Hyppää sisältöön

Suomen tuleva Nato-päätös keräsi yli tuhat kannanottoa – lausuntokierroksella olivat äänessä erityisesti Nato-jäsenyyden vastustajat

Hallituksen esitys Nato-jäsenyyteen liittyvien sopimusten hyväksymisestä tulee eduskunnan käsiteltäväksi, kun kaikki Nato-maat ovat hyväksyneet Suomen Nato-jäsenyyden.

Naton pääsihteeri kutsuu Suomen liittymään Pohjois-Atlantin sopimukseen, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat ratifioineet Suomen liittymispöytäkirjan. Kuva: Robert Ghement / EPA

Suomen Nato-jäsenyyden vahvistamista koskeva hallituksen esitysluonnos (siirryt toiseen palveluun) on herättänyt poikkeuksellisen vilkasta mielenkiintoa. Tänään päättyneellä lausuntokierroksella (siirryt toiseen palveluun) yli tuhat kansalaista on kertonut oman, useimmiten kielteisen Nato-kantansa.

Suomen jäsenyyden edellytyksenä on, että Suomen on ratifioitava Pohjois-Atlantin sopimus sellaisena kuin se on muutettuna liittymispöytäkirjoilla. Ratifiointi edellyttää hallituksen esityksen antamista eduskunnalle.

Naton pääsihteeri kutsuu Suomen liittymään Pohjois-Atlantin sopimukseen, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat ratifioineet Suomen liittymispöytäkirjan.

Eduskunnan päätös äänten enemmistöllä

Hallituksen esitysluonnosta kommentoivat lausuntokierroksella myös monet etujärjestöt ja ministeriöt.

Oikeusministeriön ja oikeuskanslerinviraston lausunnoissa kannatetaan näkemystä, että eduskunta voi päättää sopimuksen hyväksymisestä yksinkertaisella enemmistöllä.

Esitysluonnoksen mukaan sopimus olisi Suomen täysivaltaisuuden ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen kannalta ongelmaton eikä kyse ole merkittävästä toimivallan siirrosta kansainväliselle järjestölle, joten sopimus voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) toteaa, että Nato-jäsenyys voi tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia monille suomalaisyrityksille niin puolustusteollisuudessa kuin laajemminkin. Mahdollisuuksista on myös viestitettävä yrityksille aktiivisesti jäsenyyden edetessä, EK lausuu.

Lisää aiheesta:

28 Nato-maata on ratifioinut Suomen ja Ruotsin hakemukset, viimeisimpänä Slovakia – seuraa etenemistä Ylen Nato-laskurista

Suosittelemme sinulle