Hyppää sisältöön

Jalkapallon uusi pelaajaprofiili näkyy nyt MM-kisoissakin – katso esimerkeistä, kuinka laitapuolustajien rooli on muuttunut

Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas esittelevät sisäänvedettyjen laitapuolustajien toimintaa.

Jalkapalloon on syntynyt uusi pelaajaprofiili – katso Miika Nuutisen analyysi!
Miika Nuutinen,
Jonne Kunnas

Vuosien saatossa jalkapallon MM-kisat ovat toimineet viimeisimpien taktisten trendien näyttämönä isolle yleisölle. Kisat ovat peilanneet jalkapallon nykytilaa, mutta esitelleet myös tulevien vuosien seurajalkapallossa nähtäviä hienouksia.

Viimeisten kisojen osalta tilanne on muuttunut. Uusimmat pelilliset trendit nähdään usein ensin seurajalkapallokilpailujen parissa ja vasta muutaman vuoden viiveellä ne siirtyvät maajoukkueiden pelikentille.

Tämä on luonnollinen seuraus siitä, että maajoukkueet ovat huomattavasti vähemmän yhdessä, jolloin harjoitteluun aikaa jää vähemmän sekä valmentajan on saatava pelimalli sisäistettyä joukkueelle huomattavasti lyhyemmässä ajassa.

Olemme näissä kisoissa saaneet jo hyvän esimerkin laitapuolustajien roolin murroksesta. Sisäänvedetyt laitapuolustajat ovat potentiaalinen isompi pelillinen trendi näissä kisoissa.

Sisäänvedetyt laitapuolustajat (eng. inverted fullbacks) tarkoittaa käytännössä sitä, että laitapuolustajat sijoittuvat kentällä väli- tai keskikaistalle joukkueen pallollisessa vaiheessa. Näissä tiloissa on yleensä totuttu näkemään keskikenttäpelaajat, kun taas laitapuolustajat ovat perinteisesti toimineet laitakaistoilla tukemassa voimakkaasti hyökkäystä.

Sisäänvedetyt laitapuolustajat eivät ole mikään uusi pelillinen innovaatio. Viime vuosina tunnetusti Pep Guardiola on käyttänyt laitapuolustajia tällaisessa roolissa jo valmentaessaan Bayern Münchenia, jossa muun muassa Phillipp Lahmin nähtiin toimivan sisäänvedettynä laitapuolustajana.

Samaa on nähtävissä monien joukkueiden pelaamisessa tällä hetkellä, mistä Brasilia Danilon johdolla on erinomainen esimerkki. Usein erilaiset pelilliset ajatukset ovat kuitenkin jo nähty aiemmin; Johan Cruijff käytti sisäänvedettyjä laitapuolustajia jo aikoinaan FC Barcelonassa.

Myöskään MM-kisoissa tämä ei ole tavatonta, sillä jo vuoden 2010 MM-kisoissa Chileä valmentanut Marcelo Bielsa käytti Arturo Vidalia vastaavassa roolissa ottelussa Hondurasia vastaan.

Laitapuolustajien kosketukset keskimäärin, perinteisesti voimakkaasti laitakaistalla. Kuva: Axel Storbacka / Bolla

Laitapuolustajat uusilla alueilla – sisäänvedettynä

Yleisesti kenttä voidaan jakaa leveyssuunnassa viiteen erilliseen kaistaan, joista ovat löydettävissä laitakaistat sekä keskikaista. Näiden kaistojen välissä ovat välikaistat.

Syvyyssuunnassa kenttää voidaan jakaa myös erilaisiin alueisiin – riippuen valmentajan jäsentelystä. Voidaan jakaa kolmeen tai neljään osaan tai muutenkin pilkkoa kenttäpohjaa vielä pienemmäksi.

Alueet voidaan myös jakaa suhteessa vastustajan muotoon, jolloin vastustajan hyökkääjien sekä keskikenttälinjan välistä löytyy pelintekoalue sekä alataskut. Vastaavasti vastustajan keskikentän sekä puolustuslinjan välistä löytyvät ylätaskut sekä ”10-alue”.

Yhdysvaltojen laitapuolustajat Antonee Robinson ja Sergiño Dest kentän eri kaistoilla. Kuva: Aleksi Hyvönen / Yle
Ranskan laitapuolustajat Benjamin Pavard ja Theo Hernandez sekä ylä- ja alataskut. Kuva: Aleksi Hyvönen / Yle

Miksi laitapuolustajia näkyy yhä kasvavissa määrin keski- ja välikaistoilla? Jokaisella taktisella organisoinnilla on omat vahvuutensa sekä toki haavoittuvaisuutensa.

Sisäänvedetyt laitapuolustajat ovat yleistyneet osittain siitä syystä, että välikaistojen merkitys on korostunut pelaamisessa – kenttä täytetään usein viidellä kaistalla joukkueen pallollisessa vaiheessa.

Lisäksi usein joukkueen pallollinen vaihe organisoidaan muistuttamaan muotoa 3-2-5 tai 2-3-5, jossa keski- ja välikaistoille saadaan luotua määrällistä ylivoimaa sekä toisaalta pallon liikuttaminen puolelta toiselle helpottuu.

Vastaavasti myös vastustajan puolustaminen hankaloituu. Usein prässimuoto pyrkii ohjaamaan vastustajan laitakaistoille, jolloin prässäävän joukkueen laitapelaaja asemoi itsensä suhteessa pallollisen joukkueen laitapuolustajaan. Kun laitapuolustaja onkin sijoittunut eri alueelle kuin on totuttu, se aiheuttaa vastaavasti haasteita myös puolustavan joukkueen prässille.

– Nostaisin esiin useamman eri hyödyn joukkueen pallollisen pelaamisen rakenteessa. Ensinnäkin, kun toimitaan välikaistoilla alataskussa, niin pallo vastaanotetaan usein paremmista asemista. Tällöin syöttökulmat ovat parempia pelin edistämiseen – diagonaalikulma esimerkiksi laitakaistalle tai painottomalle puolelle syntyy helposti, Miika Nuutinen sanoo.

– Toisena tärkeänä tekijänä nousee erilaisten pelaajatyyppien parempi hyödyntäminen. Esimerkiksi joukkueen paras ohittaja on usein laitapelaaja, jolloin hänet kannattaa sijoittaa mahdollisimman leveälle.

– Vastaavasti tuomalla laitapuolustajat keski- tai välikaistoille saadaan nostettua keskikenttäpelaajia mahdollisesti ylemmäs, jossa he voivat olla lähempänä vastustajan viimeisen linjan murtamista. Toki vastaavasti, jos laitapuolustajan vahvuudet ovat enemmän laitakaistoilla, niin samalla tavalla valmentajan kannattaa roolittaa hänet niille alueille.

Näin Ranska loi ylivoimia keskelle kenttää Australiaa vastaan – Benjamin Pavard sisäänvedettynä laitapuolustajana.

Taktisen joustavuuden merkitys

Nuutinen nostaisi esiin myös joukkueiden ja pelaajien taktisen joustavuuden.

– Kun laitapuolustajat toimivat myös eri alueilla kuin pelkästään laitakaistalla, se tarjoaa valmentajalle useita erilaisia mahdollisuuksia muodostaa laitapelaajan sekä keskikenttäpelaajan kanssa laitakolmioita, joissa rotaatioiden eli eri alueiden täyttäminen suhteessa pelitilanteeseen on mahdollista. Tällä tavoin joukkue saa keinon rikkoa vastustajan tasapainoa sekä mahdollisesti luotua asemallista ylivoimaa.

Usein jalkapallopuheessa käydään tiukkaa keskustelua siitä, mikä muoto tai järjestelmä on paras millekin joukkueelle. Kuitenkaan joukkueen pelaamisen kuvaaminen tietyllä formaatiolla ei kerro juurikaan pelitapahtumista, koska eri pelin vaiheissa joukkue voidaan organisida kentälle hyvinkin eri tavoin.

Vastaavasti pelipaikkojen merkitys hälvenee ja tärkeämpää onkin osata toimia pelin sisällä erilaisissa rooleissa. Hyvänä esimerkkinä ovat USA:n laitapuolustajien erilaiset roolit joukkueen pallollisessa vaiheessa. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, niin Sergiño Dest toimii suhteellisen paljon välikaistoilla alempana, kun taas Antonee Robinson toimii pääasiassa laitakaistalla ja todella ylhäällä. Tällä tavoin molemmat pelaajat pääsevät pelaamaan vahvuuksillaan joukkuetta hyödyntäen.

USA:n laitapuolustajien kosketusalueet Walesia vastaan. Kuva: Axel Storbacka / Bolla

Tästä teemasta ovat viime aikoina puhuneet muun muassa Napolin päävalmentaja Luciano Spalletti sekä Chelsean päävalmentaja Graham Potter.

– Joukkueellamme ei ole lukittuja pelipaikkoja. Pelaajien välinen yhteistyö sekä kemia ovat avainasemassa täyttämässä syntyvät avoimet tilat. Kun yksi pelaaja liikkuu, niin muut pelaajat reagoivat tähän, Spalletti on todennut.

– Emme näe ryhmitystä tavoitteena. Tärkeintä on, miten joukkue pelaa. Joukkueen tulee näyttää johdonmukaiselta huolimatta ryhmityksestä, Potter on puolestaan sanonut.

Yhdysvaltojen malliesimerkki taktisesta joustavuudesta.

Hyödyt puolustamisen rakenteeseen

Tuomalla laitapuolustajat sisään, joukkue saa hyötyjä myös puolustamisen organisointiin. Sisäänvedetyt laitapuolustajat tuovat keskelle määrällisen ylivoiman, sekä pelaajien etäisyydet toisiinsa ovat pienemmät, jolloin vastaprässin käynnistäminen menetyksen jälkeen helpottuu.

Hyökkäyksen valvonta muutenkin nousee tärkeään osaan, kun vastustaja puolustaa syvemmällä – useammalla pelaajalla keski- sekä välikaistoilla saadaan kontrolloitua linjojen välissä olevaa tilaa paremmin.

– Viimeisenä hyötynä nostaisin esiin tilanteet, kun joukkue on menettänyt pallon. Mikäli laitapuolustajat ovat leveydessä ylhäällä, heidän matkansa takasin tasapainottamaan puolustuslinjaan on pitkä.

– Kun laitapuolustajat pysyvät keski- tai välikaistoilla, heidän matkansa puolustuslinjaan on lyhyempi. Todennäköisesti laitapuolustajat ovat myös puolustusorientoituneempia kuin vastaavissa rooleissa usein nähdyt keskikenttäpelaajat.

Espanjan esimerkki tasapainosta, kun pallo on menetetty. Cezar Azpilicueta nousee aggressiivisesti puolustamaan etualuetta ja voittaa pallon.

Mahdolliset haasteet?

Jokainen pallollisen vaiheen organisointi on jollakin tavoin haavoittuvainen ja valmentajien valinnat ovatkin pitkälti tasapainoilua hyötyjen sekä riskien väillä. Avaamisvaiheen muoto 2-3-5 tai 3-2-5 jättää omat laita-alueet laitapuolustajien takana tyhjäksi, joten vastustaja saattaa pystyä hyödyntämään tilaa menetysten jälkeen.

– Myös taktinen joustavuus saattaa aiheuttaa haasteita, jos rotaatioiden jälkeen laitapuolustaja päätyy ylös ja alataskuun puolestaan päätyy pelaaja, jonka vahvuudet eivät ole puolustamisessa.

– Vastaavasti tämä on suhteellisen uusi trendi, ja varsinkin maajoukkueessa, mikäli pelaajalla ei ole kokemusta toimia tällä tavalla, sitä on vähän aikaa harjoitella. Usein nähdäänkin maajoukkueiden vetävän laitapuolustajat sisään, jos pelaajalla on kokemusta tästä seurajoukkueessa, Nuutinen toteaa.

Tältä näyttää sisäänvedettyjen puolustajien pelaaminen Argentiinan paidassa.

Yleisesti voidaan todeta, että eri pelipaikkojen toiminnot ovat olleet jo pitkään murroksessa ja tämä murros tulee varmasti jatkumaan. Pelaajien tulee osata yhä paremmin ja paremmin toimia laadukkaasti kentän eri osa-alueilla erilaisissa rooleissa.

Suosittelemme sinulle