Hyppää sisältöön

Pekka Virta yllätti Suomen kiekkopiirit ja siirtyi Ruotsin alasarjaan – ”Sitä olen jo nähnyt, että pelataan suljettuja sarjoja”

Pekka Virran sopimus Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Nybro Vikingsin kanssa julkaistiin tiistaina. Suomen mestaruudenkin voittanut valmentaja ei aio luopua pelillisestä identiteetistään.

Pekka Virta teki loppukauden kattavan sopimuksen Nybro Vikingsin kanssa. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Nybro Vikings tiedotti tiistaina tehneensä sopimuksen suomalaisvalmentaja Pekka Virran kanssa. Suomen mestaruuden 2021 Lukossa voittaneen ja lokakuussa SaiPan kanssa sopimuksensa purkaneen Virran kiinnitys oli kova haku alasarjaseuralta.

– En tykkää kauaa olla paikallani. Kun ennakkoluuloton ihminen saa hetken huilata, niin haluaa kohta taas valmentaa, Virta kommentoi Yle Urheilulle.

Nybro Vikings karsi viime keväänä noususta Allsvenskaniin, mutta nousu jäi haaveeksi. Virran mukaan seura haluaa kovasti eteenpäin ja toiminta on sen mukaista. Ruotsin avoin sarjasysteemi, jossa panokset säilyvät kauden loppuun saakka, saa Virralta kehuja.

– Näillä vuosilla se on jonkinlainen arvo, että seura pyrkii johonkin. Sitä olen jo nähnyt, että pelataan suljettuja sarjoja ja suurinpiirtein marraskuussa aletaan myymään pelaajia sekä suunnittelemaan seuraavaa kautta.

Pekka Virta saavutti Rauman Lukon kanssa SM-kultaa keväällä 2021 valmentajan toipuessa vielä koronasta. Kuva: Jaakko Stenroos/All Over Press

Ulkomaat ovat kiinnostaneet jo pidempään

Virran vaimo on töissä Tukholmassa, joten Virta on SaiPa-pestin päättymisen jälkeen viettänyt paljon aikaa Ruotsissa. Mestarivalmentaja myös palkkasi ensimmäistä kertaa itselleen agentin.

Virta kävi ”pienessä kiekkopitäjässä” ja innostui lopulta tarjouksesta nähtyään joukkueen pelaavan, tutkittuaan hieman seuran taustoja sekä juteltuaan ruotsalaisten kiekkoihmisten kanssa.

– Ei minulla ole ongelmia heittäytyä tällaiseen. Minun ei tarvitse todistella osaamistani enää kellekään, eikä ole jotain ”kunniaa”, mikä estäisi tarttumasta tarjoukseen, Virta kertoo omalla tyylillään.

Ensimmäistä kertaa nyt ulkomailla valmentava Virta haluaa valmentaa siellä tulevaisuudessakin.

– Ei se ole mikään salaisuus. On ollut mielen päällä jo vuosia lähteä ulkomaille.

Virran mukaan Vikings yritti sinnikkäästi saada sopimuksen tehtyä, mikä oli hienoa huomata. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Virralla oli mahdollisuus valmentaa myös Allsvenskanissa. Hän ei ollut kuitenkaan siihen tarjoukseen tyytyväinen. Pelkästään rakkaudesta lajiin hän ei Vikingsiä valmenna.

– En ole urallani tehnyt mitään alennuksella. Korvaus on aina suhteessa sarjassa maksettaviin palkkoihin, ja uskon sen olevan kohdallaan suhteessa meriitteihini, Virta valottaa.

Kiekkokontrollista ei luovuta

Virran ensivaikutelma kokeneesta joukkueesta oli hyvä. Virta uskoo, että hän pystyy valmentamaan itselleen tutulla tavalla. Joukkue harjoittelee kerran päivässä iltapäivisin.

– Ei tässä tarvitse jääkiekkoilullisia asioita hirveästi muuttaa. Pystymme tekemään samoja asioita, joita olen tehnyt SM-liigapelaajien kanssa, Virta painottaa.

Hänen joukkueensa ovat tulleet tutuiksi kiekkokontrolliin nojaavasta pelitavasta, johon hän aikoo nytkin pyrkiä.

– Pelaajat ”ostavat” pelitavan aina aika mielellään, sillä kukapa ei haluaisi kiekon kanssa pelata, Virta sanoo.

Nybro on alle 15 000 ihmisen taajama, mutta 2 500 ihmistä vetävä halli on esimerkiksi keskiviikkoillan paikallisottelussa loppuunmyyty. Myös mahdollisuus pelata pitkälle kevääseen motivoi kokenutta valmentajaa.

– Mikäli asiat menevät hyvin, on aikaa kehittää toimintaa ja peliä kohti kevään mahdollisia karsintapelejä. Niissä on taloudellisestikin kovat panokset, ja se on selvä asia, että niihin halutaan päästä.

Suosittelemme sinulle