Hyppää sisältöön

Pakkausvalmistaja Paccor aloittaa muutosneuvottelut Hämeenlinnassa

Yhtiö kertoo varautuvansa mahdolliseen kysynnän laskuun, jos yleinen taloustilanne heikentyy tulevana talvena. Neuvotteluissa on kyse lähinnä mahdollisista lomautuksista.

Pakkausvalmistaja Paccor Finland aloittaa Hämeenlinnassa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Yhtiö työllistää Hämeenlinnassa 180 työntekijää.

Neuvotteluissa on kyse lähinnä mahdollisista lomautuksista. Yhtiö kertoo varautuvansa mahdolliseen kysynnän laskuun, jos yleinen taloustilanne heikentyy tulevana talvena. Taustalla vaikuttavat myös kohonneet kustannukset, erityisesti energian hinta.

Paccor valmistaa Hämeenlinnassa muovipakkauksia elintarviketeollisuudelle.

Lomautukset kasvussa Hämeessä

Keskiviikkona lomautusuhasta kertoi betonivalmistaja Betset, jonka muutosneuvotteluissa käsitellään yli kolmen kuukauden lomautuksia.

Tiistaina SSAB kertoi lomautusuhasta, joka koskee 125:tä henkilöä Hämeenlinnan tehtaalla.

TE-toimiston lokakuun tilannekatsauksen mukaan lomautettujen määrässä oli koko Hämeessä kasvua. Syyskuusta lokakuuhun lomautettujen määrä kasvoi runsaalla sadalla hengellä. Lokakuussa oli lomautettuna 960 henkilöä.

Paccorin muutosneuvotteluista uutisoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle