyttö pikkujoulujuhlissa vaihtelee 50 eurosta jopa pariin sataan euroon.

– Juoman myynti tekee sen eron siihen myyntiin pääasiassa, hän naurahtaa.

”Koko henkilöstö on vaihtunut parin vuoden sisällä”

Yksi harmaa pilvi pikkujoulusesongin yllä on myös ravintoloiden kamppailu nykyisen työntekijäpulan kanssa.

Monilla ravintoloilla ympäri Pohjanmaata paikkoja on avoinna sekä tarjoiluun että keittiöön.

Jaakkolan mukaan Pikkuveljessä syynä pulalle on ollut sekä eläköityminen että alanvaihto korona-ajan lomautusten jälkeen.

– Meilläkin on tässä lounasravintolan puolella vaihtunut kokonaan henkilöstö tässä parin vuoden sisällä, hän toteaa.

Työvoimapula on vaivannut ravintola-alaa korona-ajasta lähtien. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Myös Sokos Hotel Kaarlessa työvoimapula on ollut vaikea.

Silvennoisen mukaan avoimia paikkoja on koko ajan tarjoilu- ja keittiöpuolella.

– Kyllä mekin taistellaan joka päivä siitä, että työkaveri vuoroon löytyy. Tämä tilanne on ollut haastava, mutta olemme pärjänneet, Silvennoinen sanoo.

Seinäjokelaisen ravintola Varickon yrittäjä Viivi Loppelaa tilanne vuoden kiireisimpänä ajankohtana hermostuttaa.

– Teen parhaillaan työlistoja joulukuulle ja harmaita hiuksia tahtoo tulla, miten saa väen riittämään, mutta kyllä tästä selvitään, Loppela vastaa sähköpostitse Ylen kyselyyn pikkujoulutilanteesta.

Juttua voi kommentoida Yle-tunnuksilla 25. marraskuuta kello 23 asti.

Aiheesta enemmän:

Ravintolassa syödään ja pikkujouluja juhlitaan vilkkaasti, vaikka taloudessa synkkenee – ”On täysi arvoitus, mitä joulun jälkeen tapahtuu”

Suosittelemme sinulle