Hyppää sisältöön

Joku yrittää joka päivä polttaa rakennuksen Suomessa – V:n muotoinen kuvio seinässä voi paljastaa tuhopolton

Tietyt merkit palopaikalla voivat viitata tahallaan sytytettyyn tulipaloon. Maan tasalle palaneet kohteet voivat jäädä mysteeriksi, ainakin jos yhtään silminnäkijää ei löydy.

Pahoin palaneen talon syttymissyytä voi olla vaikea selvittää. Video: Helmi Holopainen / Yle
Anna Sirén

Näkyykö seinillä V:n muotoisia mustumia? Löytyykö syttyviä nesteitä paikoista, joissa niitä ei kuuluisi olla? Muun muassa tällaiset kysymykset kiinnostavat palonsyytutkijaa.

Pirkanmaata on syksyn ajan riivannut tuhopoltoiksi epäiltyjen tulipalojen aalto, jossa yhdistävänä tekijänä tuntuvat olevan autiotalot.

Tulipalon roihutessa pelastuslaitos keskittyy ensisijaisesti sammuttamaan ja rajaamaan paloa. Sen jälkeen viranomaiset alkavat selvittää, mistä kaikki sai alkunsa.

Tahallaan sytytetyksi epäiltyä tulipaloa voi olla vaikea todistaa sellaiseksi.

– Jos haluaa olla satavarma, pitäisi kyllä olla näyttö siitä, että joku on raapaissut tulitikun. Muuten tutkinnassa lähtökohta on sulkea asioita pois. Jos luonnollista syytä ei löydy, yksi vaihtoehto voi olla, että palo on tahallaan sytytetty, sanoo operatiivinen päällikkö Mika Kupiainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Pelastustoimi.fi-sivun (siirryt toiseen palveluun) mukaan tahallisesti sytytettyjen tulipalojen osuus on valtakunnallisesti suuri, noin 16 prosenttia. Suomessa siis syttyy keskimäärin viisi tuhopoltoksi luokiteltua tulipaloa joka päivä. Niistä vähintään yksi on rakennuksen tuhopoltto tai sen yritys.

Kuuntele, mitä Mika Kupiainen kertoo tulipalojen syttymissyiden tutkinnasta.

Hankalimpia selvitettäviä ovat kohteet, jotka roihuavat ilmiliekeissä sammuttajien saapuessa, eikä silminnäkijöitä ole. Jos palopaikka taas ei tuhoudu täysin, sieltä voidaan etsiä merkkejä tahallisuudesta.

– Voi löytyä esimerkiksi syttymislähteitä useista kohdista. Normaali tulipalo harvoin syttyy niin. V-kuviot seinillä voivat paljastaa, mistä palo on lähtenyt liikkeelle, ja jopa rakenteita on voinut palaa pois tietyistä kohdista.

Myös poliisikoiria tuodaan palopaikalla silloin tällöin tutkimusten aikana. Niiden tarkan nenän avulla etsitään palavien nesteiden jäämiä.

Pelkät rauniot eivät paljoa paljasta

Tampereen Hipposkylän nurkkatontilla törröttää kolme savupiippua ja niiden juurella on matalana tiilikasana entinen asuintalo. Rakennus tuhoutui tulipalossa aiemmin marraskuussa.

Tapausta tutkitaan törkeänä vahingontekona. Koska Pirkanmaan seudulla on palanut poikkeuksellisen monta autiota taloa lyhyen ajan sisällä, herää epäilys jonkinlaisesta tuhopolttosarjasta.

– Hipposkylän paloa tutkitaan omana tapauksenaan. Sitä ei ole mitenkään sarjoitettu, sanoo rikoskomisario Tommi Juvonen SIsä-Suomen poliisilaitokselta.

Tampereella ja Pirkanmaalla on viime aikoina ollut paljon tulipaloja autiotaloissa. Tyhjillään ollut pienkerrostalo paloi Hipposkylässä 19.11.2022. Kuva: Helmi Holopainen / Yle

Lisätietoa mahdollisilta silminnäkijöiltä kaivattaisiin. Pelkästään raunioita tutkimalla palon syy on käytännössä mahdoton selvittää.

– Yli 20 vuoden kokemuksella tulipaloista sanoisin, että aika tohtori on, jos tuolta löytää totuuden. En itse uskaltaisi väittää, että tuosta se alkoi, vaikka näkisinkin jonkun mustan pisteen, Mika Kupiainen pohtii.

Lisää:

Mystinen tulipalojen kierre riivaa, jo 15 autiotaloa palanut Tampereen lähialueilla – kysyimme asiantuntijalta, mikä saa ihmisen polttamaan taloja

Viranomaiset rinta rinnan

Viranomaiset työskentelevät usein rinnakkain jo palon sammuttamisvaiheessa, jolloin poliisi saattaa olla paikalla vartioimassa aluetta. Tieto silminnäkijä- ja muista havainnoista vaihtuu silloin luontevasti.

Mikäli palon sammuttajat löytävät merkkejä tahallisuudesta, heillä on muutenkin velvollisuus ilmoittaa havainnoistaan poliisille. Suuret omaisuusvahingot, ihmisen kuolema tai vakava loukkaantuminen käynnistävät aina erillisen palontutkinnan.

Palonsyytutkinta vaatii usein kaivamista ja raivaamista, jotta saadaan selville, missä kipinä on syttynyt. Hippoksenkadun raunioista tuskin löytyisi johtolankoja kaivamallakaan. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Mahdollisen syyllisen etsiminen on poliisin tehtävä, mutta syttymissyytä haarukoidaan viranomaisten yhteistyönä. Tällöin poliisi pääsee hyödyntämään pelastuslaitoksen ensihavaintoja ja -kuvia tapahtumapaikalta sekä tietämystä liekkien logiikasta.

– Molemmilla on oma lakisääteinen tehtävänsä tutkia. Pirkanmaalla on todettu moneen kertaan, että kiinteästi yhdessä tehty paikkatutkinta helpottaa ja nopeuttaa molempien tutkintaa. Poliisilla on omat keinonsa, meillä puolestaan kokemusta siitä, miten tulipalo etenee ja käyttäytyy, ja minkälaisia merkkejä siitä jää, Mika Kupiainen sanoo.

Lue lisää:

Tampereen historialliset puutalot ovat korjauskelvottomia ja purkukiellossa – yhden talon kohtalo ratkesi viikonloppuna: se paloi

Sytyttänyt ainakin 44 paloa ja nyt myönsi 10 uutta paloa: Valvontakamerat johdattivat epäillyn tuhopolttajan jäljille Tampereella

Suosittelemme sinulle