Hyppää sisältöön

Skotlannin pääministeri jatkaa uhmakkaasti itsenäisyyden tavoittelua – “Suurta uhkapeliä”, sanoo tutkija

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluminen ei ole vapaaehtoista, päätteli Skotlannin pääministeri sen jälkeen kun korkein oikeus torjui kansanäänestyksen itsenäisyydestä.

Monet skotit pettyivät, kun korkein oikeus kielsi omavaltaisen kansanäänestyksen itsenäistymisestä.

Skotlannin itsenäistymistä haluavat ovat joutuneet jälleen pettymään, mutta pettymykseen on sekoittunut myös reilusti uutta tarmokkuutta.

Britannian korkein oikeus linjasi eilen keskiviikkona yksimielisesti, että Skotlanti ei voi järjestää uutta kansanäänestystä itsenäistymisestä ilman brittiparlamentin lupaa.

Itsenäisyyttä ajava Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon esiintyi kannattajilleen uhmakkaana Edinburghissa. Hän sanoi oikeuden päätöksen osoittavan, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole kansojen välinen vapaaehtoinen kumppanuus.

– Kumppanuus ei ole vapaaehtoinen, jos omaa tulevaisuuttaan ei voi päättää ilman toisen osapuolen hyväksyntää. Sellainen ei ole kumppanuus ensinkään, Sturgeon sanoi.

Sturgeon oli kaavaillut neuvoa-antavaa kansanäänestystä ensi vuoden lokakuulle, mutta sanoi jo aiemmin, että toteutuakseen äänestyksen täytyy olla lainmukainen ja kansainvälisesti tunnustettu. Sturgeon itse pyysi korkeimmalta oikeudelta kantaa asiaan.

Oikeuden päätöksen jälkeen hän sanoi jatkavansa itsenäisyyden ajamista laillisin keinoin.

Britannian uusi pääministeri Rishi Sunak sanoi odotetusti kunnioittavansa oikeuden päätöstä. Britannian hallitus suhtautuu nihkeästi Skotlannin itsenäistymispyrkimyksiin.

– Uskon, että skotit haluavat meidän työskentelevän yhteisten haasteiden korjaamiseksi taloudessa, terveydenhuollossa ja Ukrainan tukemisessa. Poliitikkojen täytyy nyt pitää yhtä, Sunak kuittasi.

Brexit muutti kaiken

Skotlannissa järjestettiin kansanäänestys itsenäistymisestä vuonna 2014. Silloin Yhdistyneessä kuningaskunnassa pysyvien kanta voitti selvästi prosentein 55–45.

Kansanäänestyksen pitäisi tapahtua enintään kerran sukupolvessa, oli tuolloin yleisesti hyväksytty periaate. Pian itsenäisyys kuitenkin palasi asialistalle.

Vuonna 2016 Britannia päätti brexit-äänestyksessä erota Euroopan unionista. Selvä enemmistö skotlantilaisista äänestäjistä olisi kuitenkin halunnut jäädä EU:hun.

Brexit muutti koko tilanteen ja siksi tarvitaan uusi kansanäänestys, sanovat Skotlannin itsenäistymisen puolestapuhujat. Pääministeri Sturgeonin johtama valtapuolue SNP haluaa Skotlannin itsenäiseksi maaksi ja EU:n jäseneksi.

Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon valoi uskoa itsenäisyyden kannattajiin Edinburghissa. Kuva: Stuart Wallace / AOP

Tähtäimessä seuraavat vaalit

Edinburghissa osoitettiin oikeuden päätöksen jälkeen mieltä sekä Skotlannin itsenäisyyden puolesta että vastaan – tosin edeltävä mielenosoitus oli huomattavasti suurempi, kertoo Guardian-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Paikalla ollut pääministeri Sturgeon käänsi katseensa jo vuoden 2024 vaaleihin, joita hän on jo kehystänyt ”käytännön kansanäänestykseksi” itsenäisyydestä.

Sturgeonin mukaan Skotlannin demokraattiset oikeudet ovat itsessään uhattuina.

– Meidän täytyy ja me aiomme löytää demokraattisen, lainmukaisen ja perustuslaillisen keinon, jolla skotit voivat osoittaa tahtonsa. Mielestäni tämä onnistuu ainoastaan vaaleilla, hän sanoi keskiviikkona.

Sturgeon on jo aiemmin sanonut, että yli 50 prosentin äänisaalis SNP:lle seuraavissa vaaleissa tarkoittaisi, että enemmistö skoteista haluaa itsenäisyyttä. Sturgeon rakentaa seuraavaa vaalikampanjaa jo täyttä häkää itsenäisyysvaatimuksen ympärille.

Edellisissä vaaleissa SNP on saanut hieman alle 50 prosenttia skottien äänistä.

Tutkija: ”Sturgeonin viimeinen oljenkorsi”

Varovaisena poliitikkona tunnettu pääministeri pelaa nyt ”suurta uhkapeliä”, sanoo Edinburghin yliopiston politiikan professori James Mitchell uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

– Sisäinen vastarinta on kasvanut jo jonkin aikaa. Vaikuttaa siltä, että uhkapelaaminen tällaisella ”käytännön kansanäänestyksellä” on Sturgeonin viimeinen oljenkorsi, Mitchell sanoo.

Valtapuolue SNP ei ole kertaakaan historiassaan saanut 50 prosenttia skottien äänistä, vaikka onkin ollut erittäin lähellä. Myös kysymys itsenäisyydestä on jakanut skotit melko lailla tasan kahtia.

Sturgeonin asettaman kunnianhimoisen tavoitteen alle jääminen tietäisi itsenäisyyspyrkimyksille takapakkia ja puoluejohdon vaihtumista, kirjoittaa Britannian yleisradio BBC (siirryt toiseen palveluun).

Toisaalta tavoitteen saavuttaminenkaan ei välttämättä kääntäisi brittiparlamentin päitä Lontoossa.

Channel 4 (siirryt toiseen palveluun) -kanavan uutiset teetti pikatutkimuksen skotlantilaisten mielipiteistä heti korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. Skoteilta kysyttiin, äänestäisivätkö he SNP:tä ensi vaaleissa jos se voisi johtaa Skotlannin itsenäistymiseen.

Kyselyyn vastanneista 50 prosenttia sanoi kyllä ja 33 prosenttia ei. Loput eivät osanneet sanoa kantaansa.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 25.11. kello 23:een asti.

Suosittelemme sinulle