Hyppää sisältöön

Tanska paljasti Fifan takinkäännön sateenkaarinauhoissa – Tanska ja Norja eivät enää luota puheenjohtajaan, Suomi varovaisempi

Jalkapallon MM-kisoissa on kuohunut, kun Kansainvälinen jalkapalloliitto halusi rangaista vähemmistöjen tueksi osoitettujen kapteenninnauhojen käytöstä ja muutti vielä rangaistusta kabinettiväännöissä.

Tanskan jalkapalloliiton puheenjohtaja Jesper Möller seurasi tiukalla katsella maansa avausottelua Qatarissa Tunisiaa vastaan tiistaina. Kuva: FIFA / Getty Images

Tanskan jalkapalloliiton johto on paljastanut yksityiskohtia Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kulissipelistä MM-kisoissa.

Kohun keskiössä ovat olleet vähemmistöjen tueksi osoitetut OneLove-kapteeninnauhat. Niissä on keskellä logo, jossa on sateenkaaren värit.

Seitsemän jalkapalloliittoa kertoi maanantaina eli MM-kisojen toisena pelipäivänä, kuinka Fifa oli uhannut OneLove-kapteeninnauhan käytöstä urheilullisilla sanktioilla, kuten pelaajalle annettavalla keltaisella kortilla.

Tanskan jalkapalloliiton johto kertoi Fotbollskanalenin mukaan (siirryt toiseen palveluun) keskiviikkona, että keltainen kortti oli Fifan uhkauksessa minimirangaistus. Kapteenninnauhan pitämisessä olisi voinut olla ulosajonkin mahdollisuus.

Liiton johto avasi, kuinka lauantaina MM-kisojen aattona Fifa oli kertonut ensiksi OneLove-kapteeninnauhasta sanktioksi sakot. OneLove-kapteeninnauhaa käyttävät maat puolestaan ilmoittivat hyväksyvänsä rangaistuksen.

Sitten Fifa muuttikin mieltään. Ensiksi sunnuntaina Fifa alkoi puhua kokouksessaan yhtäkkiä kapteeninnauhoista samalla, kun piti puhua siirtotyöntekijöistä (siirryt toiseen palveluun). Huhuissa alkoivat pyöriä mahdollisuudet saada urheilullinen rangaistus eli pelaajalle keltainen kortti.

Ensimmäisenä OneLove-kapteeninnauhan piti olla Englannin kapteenin Harry Kanen käsivarressa Irania vastaan maanantaina iltapäivällä.

Fifa alkoi Tanskan mukaan keskustella Englannin edustajien kanssa tarkemmin urheilullisista sanktioista pelipäivänä. Keskusteluissa tuli ilmi, että keltainen kortti olisi minimirangaistus.

Liitot peruuttivat maanantaina aikeensa ja taipuivat käyttämään vain Fifan hyväksymiä kapteeninnauhoja. He julkaisivat uhkailusta tiedotteen, jossa kertoivat olevansa todella pettyneitä ja pitivät kohtelua ennennäkemättömänä.

Tiedote tuli julki vain tunteja ennen Englannin ottelun alkua.

– Koemme nyt jotain täysin käsittämätöntä. On yksi juttu, mitä koemme lehdistötilaisuuksissa ja niin edespäin, mutta urheilullisilla sanktioilla uhkaaminen on erittäin tuomittavaa, Tanskan jalkapalloliiton puheenjohtaja Jesper Möller sanoi NRK:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Jesper Möller piti tiukkasanaisen tiedotustilaisuuden Dohassa sateenkaarinauhojen kieltämisestä syntyneen kohun jälkeen. Kuva: imago/Claus Bonnerup/ All Over Press

Palloliiton puheenjohtaja mukana samassa rintamassa

Seitsemän MM-kisoissa pelaavaa eurooppalaista maata oli pyytänyt lupaa OneLove-kapteeninnauhoilleen jo syyskuussa, mutta Fifasta ei ollut kuulunut mitään vastausta ennen kisojen alkua.

Fifa ilmoitti lauantaina, että se on yhteistyössä YK:n kolmen toimiston kanssa luonut kisojen eri vaiheisiin seitsemän eri mottoa kapteeninnauhoihin.

Seitsemän liiton ulostulon jälkeen Fifa totesi, että se sallii omista kapteeninnauhoistaan ”Ei syrjintää” -tekstin sisältävän nauhan käytön koko kisojen ajalle. Aiemmin linjauksen mukaan se olisi ollut käytössä vain puolivälierissä.

Erotuomariasiantuntijat ovat ihmetelleet, mihin Fifan uhkaus keltaisen kortin antamisesta on perustunut. Heidän mielestään päätös on osa painetta, jota Fifa ja Qatar ovat saaneet isäntämaan ihmisoikeustilanteesta ja muista epäkohdista.

OneLove-kampanjan aloitti aikanaan Hollanti vuoden 2021 EM-kisoissa, kun he halusivat lähettää viestin syrjintää vastaan. Euroopan jalkapalloliitto antoi luvan OneLove-kapteeninnauhalle syksyn Kansojen liigan otteluissa. Silloin nauha nähtiin esimerkiksi juuri Englannin Kanen käsivarressa.

Harry Kane käytti OneLove-nauhaa Milanossa Italiaa vastaan pelatussa Kansojen liigan ottelussa aiemmin tänä syksynä. Kuva: Getty Images

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti oli paikalla Dohassa, kun 11 eurooppalaista jalkapalloliitoa keskusteli OneLove-kapteeninnauhasta Fifan pääsihteeri Fatma Samouran kanssa sunnuntaina. Mukana keskustelussa oli siis myös neljä eurooppalaista liittoa, jotka eivät pelaa nyt MM-kisoissa.

– Siinä ei syntynyt sopua eurooppalaisten liittojen ja Fifan välillä. Ilmoitin selkeästi, että olemme mukana tässä samassa rintamassa 11 maan joukossa. Tuemme OneLove-kampanjaa ja olemme näiden arvojen puolella, Lahti kommentoi Yle Urheilulle.

Lahti muistuttaa, että toinen merkki tuesta nähtiin myös viikonloppuna. Huuhkajien kapteeni Lukas Hradecky käytti OneLove-kapteeninnauhaa sunnuntaina maaottelussa Norjaa vastaan Oslossa.

Ari Lahti kävi Dohassa Palloliiton varapuheenjohtajan Kaarlo Kankkusen ja pääsihteerin Marco Casagranden kanssa Fifan Executive Summit -kokouksessa. Kuva: Sebastian Backman / Yle

Infantinolle ei enää luottoa, Ari Lahdelta vielä epäsuora vastaus

Kapteeninnauhajupakan lisäksi Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on kuohuttanut kommenteillaan. Infantino sanoi esimerkiksi MM-kisojen aattona, että eurooppalaisten kritiikki Qataria kohtaan on tekopyhää.

Saksan jalkapalloliitto ilmoitti jo ennen MM-kisojen alkua, että he eivät enää luota Infantinoon. Saksassa olisi haluttu Fifalta selvempää sitoutumista ihmisoikeusasioissa. Saksan jalkapalloliitto kertoi tiistaina selvittävänsä Fifan toiminnan laillisuutta kapteeninnauha-asiassa. Liitto halusi mediatietojen mukaan viedä tapauksen urheilun kansainväliseen välitystuomioistuimeen, CAS:iin. CAS totesi, että tapaus pitäisi viedä ensin Fifan valituslautakuntaan.

Keskiviikkona Tanskan ja Norjan jalkapalloliittojen puheenjohtajat kertoivat myös NRK:lle, etteivät maat myöskään enää tue Infantinoa. Norjan puheenjohtajan Lise Klavenessin mukaan Infantino ei ole oikea ihminen viemään Fifaa eteenpäin, eikä kyse ole vain kapteeninnauhakohusta.

– Kaksi viime viikkoa ovat olleet menetetty mahdollisuus näyttää, että Fifa ja Infantino pohjaavat johtajuutensa universaaleihin ihmisoikeuksiin. He pikemminkin vain pienentävät kaiken oikeutetun kritiikin MM-kisojen ympärillä banaaliksi länsimaiden kaksoisstandardiksi, Klaveness sanoi NRK:lle.

FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino puhui lauantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa erikoisesti. Näin hän aloitti pitkän monologinsa.

Suomen Palloliiton kanta on maltillisempi.

– Uskoisin, että omalta osaltani ja Suomen Palloliiton osalta virallisen kannan uudelleenmuotoilu vaatii Palloliiton hallituksen käsittelyn. Meille on ollut myös tärkeää yhteispohjoismainen linja. Tämä joka tapauksessa tulee johtamaan siihen, että tullaan keskustelemaan muiden Pohjoismaiden kollegoiden kanssa, Lahti toteaa.

Lahti sanoo seuranneensa suurella hämmästyksellä Infantinon viime aikojen puheita, kuten syytöksiä tekopyhyydestä.

– Kieltämättä ne pistävät miettimään tilannetta uudestaan, Lahti toteaa.

Kuuntele Lahden vastaus kokonaisuudessaan:

Infantino on määrä valita ensi maaliskuussa Fifan kongressissa Ruandassa kolmannelle puheenjohtajakaudelleen, sillä hänelle ei tullut viime viikon määräaikaan mennessä vastaehdokkaita. Tanskan liiton puheenjohtaja Möller uskoi NRK:n mukaan, että mahdollisen vastaehdokkaan ilmaantumiselle voisi olla vielä aikaa. Klavenessinkaan mukaan ehdolle asettuminen juuri nyt ei ole relevanttia.

Klavenessin mukaan Norjan jalkapalloliitto on yrittänyt saada Infantinolle vastaehdokkaita, mutta ei ole löytänyt. Italialais-sveitsiläiselle juristille on ollut niin vahva monen maan tuki. Infantino on itse puhunut siitä, kuinka hänellä on yli 200 maan tukikirje.

Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja Karl-Erik Nilsson totesi (siirryt toiseen palveluun) Expressenille, että viime aikojen tapahtumilla on vaikutusta heidän luottamukseensa Infantinoon. Nilssonin mukaan paljon vielä voi tapahtua ennen maaliskuun kongressia.

– Jos vaali olisi ollut tänään, emme olisi voineet tukea häntä aktiivisesti, Nilsson totesi.

Ari Lahti, olisiko Suomen Palloliitto valmis tällä hetkellä äänestämään Infantinoa maaliskuussa Ruandassa?

– Näillä näkymin siellä tuskin äänestystä tulee, koska ei ole vastaehdokasta. Se on vähän irrelevantti kysymys. Nyt on tärkeämpi miettiä kokonaisuutta. Meillä on ollut pohjoismainen tapa, että yhdessä asioita ja voimia kokoamalla meillä on enemmän sananvaltaa kuin yksittäisellä palloliitolla. Suomi on ollut tätä linjaa tukemassa ja toimimme jatkossakin läheisesti muiden palloliittojen kanssa, koska meillä on samantyyppiset arvot ja yhteiskunnat, Lahti vastaa.

Saksan maajoukkue protestoi keskiviikkona Onelove-kapteeninnauhapannaa laittamalla kädet suun eteen joukkuekuvassa ennen Japani-ottelua. Saksan maajoukkueen mukaan sillä osoitettiin, että Fifa hiljensi heidät. Kuva: Getty Images

Lahti viittaa mainitsemallaan kokonaisuudella muun muassa ylipäätään Fifaan asennoitumiseen. Pohjoismaisia liittoja hiertää Lahden mukaan, että Fifa suhtautuu ylenkatsovasti heille tärkeisiin asioihin.

– Puhutaan ihmisoikeuksista, siirtotyöläisten oikeuksista, tasa-arvosta tai vähemmistöryhmien oikeuksista.

Fifassa on kuitenkin 211 jäsenliittoa, kun OneLove-kapteeninnauhaan liittyvässä kiistassa vastassa on ollut vain 11 maata.

Mikä on siis Pohjoismaiden tai ylipäätänsä Euroopan maiden vaikutusvalta Fifassa?

– Kyllä se aika vahva on. Täytyy kuitenkin muistaa, että näiden 11 maan joukossa olivat muun muassa Englanti, Saksa, Belgia, Hollanti ja Portugali. Ne ovat isoja jalkapallomaita. Eurooppalaisen jalkapallon merkitys on varmasti suurempi kuin mitä ääniosuus eli 55 maata 211 maasta. Kyllä meillä on siis vaikutusvaltaa tätä enemmän, mutta ei voida puhua enemmistöstä. Ei ole siis helppo saada enemmistöä asioiden taakse. Kyllä se vaatii aina jonkun verran sovittelua, Lahti vastaa.

Suosittelemme sinulle