Hyppää sisältöön

Upouudessa liikenneympyrässä ilmeni hengenvaarallinen puute – voit joutua yllättäen ajotielle

Liikenneympyrä on rakennettu niin, että näkövammaisten on vaikeaa havaita siirtymää kevyen liikenteen väylältä ajoradalle.

Näkävammainen voi päätyä liikenteen sekaan, jos hän ei havaitse suojatietä. Kuva: Ilona Pesu / Yle

Lappeenrannan kaupungin koko viime kesän rakentama liikenneympyrä valmistui kaupungin keskustaan kolmisen viikkoa sitten.

Nyt on ilmennyt, että ympyrän yhteydessä olevan kevyen liikenteen väylän ja suojatien väliltä puuttuu korkeusero. Korkeuseron puuttuminen sopii muun muassa polkupyöräilijöille, lastenvaunuja työntäville tai rollaattorin avulla kulkeville.

Sen sijaan suojatielle saapuva näkövammainen ei havaitse siirtyvänsä turvalliselta kävelytieltä suoraan liikenteen sekaan.

Pari viikkoa sitten otetussa kuvassa näkyy, miten korkeusero kävelytien ja suojatien välilä puuttuu. Kuva: Petri Kivimäki / Yle

Tällä hetkellä kevyen liikenteen väylä ja ajorata erottuvat toisistaan vain materiaalivalinnoiltaan.

– Kevyen liikenteen väylän puolella on betonikivi. Sen jälkeen on graniittinen reunakivi. Ajorata on asfaltilla, kertoo tuotantopäällikkö Sanni Simonen Lappeenrannan kaupungin Kadut ja ympäristö -vastuualueelta.

Uuden liikenneympyrän kävelytien reunus on koristeltu kauniilla graniitilla, mutta näkövammaista se ei välttämättä auta. Kuva: Petri Kivimäki / Yle

Sanni Simosen mukaan esteettömyys oli esillä jo liikenneympyrän suunnitteluvaiheessa. Nyt on kuitenkin tullut ilmi, ettei toteutustapa ollut tarpeeksi selkeä.

– Ei ole varsinaista suunnitteluvirhettä, mutta kaikilla käyttäjäryhmillä on hyvin erilaiset tarpeet. On yritetty hakea ratkaisua, joka palvelisi kaikkia, Simonen kuvailee.

Lappeenrannassa korokkeen puuttumisen havaitsi kaupungin vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmä.

Tärkeä korkoero

Näkövammaisten liiton esteettömyysasiantuntija Juha Sylberg kertoo, että näkövammaisia varten kävelytien ja ajoradan eron pitäisi olla selkeä.

– Siinä tulee olla vähintään neljän senttimetrin pystysuora koroke, jota näkövammainen voi sitä kepillään kokeilla. Siitä tietää, milloin astuu ajotielle, kertoo Sylberg.

Jos koroketta ei ole, voi sokea pahimmassa tapauksessa päätyä tietämättään ajotielle.

Talvella lumien aikaan suojatien havaitseminen voi olla näkövammaiselle hyvin hankalaa. Kuva: Ilona Pesu / Yle

Kaupunki on jo luvannut korjata kynnykset, mutta korjausta täytyy odottaa ainakin talven yli.

Kaupunki selvitettää ensin, miten korjaus kannattaa tehdä.

– Auttaako kiven nostaminen vai onko muitakin rakenteellisia vaihtoehtoja, ettei tarvitsisi lähteä kiviä korjaamaan? pohtii tuotantopäällikkö Sanni Simonen Lappeenrannan kaupungilta.

Kaikki pitäisi ottaa huomioon

Suomessa uudet kevyen liiikenteen väylät on nykyään usein jaettu kahteen osaan niin, että toisella puolella kulkevat jalankulkijat ja toisella puolella polkupyöräilijät. Kun kulkija saapuu suojatien eteen, on kävelijöitä varten kynnys suojatien ja ajoradan välissä, mutta polkupyöräilijöillä kynnystä ei ole.

Ongelmaksi tulee se, että esimerkiksi pyörätuolilla ja lastenvaunuilla liikkuvat eivät saa tieliikennelain mukaan mennä polkypyöräilijöiden puolelle. Siksi suojatien alkaessa pitäisikin itse asiassa olla kolme erilaista kynnystä, jotta se olisi esteetön kaikille.

– Ensimmäinen on pystysuora kynnys, joka on paras näkövammaiselle. Toinen on pyörällisillä apuvälineillä, kuten lastenvaunujen kanssa tai pyörätuolilla liikkuville tehty vinokivi. Kolmannessa ei ole kynnystä ollenkaan, ja se on polkupyöräilijöille, kertoo Sylberg.

Lappeenrannan uusin liikenneympyrä valmistui marraskuun alkupuolella. Kuva: Ilona Pesu / Yle

Tällaisia kolmeen erilaiseen ylitystapaan jaettuja kevyen liikenteen väyliä on Näkövammaisten liiton esteettömyysasiantuntija Juha Sylbergin mukaan jo tehty muun muassa Helsingissä.

Sylberg kertoo, että eri vammaisryhmiä varten olevat tarkat tieliikenteen esteettömyysohjeet eivät pääsääntöisesti pohjaudu lakiin vaan erilaisiin suosituksiin ja ohjeisiin. Ne on koottu rakentajia varten sujuva.info-internetsivulle (siirryt toiseen palveluun).

Myös Lappeenrannan kaupunki laatii parhaillaan uusia katusuunnitteluohjeita. Niissä kiinnitetään huomiota muun muassa esteettömyyteen.

Kuuntele tästä, kun Lappeenrannan kaupungin tuotantopäällikkö Sanni Simonen kertoo vaikeuksista saada teiden ylitys kaikkia kulkijoita tyydyttäväksi.

Suosittelemme sinulle