Makuuhuoneen nurkassa seisova matkalaukku on valtava. Sitä on hieman hankala kantaa vaihtuvien vuokra-asuntojen kapeissa rappukäytävissä, mutta siihen mahtuu kaikki viikonlopun työkeikkaa varten tarvittava rekvisiitta.
Helposti voisi luulla, että seksityö jos mikä olisi työ, jossa pärjää vähillä tavaroilla. Sen kun riisuu vaatteensa ja heittäytyy sängylle.
Todellisuus on toisenlainen: tarvitaan muun muassa korkokenkiä, kauniita alusvaatteita, rooliasuja, liukuvoidetta, dildo ja siihen strap-on-vyö, väriseviä hieromasauvoja, anaalitappeja, piiskoja ja kosteussuojalakanoita.
Moni seksityöntekijä pakkaa mukaan myös herätyskellon, josta voi kätevästi seurata milloin asiakkaan maksama aika päättyy.
Valtaosa työajasta meneekin tapaamisten käytännön järjestelyihin. Seksuaalikasvattaja ja seksityöaktivisti Terhi Suokas vertaa seksityötä muihin palveluammatteihin, kuten kampaajaan.
– Omia rajojaan kunnioittava palveluntarjoaja ei tee mitä vaan asiakas keksii pyytää, vaan niitä asioita, joita hänen palveluvalikoimaansa kuuluu. Hän myös määrittelee hinnan, millä sovitut asiat tehdään.
MIELIKUVAT
Mielikuvamme seksityöstä perustuvat usein kirjoihin, elokuviin ja suoratoistopalvelujen rikossarjoihin.
Monelle tulee mieleen joko punaisella sametilla sisustettu bordellihuone, jossa seksityöntekijät odottavat asiakkaita tai hieman syrjäinen kaupungin katu, jonka varrella palveluntarjoajat seisoskelevat päivystämässä.
Populaarikulttuurissa heidät kuvataan useimmiten pelastusta odottavina uhreina, ihmisinä, jotka ovat vastoin tahtoaan joutuneet seksin myyjiksi.
Jos vallasta puhutaan, niin koen vahvasti, että tässä työssä kaikki valta on minulla. Määrittelen palveluvalikoimani, hinnaston, sen, keitä asiakkaita otan vastaan.
Seksityöntekijä
Terhi Suokas haluaa päivittää harhaanjohtavia mielikuvia. Hän on koonnut Helsingin kaupunginmuseoon näyttelyn suomalaisten seksityöntekijöiden arjesta. Näyttelyn tärkein sanoma on, että seksityö on palvelualan työtä, ei itsensä myymistä.
Suomessa toimivien seksityöntekijöiden määrää on vaikea arvioida, sillä suurin osa tekee sitä osa-aikaisesti tai keikkaluonteisesti. Lisäksi arvioidaan, että maassa käy paljon ulkomaalaisia muutaman viikon työmatkoilla.
Seksityötä tekeville palveluja tarjoavan Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen on arvioinut, että määrä liikkuu tuhansissa, ei kuitenkaan kymmenissä tuhansissa henkilöissä vuosittain.
HISTORIA
Suhtautuminen seksityöhön on vaihdellut eri aikakausina. Asenteet heijastuvat lainsäädäntöön ja päinvastoin.
Ennen 1900-lukua bordellit ja niissä työskentelevät naiset olivat osa kaupunkien katukuvaa. Oli tavallista, että varsinkin yläluokkaiset nuoret miehet viihdyttivät vapaailtoinaan itseään vierailemalla bordellissa.
Seksityöntekijöitä valvottiin erityisellä ohjesäännöllä, joka muun muassa velvoitti heidät säännöllisiin terveystarkastuksiin seksitautien varalta. Seksityöntekijöitä ei välttämättä arvostettu, mutta heitä suvaittiin osana kaupunkielämää.
Sotien jälkeen asenteet tiukentuivat. Naisten rooli nähtiin korostetun puhtoisena: äitinä, vaimona ja kodinhengettärenä. Seksipalveluja myyvät nähtiin uhkana parisuhteille ja yhteiskunnan siveydelle.
Seksityö haluttiin sukupuolten tasa-arvon nimissä lopettaa kokonaan. Vuonna 2003 lehdissä julkaistut päiväkahvi-ilmoitukset kiellettiin ja seksityö painui suuren yleisön silmiltä piiloon.
Neuvostoliiton romahdus ja Suomen 1990-luvun alun lama puolestaan räjäyttivät seksin myynnin näkyviin. Baareissa yläosattomissa asuissa tarjoilevat naiset ja kaduilla asiakkaita odottelevat seksityöntekijät olivat kaupunkien arkipäivää. Seksityön rujo puoli järkytti monia.
Suurin osa asiakkaista on erittäin kohteliaita. Ne kysyy saako sua koskettaa sinne tai tänne, eivätkä oleta, että automaattisesti saa mitä tahansa tehdä. Kaikkien pitäis osata puhua tollasista asioista ihan siviilissäkin.
Seksityöntekijä
Ruotsissa seksipalvelujen ostamisesta tehtiin rangaistavaa vuonna 1999. Ostajien kriminalisoinnin vaikutuksista ollaan eri mieltä. Monet viranomaiset kiittävät sen vähentäneen seksibisnestä ja siten myös siihen liittyviä ongelmia.
Seksityöntekijät ja heidän järjestönsä puolestaan moittivat lain tehneen seksityöstä aiempaa vaarallisempaa ja sysänneen myös ongelmat piiloon. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vastustaa seksin ostamisen kriminalisointia.
NYKYHETKI
Nykyään seksistä puhutaan paljon aiempaa vapaammin, monipuolisemmin ja nautintoa korostaen. Asenteet seksityötä kohtaan ovat myös muuttuneet suvaitsevammiksi ja alan moninaisuus on lisääntynyt.
Seksityö voi olla perinteisen fyysisen kohtaamisen lisäksi esimerkiksi netissä tapahtuvaa liveseksiä tai eroottisten kuvien myymistä OnlyFans-tyyppisissä somepalveluissa. Seksityöntekijöissä on yhä enemmän muun muassa miehiä, muunsukupuolisia ja transihmisiä.
Seksityöaktivistit ovat alkaneet puhua seksityöstä työnä muiden palveluammattien joukossa. Se vaatii erityisiä taitoja.
– Yleinen luulo on, että seksityöhön ryhdytään, koska muuta ei osata tehdä. Ajatellaan, että seksityöntekijä on tyhjäpäinen bimbo. Toisaalta ihmiset sanovat, etteivät itse pystyisi tekemään seksityötä. Miten se voi olla yhtäaikaa tosi helppoa ja tosi vaikeaa, Terhi Suokas kysyy.
Seksipalvelujen myyminen ja ostaminen on Suomessa laillista. Alaa kuitenkin säädellään tavoin, jotka vaikeuttavat toimimista alan yrittäjänä.
Palveluja saa mainostaa vain ulkomaalaisten operoimilla nettisivuilla, eikä seksityöntekijä voi vuokrata työtilaa kertoen avoimesti minkälaista työtä siellä aikoo tehdä. Yritystili voidaan sulkea, jos pankki saa tietää bisneksen luonteen.
– Rajoitukset ylläpitävät ajatusta, että seksityössä on pakko olla jotain epäilyttävää ja moraalisesti arveluttavaa. On vaikea olla ylpeästi työstään avoin seksityöntekijä, koska siitä voi seurata paljon kielteisiä asioita.
Ostan seksityöllä aikaa olla lasteni kanssa. Töissä ei tarvitse käydä koko aikaa, ehtii olla lasten kanssa nyt kun he ovat vielä pieniä ja silti voin hankkia kaiken tarpeellisen.
Seksityöntekijä
Seksityöntekijöiden mukaan paras ratkaisu olisi seksityöhön kohdistuvien rajoitusten purkaminen eli dekriminalisointi. Sitä kannattaa myös muun muassa Pro-tukipiste.
Seksityöhön liittyy myös vahva häpeäleima eli stigma, joka pitää sekä seksityöntekijät että asiakkaat kaapissa. Stigma tarkoittaa, että ihminen leimataan jonkun yhden ominaisuutensa perusteella epäilyttäväksi tai huonoksi.
Salailu kuormittaa ja tekee seksityöstä myös turvattomampaa. Terhi Suokas toivookin, että kurkistaminen seksityön arkeen saisi näyttelyvieraat miettimään omia ennakkoluulojaan.
Jutussa olevat seksityöntekijöiden kommentit ovat kirjasta Terhi Suokas: Kyllähän mä tiedän miltä huora näyttää - Seksityön todellisuutta Suomessa.
Lue myös: