Hyppää sisältöön

Sateenkaaren värit sallitaan jatkossa MM-kisastadioneiden katsomoissa – Walesin fanit saavat pitää omia värejään

Brittilehti Independentin ja Walesin jalkapalloliiton mukaan sateenkaaren väreissä saa nyt esiintyä MM-kisoissa Qatarissa.

Walesin faneja sateenkaarihatut päässään MM-avauksessa Yhdysvaltoja vastaan. Wales ja Yhdysvallat pelasivat ottelussa tasapelin maalein 1–1. Kuva: Getty Images

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on kertonut, että sateenkaaren värit ovat nyt sallittuja MM-kisastadionien katsomoissa. Asiasta kertoo brittilehti Independent (siirryt toiseen palveluun).

Independentin mukaan esimerkiksi satenkaariliput eivät ole kiellettyjä seuraavilla ottelukierroksilla. Satenkaaren värit ovat olleet yksi kisojen suurimpia puheenaiheita, sillä Qatarissa homoseksuaalisuus on kielletty ja moni on halunnut osoittaa tukensa vähemmistöille.

Esimerkiksi tunnettu amerikkalainen jalkapallotoimittaja Grant Wahl kertoi, ettei häntä päästetty Yhdysvaltojen ja Walesin kamppailuun satenkaaripaita päällään. Wahlin mukaan järjestyksenvalvoja oli sanonut paidan olevan kielletty ja pyytänyt Wahlia vaihtamaan sen.

Kohinaa on ollut etenkin Walesin ympärillä. Independentin mukaan montaa Walesin fania on kielletty pitämästä päällään ja pyydetty ottamaan pois vaatteet, joissa on ollut sattumoisin myös Walesin värejä: punaista, keltaista, valkoista ja vihreää.

Walesin jalkapalloliitto tiedotti (siirryt toiseen palveluun) myös, että maan fanien sateenkaaren väriset hatut ja liput ovat sallittuja perjantain ottelussa Irania vastaan. Walesin jalkapalloliiton mukaan kaikkiin MM-kisastadioneihin on oltu yhteydessä ja pyydetty seuraamaan uusia ohjeistuksia.

Independentin mukaan useampi kansallinen jalkapalloliitto nosti sateenkaaren väristen asusteiden kieltämisen esiin Fifalle. Kansalliset liitot muistuttivat, että heille oli sanottu MM-kisoja avoimiksi. Independentin mukaan Fifa on nyt lähettänyt viestin kansallisille liitoille ja saanut myös vakuutukset kisojen turvallisuuskomitealta, että sateenkaaren värisiä esineitä ei enää takavarikoida.

Suosittelemme sinulle