Hyppää sisältöön

Huomasitko tätä epätavallista piirrettä MM-kisojen upeimmassa maalissa? Sankarikin hehkui: ”Lapsuuden unelmastani tuli totta”

Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas käy läpi Brasilian Richarlisonin fantastisen maalin. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Brasilia teki poikkeuksellisen ratkaisun sivurajaheiton jälkeen.

Näin Richarlison viimeisteli upean maalinsa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Brasilian Richarlison teki toistaiseksi MM-kisojen upeimman maalin, kun hän täräytti pallon verkkoon Serbiaa vastaan toisella puoliajalla.

Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas purkaa atomeiksi osuman.

Kaikki lähti liikkeelle Brasilian rajaheitosta, kun Danilo heitti pallon Raphinhalle.

– Serbia yrittää sulkea Brasilian heitossa niin, että Brasilia ei löydä reittiä kääntää palloa. Brasilia purkaa tilanteen tavalla, joka ei ole yleinen. Heiton jälkeen mennään yhdellä kosketuksella useamman kaistan yli toiselle puolelle kenttää. Tämä oli avainasemassa, miten maalitilanne lähti liikkeelle, Kunnas avaa.

Sitten Serbia oli päästä pallonriistoon, mutta Brasilia sai pelattua pallon laitaan Vinicius juniorille. Vastassa oli Serbian laitapuolustajista Darko Lazovic, joka peittää ylikorostetusti laidan puolta kentästä.

– Viniciuksella lähtee syöttö lyhyellä latauksella ja ulkosyrjällä. Se oli todella taitava suoritus, Kunnas kehuu.

Katso alla olevalta videolta, kuinka Brasilian hyökkäys eteni sivurajaheiton jälkeen.

Katso tästä Brasilian epätavallinen ratkaisu sivurajaheiton jälkeen taktisesta kuvakulmasta.

Pallo tuli Richarlisonille. Kunnas huomauttaa, että Richarlison oli vapaana, koska laitapuolustaja Lazovicin tapaan Serbian topparit Milos Veljkovic ja Strahinja Pavlovic odottivat Viniciuksen pyyhältävän päädyn puolelta ohi. Topparikaksikko oli pudottanut puolustuslinjaa.

Sitten nähdäänkin vielä aivan uskomaton Richarlisonin viimeistely. Kunnas kehuu Tottenham-hyökkäjän hienoa kropanhallintaa tilanteessa.

– Richarlison ottaa ensimmäisellä kosketuksella tilaa ja hän suojaa palloa kropallaan. Sitten Richarlison kääntyy hienosti ja tekee aivan uskomattoman maalin, Kunnas päättää.

Richarlison teki ottelussa myös jo Brasilian avausmaalin. Brasilia voitti Serbian Richarlisonin osumilla 2–0. Joukkue vankisti vaikeamman avausjakson jälkeen entisestään mestarisuosikin asemaansa. Richarlison oli itse tunteikkaana komean maalinsa jälkeen.

– Lapsuuden unelmastani on tullut totta, ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Richarlison sanoi.

Brasilia ei ollut pelannut kolmeen ja puoleen vuoteen eurooppalaista joukkuetta vastaan, mutta Richarlisonia se ei haitannut.

– Tiesimme, että oli vaikeaa päästä Serbian puolustuksen ohi. Olen tottunut pelaamaan tällaisia puolustavia joukkueita vastaan Englannissa. Halusin ottaa kaiken irti mahdollisuuksista, mitä saan. Sen tein, Richarlison sanoi.

Brasilian MM-turnaus jatkuu maanantaina Sveitsiä vastaan kello 18.00. Koko MM-kisojen ohjelma ja lähetystiedot löydät Ylen MM-kisasivuilta täältä.

Suosittelemme sinulle