Hyppää sisältöön

Suomi yli kolminkertaistaa osallistumisensa Naton operaatioon Kosovossa

Suomi aikoo lähettää noin 50 lisäsotilasta ja kasvattaa osallistumistaan yhteensä noin 70 sotilaaseen. Päätöksellä paikataan Ukrainan kriisinhallinnasta vetämiä joukkoja

Suomi kasvattaa KFOR-joukkojaan. Kreikkalainen KFOR-joukkojen sotilas tuhosi takavarikoituja aseita Kosovon Obilicissa huhtikuussa 2000. Kuva: Valdrin Xhemaj / EPA

Valtioneuvosto esitti torstaina presidentin päätettäväksi, että Suomi vahvistaa osallistumistaan Naton Kosovon-operaatioon (Kfor). Suomalaisjoukkojen määrää aiotaan kasvattaa noin 70 sotilaaseen.

Suomi on osallistunut Kfor-operaatioon vuodesta 1999 lähtien, ja suomalaissotilaita on vuoden 2010 jälkeen ollut mukana enintään 50 kerrallaan. Tällä hetkellä operaatioon osallistuu noin 20 sotilasta, eli valtioneuvoston tuore päätös yli kolminkertaistaisi määrän.

Nato pyysi jo maaliskuussa lisäsotilaita Kforin osallistujamailta sen jälkeen, kun Venäjän suurhyökkäyksen kohteeksi joutunut Ukraina veti omia joukkojaan kansainvälisistä kriisinhallintaoperaatioista.

YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttaman Kfor-operaation tehtävänä on sotilaallisella läsnäololla estää vihamielisyydet ja taata rauha Kosovossa. Suomen ulko- ja puolustusministeriöiden valmistelemassa muistiossa kerrotaan, että Kfor-operaatiota pidetään edelleen välttämättömänä Kosovon sekä laajemman Länsi-Balkanin vakauden varmistajana. Kfor-joukkojen kokonaisvahvuus on noin 3 500.

Serbia ei lämpene itsenäisen Kosovon ajatukselle

Kansainvälisesti Kosovon asema on kiistelty. Kosovolla ja EU:lla on vakautus- ja assosiaatiosopimus, ja Kosovo on ilmaissut hakevansa EU-jäsenyyttä vuoden loppuun mennessä. Serbia ei tunnusta Kosovon itsenäisyyttä, eikä Serbian politiikkaan ole Suomen ministeriömuistion mukaan odotettavissa merkittäviä muutoksia vastikään aloittaneen uuden hallituksen myötä.

Muistion mukaan Suomen osallistuminen Naton kriisinhallintaoperaatioihin on viime aikoina vähentynyt huomattavasti ja Kfor-joukkojen kasvattaminen vahvistaisi Suomen osallistumista Naton kriisinhallintaan entiselle tasolleen.

Samalla joukkojen kasvattaminen olisi ministeriöiden mukaan konkreettinen osoitus Suomen sitoutumisesta Naton kriisinhallintaoperaatioihin ja tapa tukea Ukrainaa välillisesti.

Suosittelemme sinulle