Hyppää sisältöön

Suojeltu Suchitlánjärvi El Salvadorissa on todellisuudessa kuin kaatopaikka

Järveen kulkeutuu muualta niin paljon roskaa, että siellä on vaikea kulkea veneellä. Paikalliset asukkaat alkoivat puhdistaa järveä omin voimin, kun hallitus keskeytti lyhyeen oman puhdistuskampanjansa.

El Salvadorin suurin järvi Suchitlán on suojelukohde, mutta todellisuudessa järvi on yksi Latinalaisen Amerikan saastuneimmista.

Vedessä kelluu roskaa muovipulloista säilyketölkkeihin. Roskat kulkeutuvat Lempajoen kautta Guatemalasta, Hondurasista ja El Salvadorin pääkaupungista San Salvadorista.

Paikallisten kalastajien on roskien takia vaikea navigoida järvellä. Hallitus aloitti järven puhdistuskampanjan, mutta keskeytti sen pian.

Se sai paikalliset kalastajat ja vapaaehtoiset tarttumaan itse töihin. Kalastajat tuovat roskia rantaan ja vapaaehtoiset vievät ne pois.

– Keräämme keskimäärin 350 säkkiä roskaa päivässä, sanoo yksi heistä, Carlos Abarca uutistoimisto Reutersille.

Läheisen Potonicon kaupungin viranomaiset huomauttavat, että vaikka alueen asukkaat eivät ole vastuussa järven saastumisesta, juuri he maksavat siitä hinnan.

El Salvadorissa jätetään käsittelemättä kunnolla noin viidennes syntyvästä jätteestä, maan ympäristöministeriö sanoo. Tämä tarkoittaa, että vesistöihin ja rannoille kulkeutuu 845 tonnia jätettä joka päivä.

Lähde: Reuters

Suosittelemme sinulle